Toiminut vuosina 1938-1985

Äänekosken sulfiittisellutehdas

Sellutehtaiden historia Äänekoski

Yhtiössä oli jo pitempään ollut keskustelua sen silloisen tuotantopohjan laajentamisesta sellun valmistukseen. Mittava rakennushanke toteutui 1930-luvun puolivälin jälkeen, jolloin koskiuoman itärannalle, Mannilan tilan pelloille, aloitettiin rakentamaan vuosituotannoltaan noin 40.000 tn si-selluloosatehdasta. Rakennustyöt aloitettiin syyskuussa 1936 ja vuoden lopussa pääosa rakennuksista oli saatu jo vesikattovaiheeseen. Yhtiöllä oli tarkoituksena saada tehdas käyntiin vuoden 1937 aikana, mutta laitetoimittajien työtaistelut hidastivat päälaitteistojen asennusta ja siksi ensimmäiset koekeitot saatiin keittämöltä ulos vasta joulukuun alkupuolella. Massan lajittelua ja kuivauskonetta päästiin ajamaan ylös uudenvuodenaattona ja ensimmäiset sellupaalit saatiin tehtaasta ulos vuoden 1938 ensimmäisen päivän aamutuntien aikana.

Si-sellutehtaan layout ja toiminta

Valmistuessaan vuoden 1938 alussa tehdas käsitti tuotantoprosessinsa alkupäässä kuorimon ja hakkuosaston. Niissä sellutehtaaseen tulevalle raakapuulle tehtiin teräkuorinta ja haketus. Alkuvaiheessa tehdas käytti raaka-aineenaan yksinomaan kuusta, mutta myöhemmin massan valkaisimon käynnistyttyä 1950-luvulla voitiin puuraaka-aineena käyttää myös koivupuuta. Valmis sellunkeittoon sopiva puuhake lajiteltiin ja varastoitiin happotornin suuriin hakesiiloihin. Itse selluloosan keitossa tarvittava keittohappo valmistettiin rikkidioksidista, kalkkikivestä ja vedestä happotornin absorptiotornissa. Rikkidioksidi valmistettiin alkuun polttamalla elementääririkkiä, mutta myöhemmin siirryttiin käyttämään Outokummun rikkikiisu.

Tehtaan keittämöllä oli alunperin kaksi noin 300-kuution kokoista keittokattilaa, joissa haketta keitettiin keittohapon läsnäollessa noin 130 asteen lämmössä. Valmis keitto puhallettiin massakuopille, missä käytetty keittohappo eli jäteliemi erotettiin massasta. Tehtaan toiminnan alkuaikointa, jolloin käytössä ei ollut spriitehdasta, haihduttamoa eikä hiivatehdasta, sellunkeiton jäteliemi laskettiin kuopilta vesistöön ja sillä oli merkittävä vaikutus tehtaan alapuolisen vesistön saastumisessa. Myöhemmin jäteliemi pumpattiin spriitehtaalle. Siellä keitettäessä muodostuneet käymiskelpoiset sokerilajit muutettiin alkoholiksi. Sen jälkeen spriipitoinen jäteliemi ns. vierre pumpattiin haihduttamolle, jossa siitä 5-vaiheisessa haihdutuksessa poistettiin vettä niin paljon, että lientä voitiin käyttää polttoaineena voimalaitoksessa. Haihduttamolta spriipitoinen sekundaarilauhde pumpattiin takaisin spriitehtaalle tislattavaksi. 1970-luvulla käyttöönotettu hiivatehdas valmisti sulfiitin jäteliemestä hiivaa. Tällöin keittokattilasta syrjäytetty väkevä jäteliemi pumpattiin hiivatehtaan prosessiin ja sieltä lopuksi haihduttamon kautta BW-laitokselle polttoon. Massakuopilta jäteliemestä erotettu ja pesty selluloosa pumpattiin sihtiosastolle, jossa sitä puhdistettiin ja lajiteltiin erilaisilla lajittimilla. Lopuksi valmis puhdistettu, valkaisematon sulfiittiselluloosa pumpattiin sellun kuivauskoneelle, jossa siitä valmistettiin noin 200kg kokoisia sellupaaleja markkinoille lähetettäväksi.

Tehtaan keittämöllä oli alunperin kaksi noin 300-kuution kokoista keittokattilaa. Keittämölle rakennettiin vuosina 1959 ja 1975 lisäkattilat.

