Taistelijaksi vai tykinruuaksi

Eemelin sotaretki

Talvisodan aikana yhä vanhempia reserviläisikäluokkia kutsuttiin palvelukseen tilanteen rintamalla käydessä päivä päivältä vakavammaksi. Niinpä jo 46 vuotta täyttänyt Eemeli Salmelinkin sai käskyn olla ikäluokkansa miesten kanssa Jyväskylässä 25.2.1940 klo 13. Se tiesi samana aamuna herätystä jo klo 6.30, kun juna lähti Suolahdesta klo 9 Jyväskylään. Kunnallistalolla pidetystä lääkärin tarkastuksesta Eemeli toteaa myrkyllisesti, että se ei merkinnyt mitään. Vuonna 1925 sattuneen työtapaturman vuoksi Eemeliltä puuttui mm. kuulo toisesta korvasta. Se ei estänyt Suomi-äitiä katsomasta poikaansa kelvolliseksi maanpuolustajaksi tai ainakin tykinruuaksi. Kuntoisuusluokaksi Eemelille tuli A II 50.

Miehet majoitettiin kasvatusopilliselle korkeakoululle, josta myöhemmin tuli yliopisto. Aikansa kuluksi Eemeli käveli Tourulassa Eelis Pihlaisen, Urpo Salon, Ville Liimataisen ja Arvi Keurulaisen kanssa. Illalla hän vielä käväisi Hujakon Aatu Tourusen kanssa räätäli Parviaisella. Klo 23 miehet, 250 kpl, komennettiin riviin ja lastattiin junaan, joka lähti heitä viemään kohti Riihimäkeä.

Koko seuraava päivä matkaa jatkettiin junan seisoessa pitkät ajat asemilla. Pommituksista johtuva sekasorto rautateillä oli melkoinen. Hämeenlinnassa oli mm. pysähdytty neljä tuntia, jona aikana oli pitänyt olla pommisuojassakin. Vasta seuraavana yönä juna jyskytti Riihimäen asemalle klo 2.30 yöllä. Jo kello 3.25 olivat miehet kasarmilla 27 tuntia matkustettuaan.

Ensimmäinen kasarmipäivä oli melkein pelkkää odottelua. Se taas johtui lähes jatkuvasti tulleista ilmahälytyksistä. Niiden takia ei ruokaakaan saatu kuin aamulla klo 8 ja illalla klo 17.30. Parit kahvit Eemeli oli sentään välillä käynyt juomassa sotilaskodissa. Nike Sorri oli kertonut nähneensä Eemelin veljen Eeliksen 14 km:n päässä Kormun koululla. Eeliskään ei siis vielä ollut rintamalla, mikä todennäköisesti rauhoitti Eemeliä. Kasarmilla Eemelin porukalla tuli muutto alakerrasta toiseen kerrokseen. Eemelin alapetillä oli tuttu mies, kelloseppä V. Seppänen ja viereisessä sängyssä autoilija Onni Lustig.

Helmikuun 28. oli rauhallinen päivä, pakkasta oli vain pari astetta ja ilma ilmeisesti pilvessä, joten vihollisen lentokoneet pysyttelivät pois. Jo aamuteellä Eemeli oli saanut perunasoosia, kun edellisen päivän syönnit olivat jääneet heikolle. Ilmari Hytösen kanssa Eemeli oli pistäytynyt pari kertaa sotilaskodissa.

Pommituksissa Riihimäellä

Karkausvuoden takia helmikuussa oli vielä 29:kin päivä. Molotoffin puhelinnumerot jaettiin, minun 1.101.932. Eemeli oli siis saanut vanhan tsaarinaikaisen sotilaskiväärin vuosimallia 1891. Pommitus klo 12.15-13.20, jolloin putosi suuria pommeja n. 400-500 metrin päähän pellolle. W. Kinnusen lähelle n. 20 metrin päähän oli pudonnut pommi eli suunnilleen siihen, missä olimme toissa päivänä. Kyllä oli äkistään kaameaa kuulla, kun kymmenet pommikoneet lensi päämme päällä. Ne rämisivät kuin peltikatot tuulella ja moottorien ääni yhtyi yhteiseksi ulvonnaksi. Voimakas ääni vuuu täytti ilman ja aina kuului tykkien ja pommien pauketta. Ei tiennyt milloin viimeinen hetkemme lyö. Kasarmilta 1-3 km oli juostu mäkeen, jossa oli aika tiukka kuusimetsä. Kuusikkoon oli kaivettu sirpalesuojia, jonne miehet juoksivat sinä päivänä kaikkiaan kolme kertaa.

