Äänekoski

Äänekosken sulfiittitehdas

Vaiheita vuosilta 1936-1983

Äänekosken sulfiittitehdas tuli vuoden vaihteessa olleen toiminnassa 46 vuotta. Se on työntänyt prosessistaan maailmalle noin 1.735.000 tonnia sulfiittisellua, josta määrästä kuusisellua yli 900.000 tonnia ja koivusellua yli 800.000 tonnia. Fluffisellua on valmistettu lähes 50.000 tonnia. Puuta on kulunut vajaa 10 milj. kiintokuutiometriä. Tämä määrä vastaa yhden metrin levyistä ja yhden metrin korkuista puupinoa, joka ylttää Suomen päästä päähän 8,6 kertaa. Sulfiittitehtaan historiassa on ollut sekä hyviä että huonoja aikoja eli on tehty voittoa ja on tullut myös tappiota. Tuotantoa on muutettu olosuhteiden sitä vaatiessa. Sellun valkaisu aloitettiin vuonna 1956 ja koivupuu tuli raaka-aineeksi vuonna 1958. Hiivatehdas starttasi 1975 ja revinnäissellun eli fluffin valmistus aloitettiin vuonna 1979.

Sulfiitti on ollut pitkään Äänekosken suurin apuosasto eli tehdasintegraatin äiti, joka on ruokkinut nuorempiaan mitä moninaisimmilla tuotteilla ja toiminnoilla. Se on hyvinä aikoina tehnyt myös rahaa ja ollut niin muodoin tärkeänä osatekijänä rakentamassa yhtiömme nykyistä vankkaa teollisuutta. Keskisuomalainen -lehti julkaisi numerossaan 21.6.1936 seuraavan uutisen:

”Äänekoski Oy, joka omistaa Äänekoskella puuhiomon, kartonkitehtaan, paperitehtaan ja sahan, on päättänyt rakennuttaa sulfiittiselluloosatehtaan. Alustaviin töihin on jo ryhdytty ja ne saataneen valmiiksi elokuuhun mennessä, jolloin varsinaiset rakennustyöt voidaan aloittaa. Koneistoista ym. on myös pyydetty hintatarjoukset. Jos kaikki sujuu laskelmien mukaan, toivotaan tehtaan valmistuvan v. 1937, jolloin se syksyllä saataisiin käyntiin."

"Uuden selluloosatehtaan vuosituotanto olisi 40.000 tonnia sulfiittiselluloosaa. Osa siitä tullaan käyttämään yhtiön omiin tarpeisiin ja loppu luonnollisesti vietäisiin ulkomaille. Tehdas rakennetaan kosken rannalle vastapäätä nykyistä paperitehdasta. Saadun tiedon mukaan on Äänekoski Oy jo periaatteessa sopinut Oy Pohjoismaiden Yhdyspankin kanssa 30 miljoonan markan suuruisen obligaatiolainan ottamisesta. Lainan korko on 5 prosenttia ja kuoletusaika muiden teollisuuslaitosten tapaan 20 vuotta."

Tehtaan rakentaminen

Tämä uutinen oli todella oikea, sillä Äänekoski Oy:n yhtiökokous oli tehnyt rakentamispäätöksen 26.5.1936. Kustannuksiksi arvioitiin 38.6 Mmk. Sulfiittitehtaan rakennustyöt aloitettiin syyskuun alussa samana vuonna. Koneasennuksiin päästiin käsiksi vasta seuraavan vuoden puolella, mutta konepajateollisuuden lakko viivästytti toimituksia niin, että alkuperäinen suunnitelma tehtaan käynnistyksestä syys-lokakuulta siirtyi joulukuun lopulle. Sellua saatiin kuitenkin muutama tonni paaleiksi uuden vuoden aattona. Tämä oli varsin tärkeätä, koska näillä tonneilla tehdas sai määrättyjä etuja Suomen Selluloosayhdistyksessä. Selluteollisuuden näkymät olivat silloin suotuisat.