Selluloosatuotanto suursodan alla ja sen aikana

Alkuvaikeuksien jälkeen uusi tehdaslaitos saatiin suuremmitta ongelmitta käyntiin ja sen valmistama valkaisematon sulfiittiselluloosa oli laadultaan erittäin korkeatasoista. Laadun tekemisessä oli yhtenä ratkaisevana tekijänä tehtaan käyttämän raakapuun kuorinta. Mekaaninen kuorenpoisto puusta ennen sen haketusta paransi syntyvän massan puhtautta merkittävästi. Tehtaan kannattavuutta nakersi kuitenkin pahasti selluloosan kysynnän voimakas lasku ja pitkittyvien markkinointivaikeuksien vuoksi tehdas olikin ajettava alas vuoden 1938 aikana lähes kahden kuukauden ajaksi. Seuraavana vuonna selluloosan hinnat laskivat edelleen ja tehtaan käyntiaste jäi tuolloinkin noin 70%.

Vuoden 1939 syksyllä syttyi II-Maailmansota ja hieman sen jälkeen suoritettiin Suomessakin yleinen liikekannallepano, joka kosketti valtaosaa tehtaan työvoimasta. Marraskuu lopussa Suomi joutui sitten sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Vuosi 1940 oli Äänekosken tehtaille vaikeata aikaa työvoimapulan vaivatessa ja markkinoiden ollessa kuihtuneena. Selluloosatehdas olikin pantava kokonaan seisomaan toukokuun puolivälissä ja syksyllä se saatiin suurin ponnistuksin taas käyntiin, mutta vain kolmen viikon ajaksi. Ongelmat jatkuivat edelleen vuoden 1941 aikana, jolloin Suomi joutui uuteen sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Selluloosan tuotanto ylsi vuoden aikana vain noin kolmannekseen normaalista määrästä. Vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta tehtaita laajennettiin myös sotavuosien aikana rakentamalla selluloosatehtaan jatkeeksi kiisu-, sulfiittisprii- ja kemiallinen tehdas.

Sotavuosien aikana tehtaassa valmistettiin myös rehuselluloosaa. Tuotetta saatiin sekoittamalla kaurajauhoja ja suolaa sekä lisäämällä saatu seos revityn selluloosasilpun sekaan. Saatu valmis rehuselluloosaseos pakattiin noin puolen metrin läpimittaisiin lieriöihin ja toimitettiin markkinoille. Kesällä 1942 rehuselluloosan repimis- ja pakkauskoneet siirrettiin sellun tuotevaraston yhteyteen rakennettuun uuteen 2-kerroksiseen osastoon, jonne oli myös sijoitettu ohran ja kauran jauhatusta varten myllylaitos. Tuotetta käytettiin lähinnä sotavuosina eläinrehun korvikkeena sekä siviili- että sotilaskäytössä. Vuonna 1942 tehtaalla aloitettiin lisäksi Korsu-nimisen selluloosapohjaisen tapetin valmistus. Tuotetta valmistettiin noin 10-vuotta sekä kotimaan markkinoille että vientiin.

Selluloosatuotanto jatkui sodan jälkeen

Sotavuosien jälkeen selluloosatuotanto alkoi pikkuhiljaa elpyä. Vuonna 1945 valkaisematonta sulfiittiselluloosaa tuotettiin jo lähes 17500tn. Samana vuonna valmistui myös uusi tilava selluloosa- ja paperivarasto. Vuonna 1948 tehtaan tuotanto ylsi ensimmäisen kerran yli 30000tn. Vuosikymmenen loppua lähestyttäessä alkoivat selluloosan vientinäkymät kuitenkin pikkuhiljaa synkentyä. Tilanne johti lopulta siihen, että sellun tuotantokustannukset ylittivät siitä saadun hinnan ja tehtaan tuotanto pystyttiin pitämään käynnissä vain suurin ponnistuksin. Markkinatilanne alkoi parantua Suomen markan devalvaatioiden jälkeen alkuvuodesta 1950 ja sitä seuraavana vuonna tehtaan tuotanto ylsi jo runsaaseen 38000tn.

Valkaisulaitoksen ja haihduttamon rakentaminen

Tehtaan tuotanto oli tähän saakka ollut kokonaisuudessaan valkaisematonta sulfiittiselluloosaa. 1950-luvun puoliväliä lähestyttäessä markkinat alkoivat hiljalleen kääntyä valkaisemattomista sellulaaduista valkaistuihin ja tähän liittyen yhtiössä päätettiinkin siirtyä valkaistun sulfiittiselluloosan valmistukseen. Laitoksen rakennustyöt aloitettiin vuoden 1955 alussa ja samalla aloitettiin myös selluloosan keitossa syntyvän jäteliemen haihduttamon rakentaminen. Tehtaan uudet osastot otettiin käyttöön vuoden 1956 elokuun loppuun mennessä. Valkaisulaitoksen käyttöönotto mahdollisti tehtaan tuotevalikoiman laajentamisen kuusipuusta lehtipuuraaka-aineiden lähinnä koivun käyttöön. Valkaisuprosessissa käytettiin klooria, alkalia ja hypokloriittia.