Iltasella Eemeli yritti päästä lääkärin vastaanotolle, mutta se ei onnistunut, kun sairaala oli pommitettu ja vastaanotto muuttui 10 kilometrin päähän. Rotkolan Sulon kanssa söin rutosti sotilasruokalassa. Siellä oli pöydässä kaikki välineet. Ei tarvitse muuta kun syö ja kyllä söimme. Nauroimme, että muistamme ikämme tämän syönnin.

Helmikuun keskilämmöksi Eemeli oli laskenut 15,56 astetta pakkasta. Maaliskuu alkoi Eemelille pommitusten päivällä. Aamun ensimmäinen pommitus kahdella koneella ei viholliselle onnistunut, kun omat hävittäjät ajoivat ne pois. Sillä oli melkoinen mielialaa kohentava vaikutus. Kolme muuta pommitusta oli kuitenkin vielä päivän mittaan ja illalla viimeksi yksi turha hälytys. Välillä koti tuntuu muistuneen Eemelin mieleen, sillä hän on lähettänyt kortin pojalleen Pertille. Hälytysten välillä Eemeli oli Iivari Hytösen kanssa keittänyt kahvit eräässä torpassa. Vielä samana iltana miesten tiet erosivat, sillä 90 miestä oli viety sinne jonnekin. Iivarin lisäksi lähtivät mm. Rafael Liukkonen, August Simonen, Urpo Salo ja Arvi Keurulainen.

Tulipaloja etsimässä

Jonkun hälytyksen välillä Eemeli oli ollut mukana korpraali Hjalmar Tammelinin johdolla etsimässä Riihimäen kauppalan alueelta tulipaloja, mutta toteaa heidän tulleen paikalle myöhässä. Vain edellisenä päivänä alkaneen halkopinon palon jätteillä miehet olivat jonkin aikaa. Bernhard Kemppainen oli ollut Eemelin kahvikaverina, kun oli 1896 syntyneiden mukana menossa rintamalle. Kämppäkaverikseen Eemeli sai Hämeenlinnasta Vihtori Kalenuksen, nuoruutensa kilpakumppanin Huimasta. Maaliskuun toisena päivänä oli yöllä pakkasta parikymmentä astetta ja ilmeisesti myös kuutamo, kun venäläiset olivat pommittaneet Riihimäkeä jo yöllä. Yhteiskoulu oli syttynyt tuleen ja palanut kokonaan, sillä vihollinen oli vainonnut myös sammuttajia. Erääseen kellariin oli tullut täysosuma ja siellä olleet viisi ihmistä kaikki kuolleet. Kasarmialue oli välttynyt pommituksilta lähes kokonaan. Illalla ilma pilvistyi ja pommitusvaara oli ohi. Eemeli pääsi kasarmin saunaan.

Maaliskuun kolmantena päivänä Eemeli oli jo aamulla klo 7 jälkeen ilmasuojassa hätähavu-korsussa toista kilometriä kasarmeilta. Sieltä palattuaan hän liikuskeli kauppalassa Sulo Tuomaisen kanssa ja joutui sielläkin välillä siviilien kanssa samaan väestösuojaan. Klo 13 oli ollut luento ja sen jälkeen puoli tuntia kunniantekoharjoituksia. Ne olivatkin ensimmäinen merkki sotilaallisesta koulutuksesta. Varsinaista taistelukoulutusta ei Eemelin porukka näytä saaneen koko talvisodan aikana. Ilmeisesti kouluttajista oli kova puute.

Kirja vaimolle

Maaliskuun neljäntenä Eemeli laittoi vaimolleen kirjeen viiden vuorokauden lomalle päässeen Lustigin Onnin mukana. Edellisenä iltana olivat Tammelinin Hjalmar ja Kaleniuksen Vihtori joutuneet lähtemään sinne jonnekin. Päivän ohjelmassa oli lääkärintarkastus ja rokotus. Aikaa jäi runsaasti omillekin hommille. Pesin saunassa sukkani, joissa kahdessa parissa on jo reiät. Ne ovat tulleet Molotoffin juoksuissa. Parsin reiät mukana olleella langalla. Nukkuminen tapahtuu täysissä vaatteissa, mutta uskalikot heittävät alusvaatteilleen ja avojaloin. Se oli kelle hyvään on mahdollista, jos on pilvinen yö ja Molotofit ei lennä. Seuraavakin päivä meni rauhallisesti, kun oli vain yksi ilmahälytys. Eemeli oli iltapäivällä kolme tuntia puhelinlähettinä. Hän kirjoitti kolme korttia Äänekoskelle, yhden vaimolleen ja Edvin Koskiselle sekä Tyyne Savolaiselle.

