Siirtyminen kohti Tarton rajaa
Puolustusvoimien kuvakeskuksen 170 000 valokuvan tietokanta on laitettu esille nettiin osoitteessa: http://sa-kuva.fi/
Rykmentin siirtyminen itään kohti vanhaa rajaa ja Hyrsylän mutkaa
Jänisjoen länsirannat saatiin puhdistettua vihollisvoimista heinäkuun 21 päivään mennessä 1941. Tämän jälkeen 11. Divisioonan joukkoja ei enää tarvittu Jänisjoen varmistamiseen. Talvelan VI Armeijakunnan muut joukot olivat tällä välin edenneet jo kymmenien kilometrien päähän itään. Tästä syystä VI AK otti 11. Divisioonan suoraan komenttoonsa ja määräsi sen ja JR 50:n sen mukana siirtymään kohti vanhaa rajaa. Rykmentti aloitti siirtymisen tiemarssina Syksyjärvelle 21.7. järjestyksessä I,III ja II Pataljoona. Koirinojan risteyksen jälkeen matka jatkui kohti vanhaa rajaa, jonka suomalaisjoukot ylittivät Salmin kunnan itäpuolella. Joukoissa ei tiettävästi esiintynyt mainittavassa määrin arvostelua tai kieltäytymisiä valtakunnanrajan ylittämisestä. JR 50 leiriytyi Vagajärvelle, josta jatkettiin 31.7.-1.8. Saarimäen maastoon ja Hyrsylän mutkan eteläpuolelle. Marssivaihe merkitsi miehille kolmen viikon lepoa taisteluista.
Maantiemarssi Jänisjoki-Niinisyrjä-Suistamo-Leppäsyrjä-Syksyjärvi
I Pataljoona lähti marssille kohti Syksyjärveä 21.7. klo 19. Marssitauko pidettiin Pyörittäjän kylän pohjoispuolen maastossa, jonne pataljoona saapui 22.7. klo 5.00. Matkaa jatkettiin Pyörittäjästä 22.7. klo 17.00 ja se perille Syksyjärvelle saavuttiin 22.7. klo 22.10.[1]
III Pataljoona sai käskyn 21.7. klo 11.40 valmistautua marssiin. Käskyn mukaan teltat purettiin ja joukot koottiin kasalle silta- ja lähivarmistus säilyttäen. Klo 18.05 JR8:n joukot ottivat vastaan varmistustehtävän Jänisjoen varrella. III Pataljoona lähti marssille 21.7. klo 20.00 ja se saapui perille Syksyjärven lounaispuolella olevan Sammakkolammen maastoon 22.7. klo 17.00.[2]
II Pataljoona lähti liikkeelle 21.7. klo 22.30 järjestyksessä 6K, 4K, 5K, KKK, Krh ja EsikuntaK. Marssissa komppanioiden etäisyydet olivat 300 metriä. Pitempi marssitauko pidettiin Leppäsyrjässä Kätön myllyn tienhaaran maastossa. II Pataljoona saapui perille Syksyjärvelle 22.7. klo 23.40.[3]
Tarton rauhan rajan ylitys maastoitse
Uuksujoen sillan ylitys Uomaan lähellä
JR50:n joukot saivat melko pian Syksyjärvelle saavuttuaan uuden määräyksen, jonka mukaan joukot siirtyvät Uomaan länsipuolella olevan tienhaaran maastoon (Siiran tienhaara). Marssi tapahtuu maastoitse Syksyjärven pohjoispuolitse. Marssinjohtajana toimi majuri Aho ja reitti kulki Uomaan kautta Käsnäselkään ja siitä vanhan rajan yli Tulemajärvelle. 11. Divisioonan esikunta ylitti rajan 25.7. klo 21.50. I Pataljoonan kärki ylitti rajalinjan 25.7. klo 21.20. II Pataljoonan kärki klo 22 ja III Pataljoonan kärki ohitti vanhan rajan klo 23. Marssi oli hyvin vaikea kovasta helteestä ja maaston runsaasta pölyämisestä johtuen. I Pataljoonan majoitusalueella oli 29.7. noin klo 16 aikaan kova ukonilma. Tällöin salama iski 1. Komppanian erääseen telttaan seurauksella, että 1 mies kuoli ja 3 meni tajuttomaksi. Tajuttomat saatiin virkoamaan myöhemmin tekohengitystä antamalla[4]. Vihollisen lentokoneet häiritsivät muutaman kerran marssin aikana leiriytymistä saamatta kuitenkaan aikaan mitään vahinkoa.
Tulemajärven alueelta JR50:n joukot suuntasivat pohti pohjoista edeten Saarimäen kautta Hyrsylän mutkan eteläpuolelle odottamaan lisämääräyksiä.
Sotapäiväkirjasivut
Alla olevien linkkien kautta pääsee suoraan sivun ajankohtaa vastaaville JR50:n pataljoonien sotapäiväkirjasivuille Kansallisarkistossa. Hakunopeus Arkistolaitoksen VAKKA-arkistotietokantaan saattaa palvelimen kuormitusasteesta johtuen vaihdella jonkin verran.
- Lue sotapäiväkirja I/JR50, 21.07.1941 alkaen
- Lue sotapäiväkirja II/JR50, 21.07.1941 alkaen
- Lue sotapäiväkirja III/JR50, 21.07.1941 alkaen
Lähteet:
- Vornan taistelutaivat Jalkaväkirykmentti 50 1941-1944, Kimmo Sorko 2007, ISBM 978-952-92-3069-3, sivut 41-42
- Keiteleen rannoilta kolmeen sotaan, Ääneseudun veteraanimatrikkeli, ISBN 958-91-5294-9
Viitteet:
- [1] SPK 12569, I Pataljoona sivu 7
- [2] SPK 12598, III Pataljoona sivut 28-29
- [3] SPK 12583, II Pataljoona sivu 17
- [4] SPK 12569, I Pataljoona sivu 8