Si-tehtaan tuotantokapasiteetin lisääminen

Tehtaalle hankittiin vuonna 1958 kolmas noin 300 kuutiometrin kokoinen keittokattila. Uuden kattilan myötä tehtaan vuosituotanto lisääntyi liki 20000 tonnilla. Samoihin aikoihin rakennettiin myös happotornin yhteyteen keittohapon valmistusta tehostava uusi kiisunpolttolaitos höyrykattiloineen. Tehtävät laajennustyöt olivat kiivaimmillaan vuoden 1959 kesällä, jolloin koko selluloosatehtaan toiminta oli pysäytettävä kahden viikon ajaksi rakennus- ja asennustöiden takia.

Sulfaattiselluloosatehtaan rakentaminen

Yhtiössä oli 1950-luvun lopulla oli hiljalleen kypsynyt ajatus selluloosatuotannon laajentamisesta Äänekoskella kokonaan uuden tuotantolaitoksen suuntaan. Aivan vuosikymmenen lopussa yhtiössä tehtiinkin päätös sulfaattiselluloosatehtaan rakentamisesta Äänekoskelle. Tehtaan peruskiven muuraus suoritettiin 4.8.1959 ja seuraavan vuoden marraskuussa rakennustyöt olivat edistyneet jo siten, että uuden tehtaan pesuosasto, keittämö ja soodakattilarakennus olivat harjakorkeudessa. Varsinaisen sulfaattiselluloosan tuotantolinjan yhteyteen päätettiin hieman myöhemmin rakentaa vielä vajaavalkaistun sulfaatin sivulinja, jonka tuotanto tulisi olemaan noin 20000tn. Tämän laajennuksen jälkeen koko uuden tehtaan vuosituotanto tulisi olemaan noin 100000tn.

Uuden tuotantolaitoksen ensimmäinen sellukeitto valmistui 4.2.1961 ja keittömön jälkeiset osastot saatiin ajettua hiljalleen ylös seuraavan kuukauden aikana. Ensimmäiset sulfaattiselluloosapaalit kuivauskoneelta saatiin 19.3.1961. Tämä päivämäärä on merkittävä siitäkin syystä, että Äänekosken sulfaattiselluloosatehdas oli maassamme ensimmäinen, jossa kokonainen käynnistyvä uusi sellutehdas pantiin suoraan käyntiin valkaisulaitoksineen.

Suhdannevaihteluita selluloosamarkkinoilla 1960-luvuilla

Yhtiön valkaisun sulfaattiselluloosan tuotantoa jouduttiin rajoittamaan vuoden 1962 aikana markkinointivaikeuksien vuoksi seisottamalla uutta tehdasta noin kolme viikkoa. Tästä johtuen tehtaan vuosituotanto jäi kyseisenä vuonna noin 87400 tonniin, josta 44800 tonnia oli täysvalkaistua ja 12600 tonnia vajaavalkaistua havupuusellua ja 30000 tonnia täysvalkaistua koivusellua. Suhdanteiden heittelehtiminen kosketteli vielä pahemmin yhtiön sulfiittiselluloosan markkinointia ja hiljattain laajennettua tehdasta olikin siitä syystä seisotettava loppuvuodesta lähes viisi viikkoa. Lähestyttäessä 1960-luvun puoliväliä alkoivat selluloosamarkkinat vähitellen elpyä ja tehtaita päästiin käyttämään lähes täydellä kapasiteetilla.

Soodakattilaonnettomuus 28.9.1965

Soodakattila on sulfaattiselluloosatehtaan tuotantoprosessin osa, jonka tehtävänä on kemikaalien talteenotto ja regenerointi, mustalipeän polttaminen sekä poltossa syntyvän lämmön talteenotto. Kattilalaitokseen tuleva mustalipeä ruiskutetaan tavallisesti pisaroivilla suuttimilla kattilan tulipesään. Polttoilman säädöllä tulipesän alaosissa palamiseen on tarjolla vähemmän happea, kuin mustalipeän hiili ja vety vaativat stökiömetrisiin reaktioihin. Tästä johtuen hiili ja vety ottavat tarvitsemansa hapen mustalipeän sulfaateista, jolloin sulfaatit pelkistyvät sulfidiksi osan sulfaateista jäädessä pelkistymättä. Soodakattilan tulipesän alaosassa on sulakourut, joiden kautta syntynyt tulikuuma kemikaalisulaa valuu ulos. Se sisältää natriumsulfidia (Na₂S), natriumkarbonaattia (Na₂CO₃) ja reagoimatta jäänyttä natriumsulfaattia (Na₂SO₄). Sula liuotetaan laihavalkolipeään ja näin saadaan aikaan viherlipeä. Viherlipeä reagoi kaustisoinnissa sammutetun kalkin (Ca(OH)₂) kanssa muodostaen kalsiumkarbonaattia (CaCO₃) ja natriumhydroksidia (NaOH). Näin regeneroitu natriumhydroksidi voidaan jälleen käyttää valkolipeänä ja palautetaan takaisiin selluprosessiin.

