Soodakattilan räjähdys 1965

Selluloosan tuotanto pysähtyy viikoiksi

Soodakattila 28.9.1965

Soodakattila 28.9.1965

Tiistaina 28.9.1965 klo 13:35 soivat Äänekoskella hälyytyssireenit, mutta vain tehtaalla tiedettiin jo tällöin hälytyksen aiheuttaja. Räjähdys sulfaattiselluloosatehtaan soodakattilarakennuksessa. Soodakattilan kevyet levyseinät olivat ulospäin perään antamalla vaimentaneet räjähdyksen äänen kauemmas kuulumattomaksi humaukseksi. Räjähdyshetkeksi oli tutkimuksissa todettu klo 13.28 ja 10 min myöhemmin olivat kaikki räjähdyksessä loukkaantuneet jo tehtaan oman ensiapuryhmän, työtovereiden ja palokuntalaisten avuin saatu matkalle sairaalaan.

Hieman ennen onnettomuutta oli rakennuksen 4-6 kerrosten vaiheilla sijaitsevan n. 20 m korkean soodakattilan toiminnassa havaittu häiriö, jota laitoksen valvontahenkilöstö ryhtyi selvittämään. Toiminnalla onnistuttiinkin laskemaan kattilasta painetta. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, vaan tapahtui voimakas räjähdys, jonka seurauksena koko soodakattila vaurioitui. Pahimmin kuitenkin lähinnä tulipesää, jossa vuotamaan päässyt vesi natriumakarbonaatin kanssa yhteyteen päässeenä aiheutti räjähdyksen.

Onnettomuuden uhrit

Työpaikallaan lähinnä räjähdyskohdetta olleet 27.11.1921 syntynyt ylikonemestari Reino Ilmari Rönneberg ja 13.10.1939 syntynyt lämmittäjä Väinö Erik Kolu menehtyivät vammoihinsa jo sairaalaan vietäessä. Klo 17 aikaan kuoli Äänekosken sairaalassa 17.11.1929 syntynyt pillimies Viljo Henrik Nieminen. Heiltä kaikilta jäi vaimo ja kaksi lasta. Keskiviikkona 29.9.1965 klo 11.30 aikaan saavutti surusanoma myös loukkaantuneista vaikeimpia palo- ja ruhjevammoja saaneen 17.3.1912 syntyneen lämmittäjä Edvard Hyvärisen kodin, jossa poismennyttä jäivät suremaan vaimo ja kolme lasta. Loukkaantuneista jäivät sairaalahoitoon lämmittäjä Eino Liimatainen, teknikko Aulis Halonen, pillimies Pentti Pitkänen ja siivooja Martta Korkiamäki. Onnettomuuden uhreista vaikeimmin loukkaantunut teknikko Aulis Halonen siirrettiin myöhemmin Helsingin Tilkan sairaalaan. Muiden tila ilmoitettiin tyydyttäväksi.

Vahingot n. 1 vanha miljardi

Räjähtänyt soodakattilarakennus oli vakuutettu turbogeneraattoreineen 10 miljoonasta markasta. Turbogeneraattori ei vahingoittunut räjähdyksessä. Alustavien ennakkoarvioiden mukaan vahingot saattavat nousta 6 miljoonaan markkaan ja kun tähän lisätään keskeytysvahingot tulee loppusummaksi lähes 10 miljoonaa eli vanha miljardi. Keskeytysvahingot ovat alustavan arvion mukaan miljoona markkaa kuukaudessa ja laitoksen korjaustyöt kestänevät ainakin 3-4 kuukautta.

Onnettomuuden syyn tutkimuksia johtamaan saapui keskiviikkona Äänekoskelle vt. poliisitarkastaja Paavo Mustonen apunaan ylietsivä Toivo Suurmunne ja etsivä Olavi Korhonen K-S lääninrikospoliisista. Heidän asiantuntijakseen on kutsuttu dipl.ins. Pentti Hyvärinen valtion teknillisestä tutkimuslaitoksesta. Paikalla on myös ammattien ylitark. Himanen Helsingistä ja ammattientark. Forslund Lahdesta. Lisäksi kattilan valmistaneen A. Ahlström OY:n Varkauden tehtaiden asiantuntijat osallistuvat tutkimuksiin. Ylietsivä Suurmunne kertoi torstaina iltapäivällä kuulustelujen alkaneen, mutta että tutkimuksen alkuvaiheessa eri ryhmät suorittavat itsenäisesti tutkimuksia ja myöhemmässä vaiheessa vasta näiden yhdistämisestä on odotettavissa onnettomuuden syitä esille tuovia tuloksia. Tutkimukset muodostunevat pitkällisiksi nimenomaan teknillisten erikoisominaisuuksiensa takia.

