Rykmentin hajottaminen
Puolustusvoimien kuvakeskuksen 170 000 valokuvan tietokanta on laitettu esille nettiin osoitteessa: http://sa-kuva.fi/
Lapin sota kesti JR50:n osalla 26 vuorokautta ja sen aikana kaatui 102 ja haavoittui 504 taistelijaa. Suomen ja Neuvostoliiton välisen rauhansopimuksen mukaan kenttäarmeija piti saattaa rauhanajan kannalle, joten kokeneita ja karaistuneita joukkoja ei voitu enää käyttää käsivarren taisteluihin saksalaisia vastaan. Päämaja ohjasikin Kilpisjärveä kohti nuorista varusmiehistä muodostettuja joukko-osastoja. Kaikki 1925 ja pieni osa 1924 syntyneistä varusmiehistä siirrettiin uusiin joukko-osastoihin ja kotiutettavat reserviläiset JR50:n riveissä alkoivat valmistautua kotiuttamista varten.
JR50:n kotiuttamismarssi alkoi 6.11.1944 Muoniosta. Perjantaina 17.11.1944 rykmentti saapui Röyttään, josta kuljetus tapahtui laivoilla Kokkolaan ja Vaasaan ja edelleen sieltä rautateitse Suolahteen samalle asemalle, josta rykmentti oli lähtenyt sotaan yli 3-vuotta sitten. Joukot palasivat kotiin lumisateen kuuratessa maan valkeaksi ja kotipaikalle siirtymisen jälkeen majoituttiin ja alkoi sotilaspassien kirjoittaminen ja varusteiden luovutus. Jotkut ryhmät tai joukkueet kävivät valokuvassa ja vuosien taisteluissa toisensa tuntemaan oppineet miehet hyvästelivät toisensa osin haikeissa osin helpottuneissakin tunnelmissa. Enää oli loppuparaatin aika ja sitten kaikki olisi ohi. Monelle kotiin palaavalle mieleen hiipi pelko siitä, että jos nyt hajotettua pataljoonaa ja divisioonaa sittenkin vielä tulevaisuudessa tarvitaan.
Olemme seuranneet 11.Divisioonaan kuuluneen JR50:n vaiheita II Maailmansodan pyörteissä Jänisjoelta Vienan Karjalasta Lapin sodan Muonioon saakka. Matka on ollut pitkä sekä ajallisesti että pituutena mitaten ja sen varrelle on jäänyt paljon verta, kipua, tuskaa ja inhimillistä kärsimystä. Meille nykypolven suomalaisille sota-aika ja sen tapahtumat ovat jo jääneet kovin kaukaiseksi tapahtumaksi ja niiden merkitys on jo haalistunut. Usein sankarihautojen rivistöt ovat ainut asia, joka meitä muistuttaa menneistä ajoita ja tapahtumista.
Kuitenkin tänäkin päivänä olisi hyvä muistaa, että kaikki se hyvä mitä näemme ja koemme tämän päivän Suomessa on isiemme sukupolvi lunastanut kalliilla hinnalla. Me olemme sen saaneet, mutta edellinen sukupolvi on sen joutunut lunastamaan.
Tämä sotahistoriallinen tutkielma on hyvä päättää jalkaväkirykmentti 50:n pitkäaikaisen komentajan eversti Ahon viimeiseen päiväkäskyyn kotiutuville joukoilleen:
Rykmentin viimeinen päiväkäsky
"Rykmentin upseerit, aliupseerit ja miehet!"
"Nyt, kun rykmentti kotiutuu, haluan hyvästijättönä kiittaa teitä kuluneiden vuosien aikaisesta sotilassuorotuksestanne sekä toivottaa teille onnea ja menestystä tulevissa siviilitehtävissänne."
"Rykmentti on suorittanut kunniakkaan taipaleen taistojen tiellä. Sen työtä, hikeä ja verta vaatineet retket Laatokan koillispuolella, Aunuksessa, Karjalan kannaksella ja Torniojokilaaksossa ovat piirtäneet rykmentin nimen yhä laajemmin tietoisuuteen. Teitä on opittu pitämään miehinä, jotka joko häikäilemättömästä hyökkäätte tai järkkymättömästi puolustatte, aina tehtävän mukaan. Teihin on luotettu raskaimpienkin taistelujen melskeissä ja teidän ansiotanne on, että moni ratkaiseva taistelu on lopulta kääntynyt voitoksemme ja siten pelastanut suuria arvoja yleiselle edulle."
"Teidän nyt siirryttyä siviiliin tarvitsee paljon kärsinyt maamme entistä enemmän juuri tiedän työtänne. Erimielisyydellä ja eristäytyneisyydellä ei mitään voiteta, vaan lujalla yhteenkuuluvuudella. Toivottomuudelle ei ole annettava sijaa, vaan päin vastoin valoisalla tulevaisuuden uskolla on maatamme jälleenrakennettava. Usko siihen, että maamme toipuu nykyisistäkin koettelemuksista yhteisellä työllämme, luokoon meihin kaikkiin voimaa kulkea suorin ryhdein kohti valoisaa tulevaisuutta."
"Seuratkoon parhaimmat onnentoivotukseni teidän kaikkien mukana kotiseudullenne."
"Rykmentin komentaja eversti J. Aho".[1]
Lähteet:
- Kolmen rintaman rykmentti JR50 1941-1944, Kimmo Sorko 1988, ISBN 951-99965-5-9, sivut 411-415
Viitteet:
- [1] Kolmen rintaman rykmentti JR50 1941-1944, Kimmo Sorko 1988, ISBN 951-99965-5-9, sivut 414-415