JR 50

Puolustusvoimien kuvakeskuksen 170 000 valokuvan tietokanta on laitettu esille nettiin osoitteessa: http://sa-kuva.fi/

Saksan ja Neuvostoliiton välisessä sodassa tapahtui ensin mainitun kannalta vuoden 1943 alussa merkittävä käänne huonompaan suuntaan. Stalingradissa Saksan sotavoimat kokivat yhden merkittävimmistä tappioistaan koko II Maailmansodan aikana. Myös Leningrad vapautui piirityksestä keväällä 1944 ja saksalaiset joutuivat sen jälkeen perääntymään Baltian maaperällä kohti länttä. Itä-Karjalan rintama Syvärillä jäi näiden tapahtumien johdosta yhdeksi pisimmälle Neuvostoliittoon pistäväksi vallatuksi alueeksi. Suomen sodanjohto ei kuitenkaan halunnut luopua rintamalinjasta, vaan se haluttiin pitää eräänlaisena panttina tulevia neuvotteluja varten. Samaan aikaan Päämajassa Mikkelissä uskottiin niin, että Neuvostoliitto ei hyökkäisi Suomen rintamalla, vaan sen ennakoitiin keskittävän kaikki voimansa Saksan rintaman murskaamiseen ja kilpajuoksuun kohti Saksan sydänalueita ja Berliiniä.

Neuvostojoukkojen suurhyökkäys alkaa

Tämä uskomus oli kuitenkin väärä. Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella 9.6.1944 klo 6. Se lopetti väliaikaisesti toiminnan muilla rintamilla ja keskitti voimansa Suomea vastaan. Kannaksen operaatio pitää hoitaa nopeasti pois päiväjärjestyksestä. Puna-armeijalla oli asettaa suomalaisia vastaan 500 000 sotilasta, 20-kertainen ylivoima tykistössä ja ehdoton ilmaherruus. Lyhyen Suomi-operaation jälkeen Stalinin Neuvostoliitolla olisi aikaa keskittyä tärkeämpiin maailmanpoliittisiin asioihin, joita tultaisiin ratkomaan Berliinissä. Päämajassa havahduttiin nopeasti tapahtuneeseen ja Mannerhein päätti luopua koko Ita-Karjalasta ja siirtää Syvärillä asemasotavaiheen majailleet joukot Kannaksen puolustusta vahvistamaan. 17.6.1944 klo 2 yöllä myös 11.Divisioonan esikunnasta annettiin esikäsky Syväriltä vetäytymisestä ja siirtymisestä kohti Kannasta. Samana yön aamuna klo 6 käsky annettiin divisioonan rykmenteille ja määrättiin nämä irtautumaan asemistaan. JR50:n joukot vetäytyivät Syväriltä käskyn mukaan Arkangelin tietä ja sieltä edelleen suuntaan Homorovitsa-Pitma. Jalkamarssin jälkeen 21.6.1944 klo 3.50 alkaen joukot kuormattiin autoihin ja ne siirtyivät Vitelen ja Mäkriän asemille rautatiekuljetusta varten. Kuormaus juniin sujui ilman häiriöitä, mutta viimeisen rykmenttiä kuljettavan juna lähtiessä liikkelle 22.6.1944 klo 11.05, se joutui vihollisen ilmahyökkäyksen kohteeksi. 24.6.1944 kaikki rykmentin yksiköt olivat saapuneet Vainikkalan asemalle lähellä Viipuria. Heti tämän jälkeen JR50:n joukot marssitettiin Timperin kylän maastoon. Tuuloksen lähellä joukot joutuivat taisteluun sinne maihinnousun tehneiden neuvostojoukkojen kanssa ja kokivat tuntuvia tappioita.

11:n Divisioonan tappiot siirtovaiheen aikana ^[1]:

JR50	upseerit	aliupseerit	miehistö	yhteensä
kaatuneet	5	10	32	47
haavoittuneet	4	23	97	124

Viipuri menetetään

Venäläisten suurhyökkäys Kannaksella eteni nopeasti ja Viipurin kaupunki joudutiin luovuttamaan venäläisille 20.6.1944. Viipurin seutu ja erityisesti Talin kannas olivat onneksi maastonsa puolesta suomalaisille edullisempia sillä epätasaisessa ja kallioisessa maastossa panssarivaunujen oli vaikea liikkua. Viipurista lähti kuitenkin kaksi leveää tietä luoteeseen. Toinen johti Leitimonjärven eteläpuolelta Portinhoikkaan ja toinen järven koillispuolelta Ihantalaan. Näitä teitä venäläiset panssarit tulisivat todennäköisesti käyttämään. Viipurin-Kuparsaaren-Vuoksen linjaa noudattavalla VKT-asemalla puolustuslaitteet olivat kovin alkeelliset. Ylipäällikkö Mannerheim esitti 19.6.1944 joukoilleen seuraavan vetoomuksen:

"Armeijamme asettuessa puolustukseen ns. VKT-linjalle on aika panna sulku vihollisen maahantunkeutumiselle. Tämän vuoksi vaadin, että tälle linjalle suoritetaan jyrkkää torjuntataistelua. Kiinnitän erityisesti huomiota siihen, että tämän aseman murtuminen ratkaisevalla tavalla tulisi heikentämään puolustusmahdollisuuksiamme ja täten asettamaan maamme ja kansamme kohtalon vaaranalaiseksi. Olen tietoinen siitä, että tämän aseman rakennustyöt ovat olemattomia tai aivan alkuasteella, mutta luotan siihen, että suomalainen sotilas tarpeen vaatiessa osaa käyttää hyväkseen maastoaan ja sisuaan horjumattoman puolustuksen aikaansaamiseksi".

Venäläisten päähyökkäys jatkui 21.6.1944 Viipurista suoraan pohjoiseen. Tarkoituksena oli ylittää Saimaan kanava ja päästä sieltä suomalaisten selustaan. Sieltä oli tarkoitus jatkaa Lappeenrantaan ja Imatralle. Talvisodan tapaan operaation painopiste olisi Talin kapeikossa. Läntisellä Kannaksella Suomen joukot jaetaan 22.6.1944 kahteen armeijakuntaan. Kenraalimajuri Svenssonin komentama V AK puolustai linjalla Niskapohjanniemi-Saimaan kanava. VKT-linjan Viipuri-Kärstilänjärvi puolustuksesta vastasi puolestaan IV AK.

Ryti-Ribbentrop -sopimus solmitaan

Presidentti Risto Rytin solmiman Ribbentrop-sopimuksen perusteella Suomeen oli saatu 70 Stuka-syöksypommittajaa. Kannakselle ehditiin viime tingassa saamaan apuun vielä saksalaisia joukkoja. Sotilaiden lisäksi saatiin rynnäkkötykkejä ja uusimpia panssarintorjunta-aseita. Voimasuhteet olivat hiukan tasoittuneet, mutta edelleen venäläisillä oli valtava ylivoima niin miehistön kuin aseistuksenkin osalta. VKT-linjaa pommitetiin taukoamatta. Mannikkalan asema menetetään 22.6.1944, josta venäläiset panssarivoimat jatkoivat Talin suuntaan. Vesistöt estivät niiden etenemisen muita reittejä. Portinhoikan tienristeyksessä venäläisiä oli odottamassa suomalais-saksalainen panssarintorjunta. Muutama kilometri lännempänä suomalaisten 3.Pr. joutui ankaran tykistötulen takia perääntymään 22.-23.6.1944 kohti Saimaan kanavaa linjalle Härkävuori-Kärstilänjärvi. Talista luoteeseen 18.D pystyi torjumaan 24.6.1944 vihollisen. Tämä oli ratkaisevan tärkeää, koska seuraavana päivänä suomalaiset saivat siirretyksi Kannakselle apujoukkoja kaikkiaan 14 yhtymää.

Tali-Ihantalan suurtaistelu alkaa

Talin-Ihantalan suurtaistelu alkoi 25.6.1944. Venäläiset hyökkäsivät ensin lännestä ja 3. Prikaatin:n lohkolla tapahtui sisäänmurto, joka pakotti suomalaiset vetäytymään Lavolan ohi Saimaan kanavan alapäähän. Talista luoteeseen Portinhoikan risteyksen suuntaan suomalaisten puolustus kesti vain hetken. Siellä 18.Divisioona oli kulunut pahasti taisteluissa jo VKT-asemaan saapuessaan. Divisioonan eri pataljoonien normaalista miesvahvuudesta puuttui menetysten takia 35-63 %. 27.6.1941 kenraalimajuri Heiskasen komentama 11.Divisioona saapui Kannakselle ja asettui puolustaman linjaa Saimaan kanava-Leitimojärvi. Laguksen panssarit saivat nyt tehtävän hyökätä Leitimojärven itäpuolella venäläisten sivustaan. Apuna heillä oli vielä saksalainen rynnäkkötykkiprikaati. Aluksi suomalaisilla oli menestystä, mutta lopulta venäläisten panssarit pysäyttivät etenemisen Aniskalan aukeiden reunaan. Suomalaisten tavoite katkaista venäläisten kapea huoltokäytävä ei onnistut. 28.6.1944 päivänä Ihantalan pohjoispuolelle saapui Itä-Karjalasta 6.Divisioona, jonka komentaja kenraalimajuri Vihma sai johdettavakseen kaikki Ihantalan suunnan joukot. Suomalaisten vahvistuksista huolimatta venäläiset onnistivat iltaan mennessä hyökkäyksissään.