Sotavalmiuteen järjestely

Maaliskuun kuudennen päivän aamuna tuli kaurapuuron kanssa jonkinlaista imelälientä ja heti sen jälkeen alkoi marssi Lopelle noin 30 km. Mahani matojen takia täytyi käydä useita kertoja tienpuolessa, kauppalan alueella jo ensi kerran. Hevoskyytiä otin välillä. Eemeli kuului sukupolveen, joka todella usein kärsi lapamadoista alituisesta suolakalan syönnistä johtuen. Saattoi mahavaivoihin olla osasyynä sotaa joutumisen pelkokin. Kovin harvat olivat mielellään kuoleman kentille menossa. Lopen Launosissa 120 miehen porukka sijoittui suojeluskunnan ja työväentalolle. Työkaverinsa sahalta, Heikki Kauton Eemeli näki. Tuttuja miehiä jäi Eemelin kanssa samaan ryhmään: V. Kinnunen, Sulo Tuomainen, Hannes Helenius ja Nike Sorri.

Seuraavan päivän Eemeli sai olla sisällä mahavaivojensa takia. Hänet kuitenkin jo määrättiin pikakivääriryhmään, jota johtaisi korpraali Leppänen ja varajohtaja olisi Eeti Rummakko. Meiät määräsi toissilmänen oikein kenkkunen vänrikki em. tehtäviin. Mainitun vänrikin kanssa meillä oli yhteenottoja minun korvani johdosta. Eemeli sai puhtaita alusvaatteita ja perässä Riihimäeltä tulleen vaimonsa kirjeen. Annostupakkansa, noin puoli askia Eemeli vaihtoi siviilisokeriin Sulo Tuomaisen ja V. Kinnusen kanssa. Maaliskuun kahdeksantena pataljoonan komentaja järjesti komppanian uudelleen. Eemeli meni vapaaehtoisena kaasunsuojeluryhmään. Luentoja pidettiin illalla klo 20.50 saakka. Niin kiireesti meitä oli valmistettava tuleen. Eemeli otti varusteikseen manttelin, puseron, lumipuvun, repun, leipälaukun ja haarukan, jota ei koskaan tarvinnut. Kun lähdimme Riihimäeltä, ei meillä ollut soosia ja kokkareita, vaikka muuta olikin, etenkin leipää. Vaimolleen Eemeli laittoi kirjeen.

Seuraavana päivänä noustiin ylös jo klo viisi aamulla. Odotimme koko päivän lähtöä täysissä varusteissa lumipuvut päällä. Kello kuusi illalla pääsimme autoilla lähtemään. Lopista sain kiväärin ja patruunataskun. Pääsin ensimmäisessä autossa, jossa oli pääasiassa komentoryhmän miehiä. Välillä näimme paljon meidän ikäluokkaa marssilla lumipuvuissa sukset olalla. Oli valtava katsella näitä miehiä, jotka ehkä piankin joutuvat kuolemaa uhmailemaan. Niin omalta kohdaltani muistin, että klo kuusi illalla pitäisi olla saunassa kylvettämässä pikku Perttiä, mutta nyt täytyy mennä sinne jonnekin toisten satojen ja tuhansien mukana. Riihimäellä minä ja Nike Sorri tapasin insinööri Olanderin, joka hommasi meille hyvät asetakit. Klo 12.10 yöllä lähti pitkä sotilasjuna Riihimäen kasarmilta. Nukuin noin viisi tuntia.

Rintamaa kohti

Maaliskuun kymmenentenä päivänä juna oli klo 6 Lahdessa, 9.40 Kouvolassa ja 11 Kanniaisissa, jossa poistuttiin vaunusta. Matka jatkui taas puolen tunnin kuluttua. Välillä oltiin metsässä kolme kertaa. Kerran olimme kolme tuntia yhtä mittaa vahvassa lumessa kuusimetsässä. Kaksi kertaa pommitettiin junaa kuitenkin siihen osumatta. Ensimmäisellä kerralla toistakymmentä pommia putosi junan kahden puolen katkoen lukuisia puhelinlankoja. Juna oli ylämäessä hiljaisessa kulussa. Oli kauhean kova räjähdys, kun toistakymmentä pommia putosi junan kahden puolen. Olimme pian vaunun lattialla, jolloin juna pysähtyi ja kuului huuto: Ulos! Kaikki hyökkäsivät vahvaan lumeen vastamäkeen ja löivät maahan. Silloin kuului konekiväärin rätinää ilmasta ja samalla voimakasta rätinää vaunusta, jossa oli omat konekiväärit. Kertovat mukana olleen myös omia tykkejä.

