Ammattiosastoja perustetaan

Tehdas- ja sekatyöväen ammattiosasto

Puolitoista vuotta työsulun päättymisen jälkeen näyttää pahin masennus menneen ohi häviölle joutuneissa työläisissä. Perustettiin uusi ammattiosasto, joka sai nimekseen Tehdas- ja sekatyöväen ammattiosasto. Puheenjohtajaksi tuli yksi työsulun aikaisista puuhanaisista Riikka Rantanen. Kaksi muutakin työsulun aikaista johtohahmoa Emmi Sallin ja Kalle Sorjonen olivat mukana uuden ammattiosaston toiminnassa, joten osastoa voi perustellusti pitää jonkinlaisena kuolleen paperiosaston jatkeena. Jo osaston nimessä oli liittymisväljyyttä niin, että mukaan saattoivat tulla sekä paperiosaston rippeet kuin myös monet muutkin ulkopuolelle jäävät luokkatietoiset työläiset.

Tehdas- ja sekatyöväen ammattiosaston toiminta näyttää olleen varsin kituliasta alusta pitäen. Ensimmäisen puolen vuoden toiminta-ajalta säilyneissä pöytäkirjoissa merkittävimpiä kysymyksiä ovat olleet kinastelut työväenyhdistyksen kanssa työväentalon tiloista. Pääsiäisenä osasto piti iltaman juuri perustetun soittokunnan hyväksi. Turhan vaatimattomia ei oltu näytelmää esitettäessä, sillä Seitsemää veljestä esitettiin seitsemässä näytöksessä. Oma lippu päätettiin tehdä paperiosaston lipusta, mikä osaltaan myös osoittaa paperiosaston korvikkeen toimimisesta.

Vuonna 1912 osasto vielä piti vuosikokouksen niin, että siitä raportoitiin jopa Sorretun Voimassa. Samassa yhteydessä valitettiin lisäksi sitä, että ammatillinen järjestäytyminen on tällä paikkakunnalla hyvin huonossa vauhdissa. Saman vuoden kesällä moitittiin sekatyöläisiä laiskoiksi tulemaan kokouksiin. Tämä laiskuus näyttää myös lopulta johtaneen osaston nukahtamiseen, sillä talvella 1913 Lohikoskelle tehdyn vierailuiltaman jälkeen ei osastosta näy elonmerkkiä ennen kuin vasta vuonna 1917, jolloin kaikkialla työväenliikkeessä toiminta voimakkaasti virkistyi.

Puutyöntekijäin ammattiosasto

Kirvesmiehet olivat runkona keväällä 1907 perustetussa puutyöntekijäin ammattiosastossa. Ensimmäinen säilynyt osaston pöytäkirja on kesäkuulta 1907. Siinä olevien pykälien sisällöstä päätellen osasto oli vasta perustettu. Puutyöntekijäin ammattiosaston pöytäkirjoista henkii voimakas osanotto hätää kärsivien puolesta. Työttömien ja sairaiden osaston jäsenten avustamisen lisäksi apua saivat ulkopuolisetkin. Osaston jäsenelle August Jauhiaiselle päätettiin maksaa markka päivässä sairausavustusta kuukauden ajalta, sillä yleistä avunkeräystä Jauhiainen vastusti. Kuukautta myöhemmin päätettiin vielä Sorretun Voimalle antaa puolet iltaman puhtaasta tuotosta. Maksukyvyttömille jäsenille annettiin maksuvapautus sillä ehdolla, että he ovat muuten toiminnassa mukana. Metsäliiton sulkulaisia päätettiin liiton kehotuksesta auttaa 50 penniä hengeltä viikkoa kohti syyskuussa 1908. Samansuuruista ylimääräistä verotusta alettiin jäsenistöltä kantaa helmikuussa 1909. Ilmeisesti syynä oli pitkään jatkunut paperityösulku. Sen jälkeen ei pöytäkirjamerkintöjä puutyöntekijäin osastosta näy, joten ylimääräinen jäsenmaksu saattoi olla viimeinen pisara vaikean ajan tuottamassa kärsimysten maljassa. Toiminta virisi uudelleen eloon vasta kymmenen vuoden tauon jälkeen helmikuussa 1919.