29.6.1944 venäläiset joukot käynnistivät suuren hyökkäyksen Kärstilänjärven ja Leitimojärven välisellä alueella. Hyökkäystä tukivat tykistö, panssarivaunut ja ilmavoimat. Iltaan mennessä rintamalinja siirtyi jo Portinhoikan risteyksen pohjois- ja länsipuolelle. Oli lähellä, että suomalaiset jäisivät ahtaaseen mottiin Leitomojärven pohjoispäässä. Suomalaisten etulinja oli kaaren muotoinen ja se helpottai tulenjohtoa sekä tykistön ammuntaa. Ihantalan kirkolta pari kilometriä etelään oli paikka, jossa venäläisiä kohti voidaan suunnata yhtä aikaa jopa 250 tykin tuli. Suomalainen sodanjohto päättää kuitenkin suoristaa rintaman vetäytymällä linjalle Lavola-Vakkila-Ihantalanjärvi-Noskuanselkä. 30.6.1944 suomalaisten vetäytyessä venäläiset ilmavoimat hyökkäsivät voimakkaasti, mutta suomalaiset ampivat alas eri rintamilla yhteensä 50 konetta. Venäläiset tekivät edelleen hyökkäyksiä ja saivat sisäänmurtoja Juustilankankaalla, Tähtelässä ja Ihantalassa, mutta ne kaikki pystytiin eliminoimaan tykistötulen avulla. Vähitellen asemat lujittuvat, taisteluhautoja ja korsuja rakennetiin ja niiden edustat miinoitetiin. Taistelut jatkivat heinäkuun puoliväliin asti, mutta suomalaiset sotilaat kestivät. Vielä 4.7.1944 venäläiset hyökkäsivät, mutta menettivät noin 1000 miestä. 8.7.1944 alkaen Ihantalan taistelut muuttivat asemasodaksi.

Sotatoimet päättyvät Suomen ja Neuvostoliiton välillä

12.7.1977 Neuvostoliitton sodanjohto keskeytti hyökkäykset Kannaksella ja alkoi siirtäämään joukkojaan Saksan rintamalle. 1.8.1944 Ryti luopui presidentin tehtävästä ja 4.8.1944 Mannerheimistä tuli Suomen Presidentti. 24.8.1944 Eduskunta hyväksyi rauhansuunnitelman ja irtisanoi Ribbentrop-sopimuksen. 2.9.1944 Eduskunta hyväksyi Neuvostoliiton rauhanehdot. Suomalaiset lopettivat taistelut 4.9.1944 klo 7 ja neuvostoliittolaiset seuraavana päivänä klo 7, jolloin aselepo astui voimaan. Suomen ja Neuvostoliiton välillä kirjoitetiin 19.9.1944 välirauhansopimus, joka päätti sotatoimet.

Sotapäiväkirjasivut

Alla olevien linkkien kautta pääsee suoraan sivun ajankohtaa vastaaville JR50:n pataljoonien sotapäiväkirjasivuille Kansallisarkistossa. Hakunopeus Arkistolaitoksen VAKKA-arkistotietokantaan saattaa palvelimen kuormitusasteesta johtuen vaihdella jonkin verran.

• Lue sotapäiväkirja I/JR50, 27.6.1944-30.6.1944
• Lue sotapäiväkirja II/JR50, 27.6.1944-30.6.1944
• Lue sotapäiväkirja III/JR50, 27.6.1944-30.6.1944

Lähteet:

• Vornan taistelutaivat Jalkaväkirykmentti 50 1941-1944, Kimmo Sorko 2007, ISBN 978-952-92-3069-3, sivut 196-492
• Kolmen rintaman rykmentti JR50 1941-1944, Kimmo Sorko 1988, ISBN 951-99965-5-9, sivut 158-340
• Keiteleen rannoilta kolmeen sotaan, Ääneseudun veteraanimatrikkeli, ISBN 958-91-5294-9
• Viisi sodan vuotta -Suomi II Maailmansodan myrskyissa, Korhonen Arvi, WSOY 1959

Viitteet:

• [1] Kolmen rintaman rykmentti JR50 1941-1944, Kimmo Sorko 1988, ISBN 951-99965-5-9, sivu 345