Kun sulfiittisellun laatu ja tuotanto oli saatu hyväksi, alkoi sellun kysyntä heiketä ja hinta pudota. Vuonna 1938 jouduttiin toteuttamaan lähes kahden kuukauden tuotannonrajoitus. Seuraavana vuonna hinnat jatkoivat edelleen putoamistaan. Syyskuun alussa alkanut toinen maailmansota ja marraskuun lopussa alkanut talvisotamme vaikeuttivat sulfiittitehtaan toimintaa ja lopettivat sen lopulta kokonaan. Vuonna 1940 tuotteiden vientimarkkinat olivat miltei täysin hävinneet. Sulfiittitehdas olikin tästä syystä pantava seisomaan toukokuussa. Se käynnistettiin lopulta lokakuussa uudelleen, mutta vain kolmeksi viikoksi.

Suurten muutosten aikaa

Vuosi 1941 oli muutosten aikaa. Tammikuun 14 päivä Wärtsilä-Yhtymä Oy osti koko Äänekoski Oy:n osakekannan. Samaan aikaan sellun vienti Saksaan oli saatu joten kuten alulle, mutta liikekannallepano ja jatkosodan syttyminen pysäytti sulfiitin. Syksyllä tehdas saatiin osittain käyntiin naistyövoimalla. Vuoden sellutuotanto oli vain 12.500 tonnia. Vuonna 1942 Wärtsilä-Yhtymä Oy perusti Wärtsilä-Selluloosa Oy:n. Tämä yhtiö rakensi Äänekoskelle spriitehtaan, joka käytti hyväkseen sulfiittijäteliuosta. Tehtaan käynnistys tapahtui syyskuussa. Sulfiittijäteliuoksen haihdutusta ja kuivausta kokeiltiin jo tehdasmittakaavassa. Vuosina 1942-43 valmistettiin myös rehusellua lehmille ja hevosille. Tuotanto oli jopa 40 tonnia päivässä. Sota-ajalta on muistettava myös korsutapetti, jota rullattiin sulfiitin kuivauskoneella hyvin alkeellisin laittein ja jota sitten käytettiin seutukunnallamme varsin yleisesti huoneitten sisustukseen vielä pitkään sodan jälkeenkin.

Investointeja ja vaihtelevia suhdanteita

Vuonna 1943 valmistui kaksi kiisu-uunia, joissa poltettiin Outokummun kiisua ulkomaisen rikin sijasta. Viimeinen sotavuosi 1944 oli aika ankea sulfiittitehtaalle. Tuotanto oli vain 8500 tonnia. Ensimmäinen rauhanvuosi oli aktiivista aikaa. Rakennettiin uusi selluvarasto, vienti lähti liikkeelle ja vuoden tuotannoksi tuli melkein 17.500 tonnia. Seuraavina vuosina tuotanto nousi edelleen ja oli vuonna 1948 31.000 tonnia. Vuosi 1949 oli vaikea, kun vienti tyrehtyi. Valtiovalta teki kaksi devalvointia. Tilanne parani vähitellen vuonna 1950, kunnes tuli Korean sota ja sen aiheuttama myyntiboomi. Sellun hinta kohosi äkkiä 3-4 kertaiseksi. Tuotanto näinä vuosina oli 32.500 ja 38.400 tonnia. Kun sota loppui, sellun hinta putosi yhtä nopeasti kuin oli noussutkin ja vielä lähtötason alapuolellekin.

Voimakas kehityskausi Äänekoskella

Vuonna 1952 Wärtsilä-Selluloosa Oy:n toim.joht. tuli Wolter Westerholm. Vuoden 1953 kesällä Metsäliiton Selluloosa Oy, joka perustettiin samana vuonna helmikuussa, osti Wärtsilä-Selluloosa Oy:n osake-enemmistön 2.5 miljardilla markalla. Yhtiön nimeksi tuli Äänekoski Oy. Alkoi voimakas kehityskausi Äänekoskella. Vuonna 1959 valmistui BW-höyrykattila, joka kaksi vuotta myöhemmin alkoi polttaa sulfiittihaihduttamon jätelientä ensimmäisenä Suomessa. Samaan aikaan vuonna 1956 valmistui sulfiittitehtaan valkaisulaitos. Valkaistun sellun menekki oli hyvä, ja laitos maksoi nopeasti itsensä. Vuonna 1957 Äänekoski Oy muuttui Metsäliiton Selluloosa Oy:ksi. Vuonna 1958 sulfiittitehdasta päätettiin laajentaa niin, että vuosituotanto tulisi nousemaan 20.000 tonnilla. Kesällä 1959 suoritettiin mittavat rakennustyöt, joiden aikana puunkäsittely uudistettiin, rakennettiin moderni pyörrekerroskiisu-uuni, keittämölle tuli uusi happoteräskeitin, massakuopat rakennettiin kokonaan uudelleen, lajitteluosasto uudistettiin kokonaan, valkaisulaitos sai pikku parannuksia, haihduttamoa laajennettiin samoin kuivauskonetta, paalaus uusittiin samoin hankittiin uudet Valmetin trukit. Tämä oli iso urakka, joka toteutettiin elokuussa 1959 kolmessa viikossa ja investointi maksoi silloisen miljardin. Vertailun vuoksi mainittakoon, että sulfiitin myyntitulot tänä rakentamisvuotena oli 1,4 miljardia markkaa.

