Otto Savolainen

Kuka hän oli?

Otto Savolainen

Otto Savolainen 1904-1985

Otto Savolainen syntyi Äänekoskella 3.9.1904. Otto oli urheilusta kiinnostunut jo varsin nuorena, joten hän liittyi Huimaan heti kansakoulusta päästyään. Muiden ikäistensä tavoin hän harrasti aluksi monia eri urheilulajeja: Hän oli mukana Elis Salmelinin vetämässä voimistelussa, osallistui yleisurheiluun ja harjoitteli myös hiihtoakin. Painin pienikokoinen, mutta hyvin vahva Otto aloitti 18 vuotiaana vuonna 1922. Otto Savolaiselle sopiva sarja oli 55 kg. Tämä siksi, että siihen päästäkseen hänen ei omien puheittensa mukaan tarvinnut laihduttaa.

Omasta urheiluinnostuksestaan Savolainen kertoi sen johtuvan ulkopuolisten kannustuksesta. Jotkut olivat vastustaneet painin aloittamista niinkin nuorena kuin vuonna 18-vuotiaana. Hänen mielestään iästä ei ollut mitään ongelmaa. Huimankin johtomiehet olivat sitä mieltä, että antaa pojan painia. Ruokavaliota Savolainen ei sen kummemmin tuntenut. Hän söi vain vahvoja ruokia ja eli säännöllistä elämää eikä esimerkiksi juopotellut kuin joskus ihan nimeksi eikä valvonut tyttöjen kanssa. Alkoholin käytössä joillakin urheilijoilla oli noihinkin aikoihin jo ongelmia. Urheiluharrastuksena alkuajoista Otto Savolaisella oli mieluisia muistoja:

"Aluksi painimatot tehtiin talkoilla tehtaan silinterinviltistä päällystämällä se molskilla. Painimaton sisus oli ensin höylänlastua, kutterinpurua tai vastaavaa. Myöhemmin vasta tuli meriheinämattoja."

"Urheileminen tapahtui kesällä työväentalon pihalla ja juoksut suoritettiin kadulla. Pitempiä matkoja juostiin maantietä edestakaisin ja harvemmin oli lenkkejä. 1920-luvun alussa Huimassa oli Oskar Saaristo -niminen hyvä juoksija. Yleisurheilussa oli kaikki välineet ja homma ei ollut ainakaan siitä kiinni. Joukkueurheilussa ei silloin tunnettu palloilulajeja, sen sijaan viestinjuoksuja harrastettiin ja köydenvetoa."

Muutto Vaajakoskelle

Vuonna 1923 Otto Savolainen muutti Vaajakoskelle ja liittyi siellä Vaajakosken Jyskeeseen. Hän oli siellä ajoittain työssä lautatarhalla, mutta joutui olemaan paljon myös työttömänä. Hän meni vuonna 1927 naimisiin Vaajakoskella. Otto Savolainen kertoo, että 1920-luvun painikilpailuissa ja otteluissa kilpailusysteemit vaihtelivat paljon. Joskus piti painia niin kauan, että toinen oli selällään. Mestaruuskilpailuissa painiaika oli 40 minuuttia, mutta kansallisissa vain 20 minuuttia. Joskus oli sarjassa toistakymmentä miestä ja kaikkia vastaan oli painittava.

Paras saavutus

Otto Savolaiselle eräät mieleenpainuvimmat painikilpailut olivat Vaajakosken Jyryn ns. Ylösnousemuspainit vuonna 1929. Hänen sarjassaan oli tuolloin 27 miestä, joista osa oli ulkomaalaisiakin. Parhaimpana saavutuksenaan Otto Savolainen pitää kuitenkin ottelua, jossa hän eräissä Helsingissä järjestetyissä paineissa kohtasi itsensä Aarne Reinin. Sai tätä takavyöstä kiinni ja heitetyksi niin, että sai kunniapalkinnoksi komean kellon. Vastustajana ollut Aarne Reini osallistui kilpailu-urallaan kaksiin olympialaisiin kreikkalais-roomalaisessa painissa. Los Angelesissa vuonna 1932 hän sijoittui 66 kilon sarjassa neljänneksi ja Berliinissä olympialaisissa vuonna 1936 hän saavutti 61 kilon sarjassa hopeaa. Euroopan mestaruuden Reini hän voitti 66 kilon sarjassa vuosina 1933 ja 1934. Työläisolympialaisissa hän saavutti hopeaa vuonna 1931.