Sulfaattiselluloosatehtaan soodakattilan tulipesä räjähti 28.9.1965 klo 13:30 siilä seurauksella, että neljä laitoksen työntekijää kuolivat onnettomuudessa. Onnettomuudessa menehtyivät ylikonemestari Reino Rönneberg, lämmittäjät Edvard Hyvärinen ja Väinö Kolu sekä pillimies Viljo Nieminen. Tutkimuksissa onnettomuuden syyksi paljastui soodakattilan verhoputkiin syntynyt repeämä, joka aiheutti äkillisen veden syöksymisen kattilan tulikuuman kemikaalisulan sekaan. Selluloosatehtaan tuotanto pysähtyi onnettomuuden johdosta useiden kuukausien ajaksi.

Uudistustöitä selluloosatuotannossa 1960 ja 1970 luvuilla

Lokakuussa 1965 aloitettiin sulfaattisellutehtaan vajaavalkaisulinjan muutostyö. Siinä ennen yksilinjainen valkaisulinja muutettiin nelivaiheiseksi. Myös tehtaiden jäteveden käsittelyä parannettiin rakentamalla kaksi erillistä mekaanista puhdistamoa vuosien 1972 ja 1973 aikana. Ykkösselkeyttimeen johdettiin kartonki- ja paperitehtaiden jätevesiä. Kakkosselkeyttimeen puolestaan johdettiin sulfaattitehtaan kiintoainepitoisia ja kuorimon jätevesiä. Sulfaattiselluloosatehtaan keittämö siirtyi tietokoneaikaan 10.1.1973. Sellukeiton valmistumista alettiin tuolloin ohjata Oy Nokia AB:n toimittaman Autocook-ohjelmiston kautta. Samoin vuoden 1973 aikana sulfaattisellun kuivauskoneella siirryttiin 200kg pienpaaleista 800kg suurpaaleihin. Joulukuussa 1974 otettiin käyttöön sulfiittisellutehtaan jätelientä hyödyntävä sveitsiläisen Cellulose Attisholz AG:n lisenssillä toimiva hiivatehdas, jonka käynnistyttyä sulfiittisellutehtaan jätevesikuormitusta saatiin pienenemään. 1970-luvun lopulla toteutettiin lisäksi soodakattilalaitoksen korjaus- ja ohjauksen automatisointi, tehtaan valkaisulaitoksen tietokoneohjauksen käyttöönotto sekä uuden 1000 kuutiometrin sakeamassatornin rakentaminen sulfaattilinjan yhteyteen.

Tehtaiden toiminnan kannalta vuoden 1973 jätevesiluvan keskeisimmät ehdot koskivat vesistöön laskettavan kiintoaineen määrää sekä biologista hapenkulutusta. Vanhenevan sulfiittitehtaan osuus koko tehtaiden BHK:sta oli lähes 65%, joten sulfiittisellutehtaan päästöjen pienentäminen nähtiin sen toiminnan jatkamisen kannalta ratkaisevan tärkeäksi. Ympäristönsuojeluinvestointina vuoden 1975 kesällä tehtaalle valmistuikin neljäs keittokattila ja uusi haihduttamo. Uuden kattilan myötä tehtaalla voitiin siirtyä tuotantomäärien kärsimättä ympäristöystävällisempään keitinpesuun, joka yhdistettynä rakennetun uuden haihduttamon kanssa mahdollisti tiukentuneiden jätevesimääräysten ehtojen täyttymisen.