Selluteollisuutta laajennetaan

Näihin samoihin aikoihin alkoi myös uuden sulfaattitehtaan suunnittelutyöt. Sellutehtaiden yhteinen valkaisukemikaaliosasto päätettiin rakentaa sulfiitin yhteyteen ja niin tämä laitos valmistuikin jo syksyllä 1960. Samalla sulfiitin valkaisu sai klooridioksidivaiheen valkaisuunsa. Uusi tuotevarasto rakennettiin myös näihin aikoihin sellutehtaiden ja paperitehtaan käyttöön. Voimakkaan rakennusvaiheen jälkeen vuonna 1962 sellun kysyntä heikkeni niin, että sulfiittia oli pysäytettävä viiden viikon ajan. Vuonna 1964 päätettiin ryhtyä rakentamaan uutta kartonkitehdasta Äänekoskelle. Se merkitsi sulfiittitehtaan puunkäsittelyn uudistamista, jossa rakennettiin rumpukuorimo. Se palveli sekä sulfiittia että hiomoa. Tässä yhteydessä rakennettiin sulfiittiin myös pulpperiasema ja selluputket kartonkiin. Koivupuun käyttöä sulfiittisellun raaka-aineena oli kokeiltu jo pitkään 1950-luvulla. Tuotantomäärät kohosivat hiljalleen yhä suuremmiksi. Vanhan koivupuun saannin loppuminen pakotti sulfiittitehtaan rakentamaan prosessiinsa nollakuidun poiston eli hankittiin Attis-suotimet. Tämä auttoi jonkin aikaa pitämään sellun uutepitoisuuden kurissa.

Vuonna 1967 luovuttiin valkaisussa kloorauksesta ja tilalle rakennettiin klooridioksidivaihe, joka vaikutti ratkaisevasti uutetasoon alentumiseen. Kun kuitenkin koivupuun kulutus samalla kasvoi koko ajan, se myös samalla nuorentui ja oli lopulta täysin tuoretta. Tätä varten rakennettiin vuonna 1972 ns. JG-hakekasa, jossa tuore koivuhake voitiin nopeasti vanhentaa sulfiittikeittoon sopivaksi. Tässä yhteydessä koko sellupuolen puunkäsittely yhdistettiin rakentamalla uusi keskuskuorimo.

Ympäristönsuojelua tehostetaan

Jätevedet ovat aina olleet vaikeasti hallittavissa sulfiittiprosessissa. Kuitenkin Äänekoski on ollut tavallaan uranuurtaja tässäkin asiassa. Vuonna 1956 valmistunut sulfiittijäteliuoksen haihduttamo oli alallaan ensimmäinen Suomessa. Tehtaan laajentaminen 1959 aiheutti myös silloisen haihduttamon kapasiteetin kaksinkertaistamisen. Jätevesien puhdistukseen aloitettiin kiinnittää suurta huomiota jo 1970-luvun alussa. Sulfiittiin valmistui vuonna 1972 flotaatiolaitos jätekuidun talteenottamista varten. Samana vuonna valmistui myös puhdistuslaitos I, joka tuli sulfiitin hoidettavaksi, vaikka se palveli myös paperi- ja kartonkitehdasta. Suurin jätevesi-investointi sulfiitin kohdalla tapahtui vuosina 1974-75, jolloin sulfiitissa siirryttiin keitinpesuun. Silloin rakennettiin uusi happoteräskeitin, rakennettiin Attisholzin lisenssillä toimiva hiivatehdas ja rakennettiin uusi suuri sulfiittijäteliuoksen haihduttamo.

