Vuoromestari Erkki Kolehmainen
Erkki Kolehmainen
Erkki Kolehmainen opiskeli Äänekosken ammattikoulussa kemiallisen puunjalostuksen linjalla vuosina 1967-1969. Keväällä 1969 hän pääsi sulfiittitehtaalle työhön. Työpaikkana oli keittämö ja siellä vakanssina apukeittäjä. Kesätyöpaikka muuttui saman vuoden syksyllä vakituiseksi. Keittäjänä vuorossa oli siihen aikaan Toivo Rimpilä ja vuoromestarina Kullervo Kovanen. Vuonna 1971 hän suoritti varusmiespalveluksensa ja sen jälkeen palasi takaisin sulfiitin keittömölle samaan työhön. Vakanssinimike oli tällä välin kuitenkin muuttunut apukeittäjästä II-keittäjäksi.
II-Keittäjä
Hän kertoo, että II-keittäjän työ oli siihen aikaan käryistä yksinäisen miehen työtä. Erkki Kolehmainen muistelee kuinka keittimen kantta avattiin vielä silloin paineesta keiton loppuvaiheessa ja kannen viimeisen pultin avaamisen jälkeen keitin puhalsi loppupaineensa suoraan päin. Samoin tapahtui haketäytön aikana, kun keittimen sisältä purkautui hakkeen syrjäyttämää kaasupitoista ilmaa. Keittämön yläkerta oli hänen mukaansa kesäisin kuuma työpaikka. Talvisin lämpötila tasaantui. Keittäjistä siltä ajalta hän muistaa Toivo Rimpilän lisäksi Arvi Nyyssösen, Eino Viikin, Martti Niemisen, Seppo Kauton ja varamiehenä olleen Pentti Kolun. II-keittäjiä oli niin monia, että heidän nimensä ovat jo unohtuneet.
II-keittäjän aikojaan hän muistaa vielä hyvin. Ennen puhalluksen alkua II-keittäjä kävi yleensä kuopilla katsomassa mihin kuoppaan puhalluksen saa ajaa. Sen jälkeen ennen puhalluksen alkua käännettiin kuoppaventtiilit oikeaan asentoon. Alkujaan A-puolen kuoppien venttilit hoiti II-keittäjä ja B-puolen vastaavat kuoppamies. Myöhemmin myös B-puolen kuoppien venttiilit tulivat II-keittäjän hoidettavaksi. Puhalluksen alkaessa II-keittäjä kertoi kuoppamiehelle, että puhallus alkaa. Samalla sovittiin mihin kuoppaan mahdolliset hännät ajetaan. Käytettävään kuoppaan ajettiin pohjalipeät ennen puhallusta. Tämä varmisti sen, että puhallus ei pakkaantunut kuopan pohjalle liian kovaksi. Sen jälkeen keittäjä aloitti puskun. II-keittäjä käänsi kiinni keittimen yläosassa kaasausventtiilin ja alkoi löysytellä kannen kiinnitystä. Puskun edetessä kannen kiinnitystä löysäiltiin edelleen hiljalleen. Lopussa keittimen kansi piti saada oikeaan aikaan täysin auki, koska jos keitin pääsi alipaineeseen kannen avaaminen oli hyvin työlästä. Puskun lopuksi keittimen sisään laitettiin valoroikka ja tarkastettiin oliko keitin tyhjentynyt kokonaan. Tarvittaessa vesiletkulla autettiin kattilan tyhjennystä. Muuratuissa I ja II kattiloissa piti lopuksi varmistaa, että kattilan sisämuuraus oli kunnossa.
Erkki Kolahmainen muistelee, että keittämöllä oli vuorossa keskimäärin kaksi puskua. Kiireisin vaihe toiminnassa oli keittimen kannen avaus. Se piti osata ajoittaa oikeaan aikaan. Keittimen haketäyttö kesti noin tunnin verran, jos hake tuli kunnolla siilosta. Hän muistelee kuinka kattilan täyttyessä lastuilla hihnakuljettimen ikkunasta sai joskus katsella hetken rauhassa ulos.
Teknillinen koulu
Teknilliseen kouluun hän kävi Imatralla. Opintolinja oli prosessitekniikan osaston paperitekniikan linja. Opiskelun välikesinä 1974 ja 1975 hän oli sulfiitissa kesämestarina. Hän muistelee, että tuona aikana mestareiden lomituksissa oppi tuntemaan tehtaan kaikkien vuorojen henkilöstön hyvin. Prosessiteknikoksi hän valmistui 1976.
Metsä-Botnian Kaskisten sellutehdas oli niihin aikoihin käynnistymässä ja sinne haettiin henkilökuntaa. Erkki Kolehmainen valittiin sinne vuoromestariksi. Hän ei ollut vielä ehtinyt allekirjoittaa Kaskisten työsopimusta, kun Jouko Pirkkanen soitti ja kysyi tulisiko tämä käymään niin jutellaan työpaikasta. Erkki Kolehmainen kertoo naurahtaen, että Äänekosken sulfiitti tuli sitten valituksi työpaikaksi ja siihen aikaan Suomen nykyaikaisin sellutehdas sai jäädä. Työ sulfiitissa oli päivä- ja vuoromestarin työn vuorottelua samoihin aikoihin sulfiittiin tulleen teknikko Heikki Palosen kanssa. Vuoromestareina sulfiitissa siihen aikaan olivat Kullervo Kovanen, Kauko Dahlman, Väinö Ahvenainen ja Anton Ritanen. Erkki Kolehmainen kertoo, että vanha kokenut mestarikaarti otti asiallisesti vastaan nuoren tulokkaan. Mestarien esimiehenä oli ylimestari Kauko Saarinen ja käyttöpäällikkönä insinööri Jouko Pirkkanen.
