Vuorineuvos Wolter Westerholm

Kuka hän oli?

Wolter Westerholm

Wolter Westerholm 1908-2009

Pitkän uran Suomen metsäteollisuudessa tehnyt vuorineuvos Wolter Westerholm kuoli 101-vuotiaana 31.12.2009 Helsingissä. Hän syntyi 27.6.1908 Helsingissä konetarkastaja Elis Westerholmin ja Augusta Karolina Westerholmin perheeseen. Wolter Westerholm oli naimisissa Mary Aurora Westerholmin o.s. Täckmanin kanssa. Wolter Westerholmin pääasiallinen elämäntyö liittyi Metsäliiton Selluloosa Oy:n eli nykyisen m-real Oyj:n kehitykseen, joka hänen aikanaan 1950- ja 1960-luvuilla kasvoi voimakkaasti. Kasvu ei perustunut yritysostoihin tai fuusioihin vaan vanhojen tehtaiden laajentamiseen ja kokonaan uusien rakentamiseen.

Wolter Westerholm kirjoitti ylioppilaaksi 1926 ja valmistui 1930 diplomi-insinööriksi Helsingin Teknillisestä korkeakoulusta. Uransa Westerholm aloitti rakennusinsinöörinä Helsingin kaupungin satamarakennusosastolla. Hän siirtyi vuonna 1937 Kymi Oy:n rakennuspäälliköksi Kuusankoskelle. Hänen aikanaan rakennettiin mm. Keltinkosken ja Kuusankosken suuret vesivoimalaitokset.

Wärtsilä-Selluloosa Oy toimitusjohtaja

Vuonna 1951 Wolter Westerholm kutsuttiin Wärtsilä-Selluloosa Oy:n Äänekosken tehtaiden toimitusjohtajaksi. Kun Äänekosken tehtaat vuonna 1953 siirtyivät metsänomistajien juuri perustamalle Metsäliiton Selluloosa Oy:lle, Westerholm nimitettiin tämänkin yhtiön toimitusjohtajaksi. Tämän jälkeen Äänekosken tehtaita ryhdyttiin laajentamaan voimakkaasti. Rakennettiin uusi kartonkitehdas ja sulfaattisellutehdas. Vanha paperitehdas uudistettiin valmistamaan päällystettyä aikakauslehtipaperia. Kemiallista teollisuutta kehitettiin ja Keski-Suomen suurin koski, Hilmon koski, valjastettiin.

Wolter Westerholm oli keskeinen vaikuttaja myös puunjalostusteollisuuden suunnittelun suurtoimijan Jaakko Pöyryn yrityksen käynnistymisessä: Äänekosken sulfaattisellutehtaan suunnittelu oli Pöyryn toimiston ensimmäinen työ. 1960-luvulla Lohjan Kirkniemeen rakennettiin uusi paperitehdas ja Kuopion Sorsasaloon uusi puolisellu- ja fluting-kartonkitehdas. Wolter Westerholm toimi näidenkin hankkeiden niin sanottujen starttiyhtiöiden toimitusjohtajana. Hän toimi myös 1970-luvun alussa metsänomistajien perustaman Metsä-Pohjanmaa Oy:n toimitusjohtajana.

Wolter Westerholm jäi eläkkeelle vuonna 1974, mutta jatkoi Teollisuuden Voima Oy:ssä päätoimisena johtokunnan ja rakennustoimikunnan puheenjohtajana vuoteen 1982. Tänä aikana rakennettiin Olkiluodon ydinvoimalaitokset I ja II. Westerholm kuului myös moniin talouselämän hallintoelimiin.

Westerholm harrasti kuntoliikuntaa sekä metsästystä ja kalastusta. Viimeisen hirvensä hän kaatoi 89-vuotiaana. Nuoruudessaan hän oli ollut myös innokas radioamatööri. Sotilasarvoltaan Westerholm oli reservin insinöörimajuri. Hän osallistui talvisotaan ja jatkosotaan tykistöupseerina Karjalan kannaksella ja Itä-Karjalassa. Wolter Westerholmille myönnettiin vuorineuvoksen arvo 1961.

Osuuskunta Metsäliiton alkuvaiheita

Äänekosken tehtaiden osto Wärtsilä-Selluloosa Oy:ltä vuonna 1953 oli ratkaiseva askel Metsäliiton omalle sellu- ja paperituotannolle. Kemiallisesta metsäteollisuudesta muodostui nopeasti liiketoiminnan tukijalka, jonka kehittäminen ei olisi onnistunut ilman jäsenistön laajaa tukea. Alla olevassa Pdf-dokumentissä valotetaan Metsäliiton Selluloosa Oy:n syntyvaiheita.

Lähteet

  1. Aikalaiskirja Kuka on kukin