Kansalaissodan aika kolunpohjalaisten näkökulmasta

Työväenyhdistys

Vuosisadan alkuvuosina Honkolaankin perustettiin työväenyhdistys. Se oli lähinnä torppareiden, renkien ja piikojen yhteinen yhdistys. On muistettava, että torppareillakin oli usein renkejä ja piikoja töissä. Niinpä torpparit olivat sekä työnantajia, että talojen alustalaisia.

Työväenyhdistyksen vappumarssi

Aktiivisimpia toimijoita Kolunpohjalla ja ehkä perustajajäseniäkin olivat Kustaa Parantainen Lippalasta ja hänen vanhin poikansa Urho. Kustaan vaimo Elina kutoi yhdistykselle oman lipun, jota kannettiin marssittaessa Rotkolaan vappujuhliin. Kustaa piti juhlassa puheenkin. Lisäksi aktiivisia olivat Kuitulan Parantaiset, Kalle Lindqvist Verkkalasta ja hänen poikansa Hermanni.

Honkolassa työväenyhdistyksen toiminta oli hyvin maltillista, eikä mainittavia kärhämiä talollisten kanssa syntynyt. Hujakollakin kaikki torpparit olivat sukulaisia ja olivat Kustaa Tourusen kanssa kuin samaa suurta perhettä. Suojoen isännästä Eelis Piilosesta aikalaiset todistavat kuin yhdestä suusta, ettei hänen kanssaan saanut riitaa aikaan. ”Sitä ei soanu kärräille lähtemää ei sitte millää”. Torpparijaossakin hän antoi maita omasta tahdostaan paljon enemmän kuin olisi ollut lain mukaan velvollinen antamaan. Lehdonkin torppaan Eelis antoi viisikymmentä hehtaaria. Kun maanmittari Ehdegren meni Suojoella asiasta Eelistä nuhtelemaan, niin Eelis näytti hänelle ovea.

Työväenyhdistyksen toiminta Kolunpohjalla hiipui ihan luonnollisista syistä. Verkkalan Kalle luopui torpastaan ainoan poikansa Hermannin kuoltua ja muutti Kivimäkeen vaimonsa kotitaloon asumaan. Siellä hän asui talollisten yhteydessä. Kuitulan Torppari Taavetti Parantainen kuoli 1907 ja pojat muuttivat muualle töihin jopa Amerikkaan asti. Lippalan Urho muutti Pietarsaareen laivaveistämölle töihin 1910. Toiminnan luonne ehkä muuttui enemmänkin torppariyhdistykseksi. Esimerkiksi vuoden 1918 Työnvoimassa oli ilmoitus Honkolan torppariyhdistyksen kokouksesta, mikä pidettiin Lippalassa. Surullisen paradoksaalista oli, että kun torppien vapautuminen oli jo lähellä, niin ahkerin puuhamies Lippa-Kusti kuoli vuoden 1918 lopulla. Suuren unelman toteutuminen vuonna 1921 jäi häneltä kokematta.

Honkolan isäntien lupsakasta suhtautumisesta työväenyhdistykseen kertoo eräskin tapaus, kun joku aatteen innoittama renki lauloi kansainvälistä työväenlaulua. Eerolan isäntä oli paikalla ja laulua kuunneltuaan tokaisi: ”Eläkä sinäkää siinä huuva sorronyötä, paikkoasit housus”.

Suojeluskunta

Suojeluskuntalaisia Honkolassa olivat: Aholan Ville, Kolun Jussi, Eerolainen ja Aution Tuure. Saattoi olla muitakin. Hietamalla olivat ainakin Iisakkilan ja Suopellonmäen veljekset sekä opettaja Koskinen.

Savolainen, Honkonen ja opettaja Koskinen

Kun kansalaissota alkoi, ilmoittautuivat Aholan Ville ja Kolun Jussi vapaehtoisiksi asepalvelukseen. He osallistuivat Tampereen valtaukseen Pohjois-Hämeen 3. Pataljoonan 2. Komppanian 1. Joukkueessa aivan etulinjoilla. Kolun Jussille syntyi esikoispoika sillä aikaa, joka kuitenkin menehtyi, ettei Jussi ehtinyt häntä elossa näkemään. Hautajaisiin hän kuitenkin sai loman.

Kolun Jussi

Heidän kohdallaan joutuu miettimään, mistä he saivat innoituksensa lähteä sotimaan. Tiesivätkö he lähtiessään, ettei vastassa ollut ainoastaan venäläisiä sotilaita, tuskinpa. Täälläpäin ei sellaisia tapahtumia ollut, jotka olisivat nostaneet katkeruutta. Seikkailunhalu saattoi olla yksi mahdollinen syy lähtöön. Vastauksia näihin pohdintoihin ei tulla varmaankaan koskaan saamaan!