Vuosina 1977-1978 sulfiittisellun valmistus oli erittäin tappiollista pitkän lamakauden seurauksena. Kemiallisen tehtaan CMC-prosessiin kehitettyä koivusulfiittia oli jo pitkään käytetty paaleina, mutta vuonna 1978 päätettiin rakentaa sulfiittiin rullauslaitteet. Keväällä 1979 asennettiin second hand-laitteet, joista Pope-rullain oli ostettu Englannista ja pituusleikkuri Ruotsin kautta Suomesta Ruotsalaiselta romutusfirmalta. Sellun rullaus opittiin nopeasti. Jo syksyllä oltiin hankkimassa muovipakkauskäärintälaitetta, koska erikoissellu rullina näytti tekevän kauppansa. Pian kuitenkin kuvaan tuli fluffi eli revinnäissellu, jota alettiin voimaperäisesti kehittää suoraan tehdasmittakaavassa. Nyt kaksi viimeistä vuotta on tehty vain rullasellua, kemialliselle tehtaalle koivurullia ja myyntiin kuusifluffirullia.

Asiakaskunta ympäri maailmaa

Sulfiittitehtaan puolen vuosisadan aikana tuottama sellu on myyty asiakkaille kaikkiin maanosiin Euroopasta Yhdysvaltoihin ja Japaniin sekä Etelä-Amerikasta Australiaan. Suurin asiakas on ollut oma kartonkitehdas, jolle on toimitettu kuusi- ja koivusulfiittia lähes 220.000 tonnia. Toisena suurena asiakkaana tulee englantilainen East Lancashire Paper Mills Ltd lähellä Manchesteria. Se on ostanut koivusulfiittia 20 vuoden aikana 206.000 tonnia. Tästä asiakkaasta on mainittava eräs pieni yksityiskohta: Kun suomalaisia oli käymässä tehtaalla, oli siellä vieraiden kunniaksi aina Suomen lippu liehumassa tehtaan korkeimmalla paikalla. Tämä myös silloinkin, kun neuvoteltiin hankalasta valituksesta. Omalle paperitehtaalle on aikanaan pumpattu myös melkoinen määrä kuusisulfiittia. Kemiallinen teollisuutemme on pitkän aikaa saanut kaiken CMC:n valmistukseen tarvitsemansa koivusellun sulfiitista. Sen yhteismäärä on 110.000 tonnia. Viimeiset viisi vuotta toimitukset ovat tapahtuneet rullaselluna. Äänekoski vihreä oli aikanaan hyvä valkaistu sulfiittisellu maailmalla. Sitä seurasi Ääne Birch Extra yhtä ansiokkaasti ja viimeisenä uutuutena on Äänekosken imagoa nostanut revinnäissellu Aane Fluff.

Pitkien työsuhteiden tehdas

Sulfiittitehtaan henkilöstölle on ollut omaista varsin pitkät työsuhteet, vaikka monesti työolosuhteet eivät ole olleet parhaimmat mahdolliset. Ylimääräinen rikkidioksidipitoisuus niin kiisunpoltossa kuin keittämölläkin ei ole estänyt pitkiäkään työrupeamia. Oma kokemukseni Äänekoskella ulottuu tasan 25 vuoden päähän. Tältä ajalta muistuu mieleeni keittäjä Viktor Pajari, jonka keittotaito oli peräisin Harlusta ja joka sitten oli luonut sulfiittiin uuden keittäjäpolven. Hän jäi eläkkeelle 1960-luvun alkupuolella. Kiisupuolelta tulee mieleen Toivo Sironen, joka viime vuonna jäi eläkkeelle 45 vuoden palvelusajan jälkeen. Hän oli sulfiitin ensimmäistä miehistöä. Koneenhoitaja ja viimeksi voitelija Tauno Leppänen oli sulfiitissa pitkään ja palvelusaikaa tuli kaikkiaan 48 vuotta. Tuotevaraston Toivo Rahkosen 50 vuoteen mahtuu mahtava määrä lastattuja sellutonneja. Kuorimolla Väinö Virtanen työskenteli 46 vuotta ja Lauri Haaparanta 42 vuotta. Kalkkikivimies Otto Hänniselle kertyi 42 vuotta sulfiittitehtaan palveluksessa. Keittäjä Arvi Nyyssönen palveli 40 vuotta, voitelija Samuli Kautto myöskin 40 vuotta. Tässä joitakin viime vuosien eläkkeelle siirtyneistä pitkäaikaisista sulfiittimaakareista. Tätä luetteloa voisi jatkaa pitkään. Vielä on kuitenkin otettava esiin yksi 40 vuoden taipaleen saavuttanut ja noin kuukausi takaperin eläkkeelle jäänyt. Hän on Tökkö eli Eino Rahkonen, joka työskenteli ensin koneenhoitajana ja sittemmin pitkään kloorinpurkaja. Hänen meriittilistaansa kuuluu mm. 12 vuoden pituinen pääluottamusmieskausi.