Vaunuun tultaessa havaitsimme, että pommin siru oli kulkenut vaunun läpi tullen ovesta ja oli mennyt katosta läpi. Samana päivänä oli pommitettu Lahtea, Kouvolaa ja Haminaa, joista viimeksi mainitusta kuulimme jysähdyksiä silloin keskipäivällä, kun olimme metsässä. Klo kuusi illalla, kun saavuimme Taavetin asenalle, oli kahdeksan vihollisen pommikonetta melkein yllämme ja etsimme suojaa vaunujen alta. Ne eivät kai huomanneet meitä, kun menivät itään päin. Vähän myöhemmin nähtiin ilmassa Taavetin aseman seudulla valomerkki, joka pysyi kauan paikallaan, mutta sitä en päässyt tietämään, oliko se omien vai vihollisen merkkejä.

Joukot lähtivät marssimaan noin kello 7 Miehikkälään n. 35-42 km. Jäin Sulo Tuomaisen ym. kanssa vartioimaan reppuja. Kersantti Leinosen kanssa kävin pari kertaa Taavetin asemalla autoja tietämässä, mutta turhaan. Erään talon saunassa keitimme vettä. Talossa ei ollut muita kuin kuollut isäntä, mutta ei se veden keittoa haitannut. Viimein pääsimme autolla lähtemään ja yökylmällä reppukuorman päällä kävi vilu läpi ruumiin. Tähtitaivas loisti yllä ennustaen milloin hyvänsä Molotoffin tuloa, mutta ei tullut. Olivat käyneet ennen meitä konekivääreillään Miehikkälässä erään kahvilan edustalla ampumassa nuoren sotilaan ja pari oli vielä haavoittunut.

Kurjia öitä -rauha

Maaliskuun 11. pnä klo 3 yöllä Eemeli tuli reppukuorman päällä Miehikkälän kirkolle. Kuorma purettiin kansakoululle. Molotoffit lensivät, mutta eivät pommittaneet meitä. Kansakoululla Eemeli pääsi nukkumaan klo 9 saakka. Marssijat näyttivät levänneen päivän, kun ei ole toiminnasta merkkejä. Maaliskuun 12. pnä Eemeli on ostanut osuuskaupasta korppuja ilmeisesti mahaansa rauhoittaakseen. Hän oli myös lääkärintarkastuksessa, jossa hänelle luvattiin lääkkeitä. Yksi joukkue lähetettiin Muurikkalaan tekemään korsuja. Illalla hiihdimme n. 15-16 km päähän, jossa oli neljä telttaa puolivalmiina kuuden asemasta ja johon puoliyön jälkeen saavuimme. Vietin elämäni vaikeimman yön kurjassa teltassa istuen toiset nojaten rintaa vasten ja toiset istuen jalkojeni päällä. Leimahdukset näkyivät Viipurin rintamalta tykkitulesta. Maaliskuun 13. pnä oli aamulla pakkasta 13 astetta ja kirkas ilma, mutta ei näkynyt lentokoneita. Eemeli kuljetti hevosia kymmenen kilometrin päähän, jossa hän näki mm. Raatikaisen Vännin ja Tammelinin pojan sekä muitakin tuttuja nuoria poikia.

Eemeli ei tiennyt, että Suomi-neito oli repinyt rinnoiltaan 1919 syntyneet nuoret ja 1890-luvun puolivälissä syntyneet vanhat miehet torjumaan venäläisten hyökkäystä, joka oli edennyt jo kymmenisen kilometriä Säkkijärvelle Viipurinlahden yli. Haminan ja Viipurin välinen maantie oli ollut poikki jo monta päivää. Kello 11 lopetettiin sotatoimet ja Viipurista lakkasi kuulumasta voimakas tykkituli täsmälleen klo 11. Niin säästyi Eemeli sodan kokemiselta etulinjassa, jonne hän olisi pian joutunut. Veljensä Eelis olisi joutunut jo seuraavana päivänä samalla suunnalla vastaiskuun aseenaan vuoden 1891 mallia oleva venäläinen kivääri ja vastassaan oli mm. panssarivaunuja. Sodan jatkuminen olisi ainakin Säkkijärvellä ollut hirveää teurastusta, josta muutenkin helmikuusta alkaen nopeasti täyttyneet sankarihaudat olisivat saaneet runsaasti lisätäytettä. Rauha tuli yhden yhdennellätoista hetkellä monelle muullekin rintamasuunnalle.

Lähteet

  1. Sisä-Suomen lehti 5.11.1990, Taisto Poikonen