Paluu Äänekoskelle

Otto Savolainen menetti työpaikkansa Vaajakoskella 1930-luvun alussa ja palasi takaisin Äänekoskelle asuen Ahti Kärkkäisen piharakennuksessa. Talvella 1932 sahan työnjohtaja ja vasta perustetun ÄU:n sihteeri Eyolf Wahrmann rupesi houkuttelemaan Savolaista vaihtamaan seuraa ja samalla liittoakin luvaten järjestää myös töitä joko Äänekoskelta tai muualta. Wahrmann tiedusteli eräiltä helsinkiläisiltä seuroilta, voisivatko ne ottaa Savolaisen jäsenekseen ja hankkia hänelle työpaikan. Tällaiseen suostuikin Jukolan Pojat, jonka riveissä Otto paini keväällä 1932 Jyväskylän Voimailijain kilpailuissa. Työpaikkaa Helsingistä Otto Savolainen ei kuitenkaan saanut eikä heti Äänekoskeltakaan. Lopulta hän pääsi Äänekosken sahalle ja vähän myöhemmin voimalaitokselle työhön. Tähän Huima reagoi heti erottamalla Savolaisen seurasta ja sitä kautta myös liitosta. Otto Savolaiselle seurasi ankeat ajat. Entiset seuratoverit lakkasivat tervehtimästä ja pilkalliset puheet kertoivat Savolaisen hyötyneen liitonvaihdosta ainoastaan sen verran, että sai muita vähän paremman keksinvarren sahalla työskennellessään.

TUL ja SVUL

Liittoa tuohon aikaan vaihtaneiden urheilijoiden mielessä olivat vaikuttaneet moninaiset syyt. Vetopuolella olivat lähinnä SVUL:n tarjoamat paremmat mahdollisuudet päästä mukaan kansainvälisiin kilpailuihin. Tärkeänä tekijänä olivat myös liitonvaihdon tuoma parantunut toimeentulo, työpaikka, parempi palkka ja joissakin tapauksissa jonkinlainen pimeä siirtokorvauskin. Propagandassa tosin liioiteltiin näitä urheilijoiden ostoja, mutta ainakin Suomen yleisurheilussa elettiin jo tuolloin ruskeitten kirjekuorien aikaa. Yleisesti ottaen liitonvaihto oli varsin rohkea teko ainakin, jos se tapahtui samalla paikkakunnalla. Useissa tapauksissa työpaikoilla suhtauduttiin liittoa vaihtaneisiin loikkareihin epäluulolla, pilkallisesti ja jopa vihamielellä. Epäilemättä moni liitonvaihdosta haaveillut urheilija jättikin siirtymisen tekemättä pelätessään luokkapetturuudesta aiheutuvia painostustoimia.

Äänekosken Urheilijoiden perustaminen ei juurikaan vaikuttanut Huiman painitoimintaan. Savolaisen ohella ÄU:hun liittynyt Vihtori Kangas alkoi olla jo kilpailu-uransa loppupuolella. Otto Savolainen itse sanoi työn saannin aiheuttaneen liiton vaihdon, sillä miehen oli elätettävä perheensä. Osa entisistä seuratovereista ymmärsikin tilanteen hyvin. Otto Savolainen kertoo, että hänen ei tarvinnut liittyä suojeluskuntaan eikä hän itse halunnut Vapaaseen Työväenliittoonkaan, johon kuului suuri osa Äänekosken Urheilijoiden jäsenistä.

Pukkimäeltä Pohjantielle

Savolaisen perhe asui 1940-luvulla Pukkimäellä ja muutti sieltä vuonna 1948 Mämmenkylälle, josta he siirtyivät vuonna 1957 asumaan Koulunmäelle. Pohjantien seudun pikkupojille Otto Savolaisen voimamiestemput olivat ihmetyksen aihe vielä 1960-luvulla. Otto Savolainen kuoli 24.9.1985.

Lähteet

  1. Sata vuotta huimaa toimintaa, Äänekosken Huima 1904-2004, Erik Relander, 2004
  2. Äänekoskea ja äänekoskelaisia, Erik Relander, 2011
  3. Taisto Poikosen arkisto
  4. Antti Syrjänen, Miksi siksi loikkariksi, TUL:sta SVUL:oon 1919-1939, Jouensuun yliopisto, yhteiskunta- ja aluetieteiden tiedekunta, 2008