Sulfiittisellutehtaan toimintamahdollisuudet kapenevat

Tultaessa 1970-luvun loppua kohti sulfiittisellutehtaan toimintamahdollisuudet alkoivat kuitenkin kaventua voimakkaasti. Tehtaan kannattavuutta söivät sen vanhentunut tekniikka ja siitä johtuva tuotantorakenteen jälkeenjääneisyys. Myös ympäristönsuojelun tiukentuvat normit aiheuttivat edelleen paineita tehtaan toiminnan lopettamiseen. Kaventuvan toimintaympäristön edessä tehtaan toimintaa pyrittiin vielä jatkamaan panostamalla voimakkaasti tuotekehitykseen ja sen tuloksena saatiin tuotantoon vuosikymmenen lopussa fluff- eli revinnäismassojen ajo. Tähän liittyen teknisenä uudistuksena otettiin vuonna 1978 käyttöön selluloosan rullatoimitukset mahdollistavat laitteet.

Sellu-90 -projekti

Uuden vuosikymmenen myötä yhtiön vanhojen sellutehtaiden toimintamahdollisuudet alkoivat hävitä kokonaan. Sulfiittisellun keitto päättyi 16.1.1984 ja sellun kuivaukone ajettiin alas 8.10.1985, johon koko tehtaan toiminta päättyi. Viimeiset 1,5-vuotta sulfiitin kuivaukoneella ajettiin sulfaatista pumpattua massaa ja sulfaatin keiton päätyttyä noin 5 kuukauden ajan pulpperoitua sulfaatin massaa. Yksikkö oli toiminta-aikanaan 46-vuoden ajanjaksolla valmistanut sellua reilut 1,7 miljoonaa tonnia. Sulfaattisellun viimeinen keitto saatiin keittimestä ulos 24.5.1985. Tehdas oli toiminta-aikanaan noin 25-vuoden aikana valmistanut sellua noin 2,5 miljoonaa tonnia.

Osana vanhojen yksiköiden lopettamista yhtiössä oli tehty päätös kokonaan uuden sellutehtaan rakentamisesta Äänekoskelle. Maansiirtotyöt uuden tehtaan paikalla aloitettiin lokakuussa 1982 ja varsinaiset rakennustyöt päästiin aloittamaan keväällä 1983. Tehtaan peruskivi muurattiin 29.12.1983 ja harjannostajaiset vietettiin 13.4.1984. Haketta otettiin keittimeen ensimmäisen kerran 9.4.1985 ensimmäisen sellupaalin valmistuessa 14.4.1985. Asiakastoimituksia päästiin toimittamaan muutama päivä tämän jälkeen.

Uuden tehtaan tuotantoprosessit käynnistyivät suuremmitta vaikeuksitta ja yksikkö pystyi jo aivan alusta lukien alittamaan sille asetetut ympäristönsuojeluvaatimukset. Tehtaan käynnistysvuoden kokonaistuotanto oli jo 167000 tonnia. Käynnistyessään vuonna 1985 Äänekosken tehdas oli maailman suurimpia ja tehokkaimpia yksilinjaisia sellutehtaita. Tehdasta suunniteltaessa kiinnitettiin erityistä huomiota vesiensuojeluun ja laadukkaan tehdasympäristön suunnitteluun. Tehtaan nykyinen tuotantokapasiteetti on yli 1,5-kertainen mitoituskapasiteettiin nähden. Tehdas on siisti ja hyvässä kunnossa sekä edustaa perusratkaisuiltaan parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa.

Merkkipaaluja tehtaan historiassa

• 1985 Tuotanto käynnistyi
• 1990 Tehdas siirtyi Metsä-Serlan omistukseen nimellä Metsä-Sellu Oy
• 1993 Happivalkaisun käyttöönotto
• 1997 Tehtaan liiketoiminnot yhdistettiin takaisin Metsä-Botniaan
• 2004–2008 Elinkaaren puolivälin modernisoinnit
• 2009 Tehdas keskittyy koivusellun valmistukseen päätuotteenaan

Perustietoja tehtaasta

• Tuotantokapasiteetti: 530 000 tn/v
• Erikoistunut tuottamaan sellua kartongin, pehmo- ja erikoispaperin valmistukseen
• Viennin osuus: 13 %
• Henkilöstö: 171
• Puunkäyttö: 2,3 miljoonaa kiintokuutiometriä vuodessa täydellä kapasiteetilla
• Energiaomavaraisuus: 88 %
• PEFC: 92 %

Lähteet

1. Keiteleen rannoilta kolmeen sotaan, Ääneseudun veteraanimatrikkeli, 1939-1945
2. Äänekosken tehtaat 75 vuotta, Jaakko Auer, 1971
3. Äänekoski Mills 1896-1996, Jaakko Auer, Pekka Soininen, 1996
4. Teollisuuden akateemiset ry, Diplomi-insinöörit ja arkkitehdit 1968
5. Jouko Pirkkasen haastattelu 2016
6. Erkki Aallon haastattelu 2016

Copyright © Seppo Hänninen 2017 | Webmaster Seppo Hänninen