Sulfiitissa on ollut myös naistyöntekijöitä. Pisimmän työsuhteen saavutti muutama vuosi sitten eläkkeelle siirtynyt Irene Rautiainen, joka oli ollut tekemässä aikanaan sulfiitin ensimmäistä paalia. Myös Helvi Tourusella ja Anna-Liisa Oinosella oli saman verran eli 40 palvelusvuotta. Myös mestareilla on ollut pitkiä työsuhteita. Harlussa oppinsa saanut ylimestari Kalle Hänninen vaikutti sulfiitissa merkittävästi sen startista aina vuoden 1968 kevääseen. Viime keväänä eläkkeelle jäänyt Väinö Ahvenainen palveli sulfiittia 45 vuotta ja siitä suurimman osan työnjohtajana. Hän oli myös järjestömies ja sairaskassaekspertti. Paljon on vuosia takana myös vielä remmissä olevilla Kauko Saarisella ja Antton Ritasella. Molemmat ovat palvelleet tehdasta yli 40 vuotta. Insinööreistä on mainittava Bo Kuve. Hän oli teknillinen johtaja ja hänelle kertyi palvelusvuosia 30 ensimmäisistä rakennusvuosista aina vuoden 1967 loppupuolelle. Insinööri Uuno Koposen työrupeama oli lähes neljännesvuosisadan pituinen. Vielä tässä yhteydessä todettakoon, että 1970-luvulla kaupungin kaikki tärkeimmät luottamusmiehet olivat töissä sulfiitissa. Heistä voisi mainita vaikka kaupunginvaltuuston puh.johtajan Ossi Pirkkalaisen. Kaupungin teknisessä lautakunnassa istui tähän samaan aikaan neljä sulfiittimaakaria.

Sulfiittikeitto loppuu Äänekoskella

Tämän kuukauden 15. pnä lähtee viimeinen sulfiittikeitto kiehumaan. Tällöin voidaan hyvällä syyllä sanoa, että sulfiittitehtaalla on ollut merkittävä vaikutus Äänekosken tehtaiden kehityksessä. Jo 1940-50 luvuilla sulfiittisellu loi edellytykset puukuidun silloiselle jalostukselle paperiksi ja kartongiksi. 1960-luvulla sulfiittitehtaan liiketoiminta oli kannattavaa. Yhdessä uuden sulfaattitehtaan kanssa se loi sellaisen perustan Äänekoskelle ja Metsäliiton Selluloosa Oy:lle, että uskallettiin lähteä ottamaan paljon velkaa jatkojalostuksen kehittämiseksi. Tällöin syntyi Kirkniemen PK1 ja Äänekosken uusi kartonkikone. 1970-luku oli alkuvuosiltaan tuloksellista sulfiitissa, mutta 1976 alkanut lamakausi oli erittäin raskas. Kaksi vaikeaa tappiovuotta jätti sulfiittiin pahat jäljet. Uusimman tuotteensa Fluffin avulla vuonna 1981 saatiin tehdas vielä kerran voitolliseksi, mutta sen jälkeinen taantuma painoi jälleen tuloksen tappiolliseksi. Joka tapauksessa sulfiitin viimeinen ponnistus eli Fluffin kehittäminen on antanut erittäin hyvän lähtökohdan jatkaa ja laajentaa sen tuotantoa sulfaattisellulla.

Lähteet

1. Pohjana Erkki Aallon esitelmä Rotaryklubissa 3.1.1984
2. Valokuvat Erkki Aalto, Äänekosken museo