Vuorovaramies Eino Vanninen
Eino Vanninen
Pukkimäen kasvatti Eino Vanninen tuli sulfiittitehtaalle työhön vuonna 1974. Työt hän aloitti rässiltä kuten niin monet muutkin siihen aikaan tekivät. Rässipojan työtä Eino kuvasi kovaksi hommaksi, jossa oli kiinni koko ajan. Tauot olivat lyhyitä ja työ oli hänen mukaansa liukuhihnahommaa. Työhön hänelle antoi opetuksen myöhemmin koneenhoitajana ollut Kalevi Rautiainen. Sen aikaisista työkavereista rässiltä hän muistaa vielä Kalevi Rautiaisen, Kari Hartikaisen sekä Urpo Paanasen. Koneenhoitajana vuorossa oli aluksi Aaro Hämäläinen ja myöhemmin Aarne Uusitalo. Kaappimiehiä Eino muistaa monia mm. Aarne Uusitalon, Antti Koposen, Timo Heikkisen, Tuomo Hintikan ja Kalevi Uusitalon. Vuoron korjausmiehenä oli Unto Hiekkala sekä vuoron käytöntarkkailijana Irene Rautiainen ja vuoromestarina Kullervo Kovanen.
Vuorossa tarvittiin pian uutta vuorovaramiesta ja Eino pääsi rässiltä pois. Vuorovaramiehen tehtäviin kuuluivat sulfiitissa konesalin työt lukuun ottamatta koneenhoitajaa. Lisäksi vuorovaramies tuurasi kiisumiestä, apukeittäjää ja kuoppamiestä.
Vuorovaramiehen töitä
Kuoppamiehen tehtäviä Eino piti mukavana ja vapaana hommana. Siellä ei käynyt kukaan ja vuoromestarikin vain kerran vuoron alussa. Apukeittäjä ilmoitti kuopille puhalluksen alkamisesta ja sen jälkeen piti avata vastaanottavan kuopan tuloventtiili. Keittämön yläkerran ja kuoppien välillä oli vanhanaikainen kampipuhelin, jolla ei voinut soittaa muihin numeroihin. Osaston toinen puhelin oli muita yhteyksiä varten. Keittimen tyhjennyttyä apukeittäjä ilmoitti hälytyskellolla puhalluksen päättymisestä. Tällöin kuoppa oli täynnä sellua ja sen pinnalla oli paksu kerros puhalluksen mukana tullutta mustaa pesulientä. Labra kävi hakemassa jokaisesta valmistuneesta keitosta kuopilta massanäytteen, josta analysoitiin mm. kappaluku. Massanäyte jätettiin muovipullossa sihtipuolelle nouseville portaille.
Yksi massakuopista oli varattu pelkästään kuusimassan käyttöön. Yleensä puhallus sopi yhteen kuoppaan. Joskus kuitenkin keiton hännät piti ottaa toiseen kuoppaan. Tämä joutui ilmeisesti eri kattiloiden täytöksen eroista eri vuorojen kesken. Eino kertoo, että puhalluksen tultua piti kuopasta laskea ensin väkevät pesuliemet pois ja sen jälkeen kuoppa laitettiin pesulle. Kuopan pesu kesti normaalisti noin kaksi tuntia, jonka jälkeen kuoppa otettiin ajolle. Jotkut sihtimiehet olivat Einon mukaan tarkkoja tulevan massan sakeudesta. Se ei saanut olla liian sakeaa eikä myöskään liian ohutta. Jos sihtipuolelle tulevan massan sakeus ei ollut kohdallaan, siitä tuli joskus kovaäänistäkin palautetta. Pesuliemen laskeminen järveen oli tuohon aikaan jyrkästi kiellettyä, mutta sitä jouduttiin kuitenkin joskus tekemään. Silloin kuopan pohjaventtiiliä piti avata vain vähän, jotta kuormitus olisi jakautunut tasaisesti pitemmälle ajalle. Tällaiset tilanteet tulivat vastaan lähinnä silloin, kun haihduttamo ei pystynyt ottamaan pesulientä vastaan riittävän paljon riittävän nopeasti.
