KOTIKAUPUNGIN KOTISEUDULLA – yhdistyksen lyhyt historia

"Yhdistyksen tarkoituksena on herättää kotiseudun väestössä mielenkiintoa ja harrastusta vanhan Äänekosken menneisyyteen sekä kotiseudun kaikinpuoliseen kehittämiseen ottaen huomioon sen omat paikalliset piirteet, työskennellä kotiseudun arvokkaiden kansanperinteiden tunnetuksi tekemiseksi, tallentamiseksi, vaalimiseksi ja kehittämiseksi sekä suunnitella, esittää ja tukea toimenpiteitä vanhan Äänekosken alueen luonnonsuojelun hyväksi."

Juna Paatelassa

Juna Paatelassa

Edellä oleva on kakkospykälä Kotiseutuyhdistyksen perustamissopimuksesta 12.lokakuuta 1962. Yhdistyksen toiminta-alue on sittemmin laajentunut vanhan Äänekosken kunnan (1911-1931) alueesta Konginkankaalla ja Sumiaisella. Toimintamenetelmät ovat silti samat: perinteiden tunnetuksi tekeminen, tallentaminen, vaaliminen, kehittäminen ja luonnonsuojelu.

Yhdistyksen aktiivijäseninä oli aloitettaessa v. 1962 kunnanjohtaja, pankinjohtaja, kamreeri, kauppias, liikkeenjohtaja, opettaja, toimittaja, veturinkuljettaja, maanviljelijöitä ja neiti. Johtokunnan jäsenistä kolme oli Äänekosken maalaiskunnasta, kolme Äänekosken kauppalasta ja neljä Suolahden kauppalasta. Nykyisessä yhdistyksen hallituksessa on vain äänekoskelaisia, eri kaupunginosista. Ennen ne olivat siis viisi eri kuntaa; edellämainittujen lisäksi Konginkangas ja Sumiainen.

Yhdistyksen museo ja arkisto olivat yli 50 vuotta Suolahden Asemakadun koulun halkovarastossa. Vuodesta 2022 museonäyttely on Suolahden Katvelankatu 11:n siipihuoneistossa ( Museo VÄKSY ) . Paikallisia kotiseutujulkaisuja on tuotettu joka vuosikymmenellä. Kotiseudun Joulu- kotiseutulehti on ilmestynyt vuosittain vuodesta 1962. Vuodesta 1997 siitä tuli ympärivuotinen Pässinrata-lehti. Paatelaan yhdistys pystytti asutuksen muistomerkin 2012. Muistolaattoja on yhdistys asettanut puolitoistatusinaa, viimeksi vuonna 2017 vihittiin 6 uutta.