Sulfiitin vuoromestarin työ
Vuoromestarin työstä Erkki Kolehmainen kertoo, että töihin tullessa katsottiin yleensä ensin vuoron sairaslomalaiset. Lähtevän vuoron mestari kertoi vuoronvaihdossa edellisen vuoron tapahtumat tehtaalla ja oliko jotakin erikoista tulossa tulevan vuoron aikana. Jos mitään erikoista ei ollut, niin vuoronvaihto meni läpi hyvinkin nopeasti. Vapailta tullessa katseltiin tehtaan vuoropäiväkirjaa taaksepäin, että onko tapahtunut jotakin erityistä ja onko annettu joitakin erityisiä ajo-ohjeita tai määräyksiä tuotantoon.
Tehtaalla oli käytössä vapaamuotoinen päiväkirja, johon kirjattiin vuorojen tapahtumat. Jos mitään erityistä ei sattunut, kirjattiin vain vuoromestarin nimikirjaimet. Erkki Kolehmainen muistelee, että sulfiitissa ajettiin hyvin pitkälle samoilla ajo-ohjeilla. Valmistettava tuote oli käytännössä lähes jatkuvasti samanlaista. Joskus korjaus- tai pesuseisokkeihin valmistauduttaessa oli ohjeena ajaa prosessia osittain tyhjäksi.
Sulfiitista toimitettiin sulfaattitehtaalle klooria ja klooridioksidia. Joskus esimerkiksi viikonloppuisin saattoi olla kemikaalitoimituksissa jotakin erityistä ja kloorivaunu tarvittiin tyhjäksi johonkin tiettyyn aikaan mennessä. Esimerkiksi tälläiset asiat tuli vuoromestarin huolehtia. Erkki Kolehmainen muistelee, että vuoromestaria tarvittiin vuorossaan erityisesti silloin, kun jotakin rikkoontui tai toimi vaillinaisesti. Silloin vuoromestarin vastuulla oli katsoa mitä tapahtuma mahdollisesti vaikutti koko tehtaan toimintaan. Sellun laadusta vuoromestari seurasi erityisesti roskasuutta, vaaleutta ja keittämöllä loppukappaa. Kartonkitehtaalle lajittelun jälkeen pumpatusta valkaisemattomasta kuusesta seurattiin myös kappaa. Sinne oli määrätty minikappa, jonka alle olevaa sellua kartonkiin ei saanut pumpata. Kartonkiin hylätty kuusisellu käytettiin hiljalleen sulfiitin omassa prosessissa valkaistun koivun seassa. Kuusikuopan tyhjennyttyä otettiin uusi kuusikeitto samantien ajoon. Kuusimassalle oli kuopilla oma vakiokuoppa 1A. Kuusen keitto ajoitettiin keittämön ajo-ohjelmiin siten, että kartonkin massasäiliössä oli jatkuvasti valkaisematonta kuusisellua.
Erkki Kolehmainen muistelee, että hän siirtyi pysyvästi sulfiitin vuoromestariksi siinä vaiheessa, kun tehtaassa lähti 5-vuorosheema käyttöön. Tällöin vuorottelu päivä- ja vuoromestarin työstä jäi pois. Vuorostaan hän muistaa koneenhoitaja Kalevi Rautiaisen, sihtimies Allan Kaukometsän, vuorovaramies Kalevi Koskelan, myrkkymies Reijo Argillanderin, vuorokorjausmies Kalevi Rantasen, valkaisija Reijo Metson, happo-osastolta Raikas Julkusen ja Otto Sundenin, vuorovaramies Kalevi Hyvärisen sekä kaappimies Pekka Ahrenbergin.
Sulfiitin alasajo
Sulfiitin loppuajoista hän muistellee, että keiton päättyessä tammikuussa 1984 ajettiin alas kiisu-uuni, happo-osasto, keittämö, massakuopat, kuivauskone ja valkaisu osittain. Sulfiitin valkaisussa kokeiltiin alasajon jälkeen kahdella pesurilla hiokkeen valkaisua. Klooridioksidilaitos ja kloorin vastaanotto jäivät käyntiin. Sulfiitin vuoromestarit siirtyivät myöhemmin 2 vuoroon sulfaatin mestarin hoitaessa sulfiitin yövuorot. Sellutehtaiden alasajon yhteydessä kaikki vakituiset työntekijät säilyttivät työsuhteensa. Työpaikka kuitenkin vaihtui. Sulfiitin kuivaukone ajettiin alas 8.10.1985, johon koko tehtaan toiminta käytännössä päättyi.
Siirtyminen Botnialle
Erkki Kolehmainen siirtyi syksyllä 1984 Botnialle vuoromestariksi ja sitä työtä hän teki siihen saakka, kunnes jäi eläkeputkeen vuonna 2008 ja eläkkeelle vuonna 2013. Työvuosia hänelle kerttyi kolmessa erilaisessa sellutehtaassa kaikkiaan 39 vuotta.
Lähteet
- Erkki Kolehmaisen haastattelu 2017