Erik Relander

Opettaja kirjailija ja urheilutietäjä

Erik Relander

Erik Relander 1937-2011

Erik Fredrik Felix Relander syntyi Äänekoskella 2.10.1937 Georg ja Kerttu Relanderin perheeseen. Hänen isänsä työskenteli konttoristinä Äänekoski Oy:n palveluksessa. Lukion jälkeen hän suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa ja sen jälkeen päätti ryhtyä opettajan uralle. Opiskelurahoja hän keräsi toimimalla vahtimestarina mm. tunnetussa kulttuuriravintola Elitessä tutustuen samalla moniin alan silloisiin vaikuttajiin. Varsinaisen elämäntyönsä Erik Relander teki Oulunkylän yhteiskoulussa, jossa hän toimi opettajana vuodesta 1962 alkaen aina eläkkeelle siirtymiseensä vuoteen 2000 saakka. Hän opetti pääaineidensa historian ja yhteiskuntaopin lisäksi myös ammatinvalinnanohjausta sekä myös puutöitä. Relander opetti myös aikuisia Virkailijain kansalaisopistossa Helsingissä peruskoulun yläasteen historiassa ja yhteiskuntaopissa.

Vähän ennen eläköitymistään Erik Relander sai valmiiksi Oulunkylän yhteiskoulun 75-vuotishistoriikin. Myöhemmin hän kirjoitti myös Oulunkylän Lions Clubin historian ja haastattelujensa pohjalta laatimansa oulunkyläläisen Pentti Aron elämäntarinan. Erik Relander oli innokas kotiseutuharrastaja. Hän muutti 2000-luvulla takaisin Äänekoskelle vanhaan kotitaloonsa Kotakennäänsalmen varteen, jossa hän oli viettänyt kaikki kesänsä myös Helsingissä asuessaan. Näinä vuosina Relander kirjoitti Äänekosken Urheilijoiden 70-vuotis- ja Äänekosken Huiman 100-vuotishistoriikit. Hänen ehkä merkittävin kotiseutuun liittyvä kirjallinen tuotoksensa oli vuonna 2011 ilmestynyt laaja teos Äänekoskea ja äänekoskelaisia. Kirja kuvaa ihmisiä ja elämänmenoa 1900-luvun alusta 1960-luvulle ja kertoo syrjäisen Laukaan kylän kasvusta suureksi teollisuustaajamaksi.

Penkkiurheilu ja urheilutietämys olivat Erik Relanderin intohimoja. Alansa Suomen ennätys lienee se, että Relander kävi Saarijärven vuotuisissa juhannuskisoissa 60 kertaa peräkkäin! Hän toimi Suomen Urheilutietäjät ry:n ensimmäisenä pitkäaikaisena puheenjohtajana ja oli monina vuosina Vuoden urheilukirjan valintalautakunnan jäsen. Muita harrastuksia olivat muun muassa postimerkkeily, vanhojen rahojen kerääminen, bridge sekä luontoon liittyvät asiat kuten kalastus. Kotitalonsa yhteyteen hän oli perustanut pienen yksityisen kotimuseon. Erik Relander kuoli vaikean sairauden murtamana 7.6.2011 Jyväskylässä.

Erik Relanderin Äänekoski aiheisia kirjoja

  • Äänekoskea ja äänekoskelaisia, Erik Relander, 2011
  • ÄU yleisurheilu 1932-2007: saavutuksia, historiaa ja kaikkien aikojen tilastot 75 vuoden ajalta, 2007
  • Sata vuotta huimaa toimintaa: Äänekosken Huima 1904-2004, 2004
  • Äänekosken äkkilähtö: Äänekosken Urheilijat 1932-2002, 2002
  • Miten teollistuminen vaikutti äänekoskelaisyhteiskuntaan: tutkielma Suomen historian laudatur-arvosanaa varten, Jyu 1965

Lähteet

  1. Äänekoskea ja äänekoskelaisia, Erik Relander, 2011