Miksi soodakattila räjähti 28.9.1965

Sulfaattiselluloosatehtaan soodakattila on itseasiassa höyryvoimalaitos, jonka tehtävänä on tuottaa höyryä ja sähköä sekä palauttaa prosessoitu mustalipeä takaisin sellun keittoprosessiin valkolipeänä. Itse soodakattila koostuu yksinkertaistettuna tulipesästä ja verhoputkista, joiden sisällä kiertää vesi. Jos kattilan verhoputkiin syntyy repeämä ja siitä purkautuva vesi ehtii tulipesään saakka ennen höyrystymistä, se törmää sulaan kuumaan kemikaalimassaan. Silloin voi syntyä ns. sulavesiräjähdys. Pienillä vesimäärillä sulavesiräjähdys voi olla pientä pauketta tulipesän pohjalla, mutta suuremmilla vesimäärillä saattaa syntyä voimakas räjähdys, joka särkee kattilan rakenteita. Yleensä kuolemat ja vakavat loukkaantumiset soodakattilaonnettomuuksissa ovat syntyneet siten, että vuodon paikkaa on lähdetty selvittämään valvomosta kattilahuoneeseen, jossa on tällöin tapahtunut räjähdys.

Äänekosken onnettomuuden tutkimuksissa katastrofin syyksi paljastui soodakattilan verhoputkiin syntynyt repeämä, joka aiheutti äkillisen suuren vesimäärän syöksymisen kattilan tulikuuman kemikaalisulan sekaan. Tästä seurasi voimakas paineennousun kattilassa ja sitä seurasi räjähdys. Kaikki onnettomuudessa menehtyneet tai loukkaantuneet olivat räjähdyksen sattuessa laitoksen kattilahuoneen välittömässä läheisyydessä. Valvomossa olleista työntekijöistä kukaan ei loukkaantunut.

Työntekijöille muita tehtäviä

Tehtaan seisokkiajaksi pyritään järjestämään muita töitä sulfaattiselluloosatehtaan työntekijöille eikä pakkolomautuksia siis ainakaan toistaiseksi ole pelättävissä. Onnettomuudessa surmansa saaneiden neljän miehen perheille sekä neljälle loukkaantuneelle maksetaan asianmukaiset korvaukset lain säätämän tapaturmavakuutuksen perusteella. Räjähdysonnettomuus on toiseksi suurin maassamme tapahtuneista teollisuusonnettomuuksista niin vahinkojen kuin ihmishenkien suhteen. Tuhoisin oli Oulun Typpi OY:ssä 1963 sattunut räjähdys.

Kellot soivat tänään 1.10.1965 klo 11

Äänekoskella soitetaan surukelloja onnettomuudessa henkensä menettäneiden muistoksi tänään perjantaina 1.10.1965 klo 11. Seurakunnan kirkkoherra Niilo Katila halusi lausua onnettomuuden johdosta seuraavaa:

"Suuri onnettomuus on tapahtunut. Järkyttävä kohtalonisku on vavahduttanut paikkakuntaamme. Syvä suru ja raskaat menetykset ovat kovana todellisuutena keskuudessamme. Äänekosken yllä on murheen ja kuoleman leima. Arkinen työpäivä on yhtäkkiä muuttunut sekasortoiseksi onnettomuusnäyttämöksi. Kiireinen aherrus on lauennut katastrofihälytykseen. Tehtaan rattaat ovat pysähtyneet. Kohtalon käsi kaikessa painavuudessaan on langennut paikkakuntamme ylle."

"Nyt on keskuudessamme orpoja ja leskiä, murhetta ja kaipuuta. Isä ei enää palaa kotiin, perhesiteet ovat iäksi katkenneet, hiljainen jäytävä tuska ahdistaa mieliä. Aamulla oli kodissa kaikki hyvin. Tehtaanpilli puhalsi ja isä lähti töihin. Uusi päivä oli alkanut. Kukaan ei voinut aavistaa, että muutamat kohtalokkaat iltapäivän sekunnit saattavat muuttaa koko kodin tulevaisuuden toiseksi. Klo 13,35 tapahtui hälytys, mutta silloin oli kuolema jo kulkenut ja järkyttävä onnettomuus oli todellisuutta."