Valkoisten kutsunnat 1918

Kutsunnat muodostuivat jakavaksi tekijäksi väestön suhteen. Kutsunnoista kieltäytyneitä pidätettiin, kuulusteltiin ja vielä senkin jälkeen kieltäytyneet vietiin vankileireille. Kolunpohjalaisista ainakin Kuitulan Eemeli oli Suolahden vankileirillä. Eemeli asui siihen aikaan vielä Strömmin torpassa Suojoen varrella. Pidättäjät tunkeutuivat aamuyöllä torppaan sisälle kiväärien kanssa perheen makuuhuoneeseen. Eemeli suuttui hakijoille ja sanoi: ”Olisitto ies nuo torrakot jättäny rapunpieleen. Ettekö työ ymmärrä että teällä on pieniä lapsia”. Silloin Vieno tytär oli alle vuoden ikäinen vauva ja viisi muuta lasta olivat kauhuissaan. Hakijoilla oli intoa enemmän kuin ymmärrystä.

Hakalan veljeksistä kutsuntoihin Suolahteen joutuivat Otto, Kalle ja Heikki. Otto vapautettiin palveluksesta suuren perheensä vuoksi. Hänen lapsensa olivat kaikki silloin vielä alle kymmenvuotiaita. Heikki käytti oveluutta apunaan. Hänen kätensä olivat erittäin arat kylmälle. Matkalla Suolahteen hän laittoi lunta takkinsa taskuihin ja piti käsiään lumessa kohmettumassa. Kun Heikkiä perillä syynättiin, niin hän näytti kontturaiset kätensä ja sanoi, että mitenkäs tämmöisillä käsillä ammutaan. Rovasti Niemi toimi syynissä kirjurina ja merkkasi Heikin kelpaamattomaksi. Kalle oli perheetön terve mies ja hänet määrättiin asepalvelukseen. Kallen tie vei Viipuriin, jossa oli melkoiset rähinät käynnissä. Siellä oli punakapinallisia paljon vangittuina, joita Kalle joutui vartioimaan.

Rinteelän Aatu sotaväessä vasemmalla

Myös Hujakon Jussi ja Aatu jättivät kutsunnat väliin. Poliisi Kauppi tuli Hujakolle kuulustelemaan ja painostamaan veljeksiä. Jussi ei antanut periksi. Hänet vietiin Pohjanmaalle vangiksi kolmen kuukauden ajaksi. Aatu lähti palvelukseen ja joutui monenlaisiin seikkailuihin, esimerkiksi Tampereen jälkiselvittelyihin. Oulussa Aatu kävi aliupseerikoulun, jonka jälkeen toimi Vaasan varuskunnassa kouluttajana. Näistä asioista hän kertoo Taisto Poikosen tekemässä haastattelussa vuonna 1986.

Kuuntele tästä Aatu Tourusen tarinoita mm. 1918 ajalta.

Punaiset vangit Äänekoskella

Vankeja työväentalolla 1918

Äänekoskella vangit kerättiin ensin Työväentalolle, mistä heidät siirrettiin Suolahteen varsinaiselle vankileirille. Lippalan Kaarin veli Otto Sillman oli leirillä. Heidän äitinsä Tilda meni viemään pojalleen lisäruokaa ja vaatteita, mutta vartijat kielsivät antamasta. Tilda perusteli, että Otto on hänen poikansa ja siksi hänellä oli oikeus antaa tuomisensa pojalleen. Vartijat sanoivat, että Otto on nyt heidän poikansa ja he määräävät. Otolle jäi ikuinen viha vangitsijoitaan kohtaan.

Leiriltä on säilynyt Eemeli Salmelinin päiväkirja, missä hän päivittäin kuvasi tapahtumia ja oloja leirillä. Monet isännät ottivat leiriltä tuttuja vankeja omalla vastuullaan taloonsa töihin. Ainakin Kivimäen Otto oli yksi niistä. Otosta hänen alaisensa sanoivat, että kyllä se Kiimmäen Otto ol sitte hyvä isäntä.

Eemeli Salmelinin päiväkirjoja pääset lukemaan tästä linkistä.

Linkit 1918 tapahtumiin Suomessa:

Alla linkkejä 1918 tapahtumiin Suomessa.

Varsinkin Suomen vapaussota 1918 on hieno esitys, jossa on historiatietoja sekä multimediaa että filmiaineistoa.