Vuorovaramies joutui myös tarvittaessa olemaan koneenhoitajan parina kuivauskoneella. Työ oli silloin kaappimiehen hommaa. Einon mielestä se oli vähän yksitoikkoista vahtimista. Silloin, kun kuivauskone toimi tasaisesti, ei kaappimiehellä ollut kovinkaan paljoa tekemistä. Piti seurata ja tarkkailla kuivausprosessin etenemistä ja tauottaa käytöntarkkailijaa.
Einon mukaan apukeittäjän homma oli mukavaa työtä. Siinä ei kattilan täytössä tarvinnut hikoilla, jos vain siilosta tuli lastuja. Hänen mukaansa apukeittäjän työ oli iltaisin ja varsinkin yövuorossa vähän yksinäistä hommaa. Eino muistelee erästä tapahtumaa lastun ajossa keittimeen. Lastusiilon alaosassa keittimille vievän kuljetinhihnan päällä oli metallinen suppilo, joka ohjasi siilosta tulevan lastuvirran tasaisesti keittimille vievälle kuljettimelle. Erääseen lastusiiloon oli kerran jäätynyt suuri määrä lastuja yhdeksi kokkareeksi. Lastuja rassattaessa jäätynyt kokkare irtosi yhtä-äkkiä siilon seinistä yhtenä kappaleena ja putosi voimalla ohjainsuppilonsa päälle. Isku oli niin voimakas, että lastusiilon pohjassa ollut metallinen suppilo irtosi kiinnityksestään ja putosi kolisten kuljetinhihnan päälle. Lastunajo päättyi siihen ja koko keittämö pysähtyi vahingon takia.
Aloitepalkkio fluffin pakkauksessa
Eino muistelee kerran saaneensa 600 mk aloitepalkkion. Aloite liittyi Fluff-rullien muovikäärintään rullapakkauksessa. Sulfiitin loppuaikoina tehtaan tuotanto ajettiin rullina maailmalle. Rullat pakattiin kiristekalvoon, joka kiinnitettiin pakkauksen alkaessa teipillä rullien pintaan. Teippikiinnitys ei ollut luotettava, vaan kiristekalvo tahtoi irrota rullien pinnasta. Tämä aiheutti viivettä rullapakkaukseen ja synnytti myös kustannuksia. Eino sai idean, että kiristekalvoa ei kiinnitetäkään teipillä rullien pintaan, vaan kalvon pää laitetaan rullien väliin ja rullat painetaan tiiviisti yhteen. Näin teipin käyttö jäi turhaksi ja rullapakkauksen toiminta nopeutui. Vuoromestarin mielestä idea oli hyvä ja siitä kannatti tehdä aloite, joka sitten hyväksyttiinkin. Eino sai ideasta aloitepalkkion. Aloitepalkkio 600 mk vastasi siihen aikaan noin kahden viikon tiliä, joten se oli merkittävä summa.
Harrastuksena taulujen maalaus
Kontio-Sivu vm 1965
Kaikki sulfiittisellun konesalin kuivassapäässä työskennelleet muistavan Eino Vannisen Pimpo-aiheiset piirrokset sellupaalien pintaan. Eino on harrastanut piirtämistä jo kymmenien vuosien ajan. Hänellä on ollut taito saada muutamalla harvalla viivalla esiin kuvattavan hahmon tai esineen piirteitä ja olemusta. Hän on tehnyt myös maalauksia öljyvärein. Mieleisiä aiheita tuolloin ovat olleet mm. Urho Kekkonen, Olavi Virta ja Elvis Presley. Hän on tehnyt myös paljon autoaiheisia maalauksia, joista mallina oheinen Kontio-Sisu -merkkinen kuorma-auto vuosimallia 1965. Nykyisin Eino on eläkkeellä ja hän kertoo maalaavansa tauluja lähinnä omaksi huvikseen. Yhden taulun tekemiseen kuluu aikaa parisen viikkoa.
Lähteet
- Eino Vannisen haastattelu 2016