"Suru on yhteinen. Se tekee meidät kaikki kohtalotovereiksi. Se asettaa jokaisen yhteisen taakan kantajaksi. Se liittää meidät toinen toisiimme. Siksi me muistamme syvällä myötätunnolla niitä, joita onnettomuus on järkyttävimmin kohdannut. Tahtoisimme ottaa osaa teidän suruunne, lesket ja orvot. Tahtoisimme keventää teidän kuormaanne. Tahtoisimme tukea teitä ahdingossanne. Tällaisessa tapauksessa ovat sanat kuitenkin liian köyhät, myötätunto vajavainen, osanotto tehoton. Kuitenkin elämme syvästi mukananne näinä vaikeina aikoina. Rukoilemme puolestanne. Kannamme teitä Hänen eteensä. Hänen, jonka kädessä on kaikkien ongelmien ratkaisu. Äänekosken kohtalontiistai jää hiljalleen menneisyyteen, mutta sen iskemä kipeä muisto elää paikkakuntalaisten mielissä varmasti kauan. Ajan arjen keskellä on meille kaikille julistettu vakavaa ja pysähdyttävää iäisyyssanomaa."

Sureva Äänekoski pysähtyi siunaustilaisuudessa

Rovasti Niilo Katilan siunauspuheen sanat kuvastavat taustaa ja tunnelmaa, jonka vallassa Äänekosken kauppalan väestö tuhatlukuisena joukkona oli saapunut saattamaan Metsäliiton Selluloosa Oy:n sultaattiselluloosatehtaan soodakattilan räjähdyksessä henkensä menettäneitä vainajia heidän viimeisellä matkallaan:

"Onnettomuus tiistai toi Äänekosken arkeen jännityksentäyteisen odotuksen. Kuolema oli kulkenut ja tuoni niittänyt satoa. Velvollisuutensa tuntien seisoivat työmiehet loppuun saakka ja kaatuivat työpaikalleen. Jumalan torvi soi. Neljän kohdalla oli työpäivä päättynyt. Isku oli ankara ja se katkaisi rakkaita siteitä ja toi jäytävän surun elämän keskelle. Isä oli mennyt monesta kodista, mutta hänen kuvansa elää puolison mielessä ja lasten herkässä maailmassa. Me uskomme lähteneiden sielut Jumalan haltuun ja rukoilemme omaisille kestämisen armoa.

Vainajien lähimpien omaisten tuotua seppeleensä astuivat arkkujen ääreen Metsäliiton Selluloosa Oy:n edustajat vuorineuvos Wolter Westerholm, dipl.ins. Esko Haapala, dipl.ins. Olavi Sonni, sos.päällikkö Leo Töllikkö ja ins. Jussi Niemi. Äänekosken kauppalan seppeleen laskivat ja kauppalan tervehdyksen esittivät kauppalanjohtaja Veikko Heiskanen ja kauppalanvaltuuston puheenjohtaja Arvi Sinipaasi sekä Äänekosken seurakunnan seppeleen laskivat Niilo Katila ja pankinjohtaja Matti Vainionpää. Suomen Paperiteollisuuden työntekijäin liiton seppeleen laskivat liiton sihteeri Sulo Penttilä ja Äänekosken paperiammattiosaston puheenjohtaja Lauri Salminen. Vielä laskettiin seppeleet Äänekosken Paperiammattiosaston, voimaosastovirkailijoiden ja työntekijöiden sekä sulfaattiselluloosatehtaan työntekijöiden ja Metsäliiton Selluloosa Oy:n teknikoiden ja työntekijöiden puolesta. Onnettomuudessa loukkaantuneiden ja sairaalassa olevien työtoverien seppeleet laski Mauno Jylhä. Reino Rönnebergin arkulle laskivat Keski-Suomen Konemestariyhdistyksen edustajat seppeleensä ja heidän lippuvartionsa seisoi siunaustilaisuuden ajan arkun äärellä. Arkuille tuotiin vielä runsaasti yksityisten henkilöiden seppeleitä ja kukkasia.

Siunaustoimituksen jälkeen vainajien omaiset kantoivat arkut avoinna olevaan yhteishautaan vainajien työtovereiden muodostaman kunniakujan läpi. Reino Rönnebergin tomu siirrettiin Nastolaan haudattavaksi. Arkkuja hautaan kannettaessa Äänekosken Työväenyhdistyksen soittokunta soitti surumarssia. Haudalla pastori Eero Vainio puhui ja suruväki yhtyi soittokunnan säestyksellä virteen Sun haltuus rakas isäni. Siunaustilaisuuden jälkeen surujuhla jatkui ammattikoululla. Tilaisuudessa luettiin tulleet suruadressit ja sähkeet. Äänekosken naiskuoro esiintyi ja Sanni Stenman ja Martti Seeskorpi esittivät duettoja. Pastori Eero Vainio puhui.

Lähteet

  1. Sisä-Suomen lehti 1.10.1965 ja 12.10.1965
  2. Helsingin Sanomat 29.9.1965