Uno Onkinen

Kuka hän oli?

Uno Onkinen

Tanssitaiteilija Uno Onkinen 1922-1994

Tanssitaiteilija Uno Onkinen syntyi Äänekosken Hiskinmäen Hiskinmökissä 4.11.1922 ja kuoli Helsingissä 7.2.1994. Hän meni 18-vuotiaana Suomalaisen Oopperan balettikouluun ja kehittyi myöhemmin tunnetuksi tanssitaiteilijaksi. Taiteilija Uno Onkinen oli pitkään kiinnitettynä Suomen Kansallisoopperaan ja toimi myös opettajana oopperan balettikoulussa. Suomalaisen oopperan eli nykyisen Suomen Kansallisoopperan yhteyteen perustettiin balettiryhmä vuonna 1922 ja samalla käynnistyi talossa myös baletinopetus. Tytöt ja pojat harjoittelivat samassa ryhmässä ja luokat saattoivat olla jopa 30-henkisiä. 1930-luvulla balettimestariksi ja koulun johtavaksi opettajaksi tuli Pietarin keisarillisessa baletissa opiskellut ja Mariinski-teatterin baletissa tanssinut Alexander Saxelin, joka toi kouluun venäläisen tradition kurinalaisuuden. Tältä kulttuuripohjalta Uno Onkinen ammensi eväänsä ja taitonsa tulevaa tanssijan ammattiuraa varten. Hän on esiintynyt uransa aikana seitsemässä kotimaisessa elokuvassa vuosien 1940-1961 välisenä aikana. Hän on myös esiintynyt 174 Kansallisoopperan esityksen roolissa vuosien 1945-1979 välisenä aikana. Näistä 71 kpl oli ensi-iltoja. Tämän lisäksi hän on ollut Kansallisoopperan esityksissä esiintyjänä 427 esityksessä, joista ensi-iltoja on ollut 15. Taiteilija Uno Onkinen on esiintynyt Kansallisoopperan mukana myös ulkomailla huomattavissa osissa. Hänen 20-vuotisjuhlanäytöksensä oli vuoden 1965 syyskuussa.

Hänen rooleistaan voisi mainita mm.: Joutsenlampi, Sininen helmi, Pähkinänsärkijä, Giselle, Camachon häät, Auroran häät, Prinsessa Ruusunen, Lemmenkoe, Bahtsisarain suihkulähde, Scaramouche, Otello ja Tuhkimo.

Kotiseudun Jouluun vuonna 1965 lähettämässään tervehdyksessä taiteilija muistelee synnyinkyläänsä ja lapsuutaan siellä seuraavasti:

"Äänekoski, kuinka paljon tämä kauppala tuokaan mieleeni lapsuus- ja nuoruusmuistoja. Hiskinmökillä minä synnyin. Asuimme kuuden perheen rivitalossa. Nykyisin sitä taloa ei ole, vaan tilalla on tie kauniine siltoineen. Mutta tämä talo aittoineen, kaikkine pienine kivineen säilyy muistoissani juuri sellaisena kuin se oli ne 16 vuotta, jotka siellä leikin ja temmelsin."

"Ns. Pallokankaalle olivat Hiskinmäen melkeinpä aikamiespojat rakentaneet aisakeinun. Se olikin suuressa suosiossa useat vuodet niin lasten, nuorten kuin vanhempienkin keskuudessa. Muistan edelleen ne jokavuotiset suuret palokunnanjuhlat. Ne saivat liikkeelle koko Äänekosken ja se todella oli suurta juhlaa. Juhlinta alkoi jo puolilta päivin ja päättyi vasta keskiyöllä. Siellä oli leikkejä, erilaisia pelejä ja kilpailuja. Aivan jokaiselle jotakin tyyliin. Minulle se oli yhtä suurta elämystä."

"Mennäkseni vielä ajassa taaksepäin muistuu mieleeni pieni huvittava tapaus: Olin noin kolmevuotias. Äitini oli ottamassa perunoita ylös pellosta. Kuinka ollakaan, halusin auttaa äitiä viemällä hänelle suuren puuämpärin. Kun oli pieni ja ämpäri suuri, niin sehän löi kantapäihini yrittäessäni vetää sitä perässäni. Naapureina meillä oli Elsa ja Veikko Karhu ja kun rouva näki kuinka onnetonta oli tämä ämpärin raahaaminen, niin hän laittoi narunpätkän sankaan ja sanoi -Vedä nyt- ja niin säilyivät paljaat kantapääni ehjinä ja ämpäri meni perille."

"Hiskinmäki olikin kuin yhtä suurta perhettä, kaikki mukavia, ymmärtäväisiä ja ystävällisiä ihmisiä. Kauniina kesäisinä lauantai-iltoina isäni usein soitti grammaria aitan rappusilla. Hiskinmäkeläiset kerääntyivät kuuntelemaan oikein joukolla senaikaisia iskelmiä, jotka olivat suurta muotia silloin. Ja kun gramofooni soi ja musiikki pelasi, niin silloin otin jo ensimmäisiä tanssiaskeleitani leikkitoverini Iris Karhun kanssa. Ehkä tämä oli pienenä kipinänä nykyisen ammattini alkuun."

Lähteet

  1. VÄKSY, Kotiseudun Joulu 1965, sivu 16