Ammattiyhdistys

Työsuojelun puutteita

Vuosisadan vaihteessa oli työsuojelu kaikkialla vielä jokseenkin olematonta nykyiseen tasoon verrattuna. Joitakin uutisia Äänekosken tehtaalla sattuneista työtapaturmista löytyy, mutta läheskään kaikista ja varsinkin pienemmistä vahingoista ei lehtiuutisia tehty. Esimerkiksi työsulun aikana vuosina 1908-1909 rikkureille sattuneista työtapaturmista oli Sorretun Voimassa vain hyvin ylimalkaista tietoa, koska sekä rikkurit että työnantaja halusivat niistä vaieta. Kuitenkin vielä vuosien perästä Heikki Kauton isä sanoi, että rikkurin tuntee siitä, että siltä puuttuu toinen käsi[1]. Sanonta oli tietysti suuresti liioiteltu, mutta luonnollisesti harjaantumattomalle työväelle sattui paljon enemmän tapaturmia kuin tottuneelle henkilökunnalle. On lisäksi muistettava, että esimerkiksi koneiden ja laitteiden käyttöhinnat olivat siihen aikaan yleensä varsin huonosti suojattuja.

Työtapaturmia

Vasta kolmisen viikkoa tehtaalla töissä ollut nuorukainen murskaantui kuoliaaksi vuonna 1906 massasihdin äärellä takerruttuaan jostakin syystä koneen käyttöhihnaan. Syyksi tapaturmaan epäiltiin huonoa valaistusta, koska työskentely oli sähköhäiriön vuoksi tapahtunut pelkästään kynttilän valossa. Paria vuotta myöhemmin kerrotaan tehtaan ja vakuutusyhtiön maksaneen vain aivan nimelliset korvaukset työkyvyttömäksi tapaturman takia tulleelle 70-vuotiaalle vanhukselle. Suojalaitteiden puuttuminen korjauspajalla aiheutti paljon tapaturmia ja vuonna 1914 kerrotaan useiden miesten sormien olleen samanaikaisesti sen vuoksi paketissa[2]. Sahalla sattui myös paljon tapaturmia esimerkiksi koneista ponnahtaneista rimoista, laudoista ja lankuista[3].

Alla olevassa Sorretun Voima -lehden artikkelissa 5.12.1906 kerrotaan kuinka 19-vuotias Petäjävedeltä kotoisin ollut Urho Keskinen oli yövuorossa noin klo 03-04 aikaan takertunut vahingossa kiinni massasihdin käyttöhihnaan ja murskautunut siinä kuoliaaksi.

Alla olevassa Sorretun Voiman artikkelissa 6.11.1908 kerrotaan Äänekoski Oy:n 70-vuotiaan työntekijän työtapaturmasta. Hänen jalalleen oli pudonnut rautatiekisko ja se oli aiheuttanyt jalkaan pahan vamman ja pitkäaikaisen työkyvyttömyyden.

Tukkien käsittely metsästä sahalle saakka oli vaarallista työtä ja työväenyhdistyksen pitkäaikainen puuhamies Fabian Rinne kuoli tukkikasan kaatuessa hänen päälleen 1920-luvun alussa. Sosialidemokraatit puuhasivat työsuojelulakeja aivan yksikamarisen eduskunnan alkuajoista lähtien. Vuonna 1910 oltiin asiassa jo niin pitkällä, että lait olivat teollisuushallituksen virkamiesten käsittelyssä. Siellä porvarilliset virkamiehet ehdottivat niiden hylkäämistä. Siitä seurasi vastalausekokousten aalto koko maassa. Äänekoskenkin työläiset kokoontuivat keskustelemaan työväen suojelulakien kohtalosta. Kokous lausui syvän paheksumisensa teollisuushallitukselle, joka vain harvojen etuja silmällä pitäen ehdotti työväestölle niin tärkeät lait hylättäviksi. Erinomaista yhteiskunnallista kokonaisnäkemystä todistaa julkilausuman jatko, jossa todetaan:

"Samalla kokous teroittaa Suomen kansalaisten mieliin sen tosiasian, että ne puutteellisetkin parannukset, mitä kyseenalaiset lait voinevat työväestölle suoda, olisivat omiaan kohottamaan työväestön sekä henkistä että ruumiillista tarmoa, koska työtätekevän kansan kerrokset ovat se perustus, jolla koko yhteiskunnallinen elämä lepää ja siis näin ollen nuo saavutetut edut välillisesti tulisivat kaikkien kansalaisten hyödyksi. Kokouksessa läsnä olevat kansalaiset vaativat, että ne lait ovat mitä pikemmin lailliseen voimaan vahvistetta".

Kovin vaikeaa oli silloisissa olosuhteissa saada lävitse edes pieniä parannuksia niin työsuojeluun kuin moneen muuhunkin asiaan. Ammattiyhdistysliikkeen työsarka oli alussa hyvin kivikkoinen osaksi kovan vastuksen ja osaksi huonon järjestäytymisasteen takia.

Viitteet

  1. [1] Heikki Kauton haastattelu 1979
  2. [2] SV 6.5.1914
  3. [3] SV 3.9.1913

Lähteet

  1. Taisto Poikosen arkisto