Jo aikaisemmin oli osaston jäsensolidaarisuus joutunut työttömyyden takia kovalle koetukselle. Tilannetta pahensi vielä sekin, että syksyllä 1907 paperiosaston ehdottamaa lakko- ja työttömyysrahastoa ei oltu perustamassa ja myöhemmin siihen ei enää rahaa liiennyt perustamispäätöksestä huolimatta.

Osaston jäsenten tekemä rakennustyö oli luonteeltaan tilapäistä. Se taas johti helposti laman aikana työttömyyteen. Jäsenistön kesken pyrittiin takaamaan työtä toinen toiselleen ottamalla jäseniä työporukkaan. Ilmeisesti ei kuitenkaan kaikkien luokkatietoisuus ollut vielä niin korkealla tasolla, etteikö poikkeuksia olisi sattunut. Niinpä jo tammikuussa 1908 osaston sihteeri Berttel Koskinen erotettiin osastosta yksimielisesti, koska hän oli selvitysten perusteella syrjinyt ammattiosaston jäseniä työporukkaa muodostettaessa. Koskisen porukkaan oli tullut vain järjestäytymättömiä jäseniä. Yhtenäisistä urakkataksoista päätettiin ja osaston jäsenten ei sallittu alentaa keskenään taksoja niin, että saataisiin toisten työt itselle. Pöytäkirjat eivät kuitenkaan kerro, kuinka pärjättiin urakkakilpailussa osastoon kuulumattomien kirvesmiesten kanssa.

Ilmeisesti vuoden 1908 laman takia alkoi myös rakennustöistä olla pulaa, sillä joulukuussa 1908 jäsenet Lohtaja ja Raja-aho anoivat osastolta avustusta työttömyyden vuoksi. Aluksi Lohtaja pyysi vain lainaa. Sitä hän ei kuitenkaan saanut, koska osastolla ei ollut käteistä rahaa. Lohtajalle ostettiin kuitenkin 16 mk maksanut jauhosäkki ammattiosaston laskuun. Lohtajaa ei luonnontuotteina saatu avustus kuitenkaan tyydyttänyt, vaan hän oli kimpaantuneena sanonut mm. seuraavaa:

"Minä taidan lyödä kirjat pöytään ja jollen minä saa avustusta osastosta niin minä lyön kirjat pöytään ja menen rikkuriksi."

Lohtaja oli myös sanonut ammattiosaston tarkoituksena olevan kehittää jäseniään varkauksiin ja rosvouksiin. Yli kaksi sivua pitkän pöytäkirjan pykälän lopussa todetaan Lohtajan kaikesta huolimatta saaneen äänin 6-4 jäädä osaston jäseneksi pyydettyään ensin anteeksi ja luvattuaan olla vastaisuudessa harjoittamatta mainitunlaista esiintymistä.

Puutyöväen ammattiosaston jäsenmäärä oli parhaimmillaankin vain 29, joten ei ollut ihme, että osaston elämänkipinä sammui paperiosaston työsulun aikana. Ilmeisesti osa jäsenistöstä odotti osaston olevan jonkinlaisen sammon, jolta avustusta on helposti saatavissa vaikeina aikoina. Siksi monet pettyivät osaston toimintaan ja vetäytyivät syrjään, kun vielä kaiken lisäksi liitto asetti ylimääräisiä maksuja paperityösulun takia. Heikon yhteiskunnallisen tiedon vuoksi riitaisuudet korostuivat liikaa. Järjestötyöhön tottumattomina ei osattu eri näkemyksiä riittävästi sovitella. Kaikessa vilpittömyydessään kirvesmiesten raskaalla kädellä kirjoittamat, kielivirheitä täynnä olevat pöytäkirjat ovat kuitenkin paljon ihmisläheisempää luettavaa kuin myöhempien aikojen kuivat päätöspöytäkirjat.

Uuden paperiosaston synnytystuskat

Paperiosaston puuttuminen koettiin paikkakunnalla kipeäksi asiaksi, koska työpaikkana paperitehtaalla oli varsin keskeinen merkitys. Tuoreessa muistissa oli myös se, kuinka voimakkaasti paperitehtaan työläiset olivat olleet vetämässä työväenyhdistyksenkin toimintaa. Työsulun seurauksena oli tämä tukipylväs murtunut ja ilman sitä ei toiminta ottanut millään laajentuakseen. Jonkinlaiseksi paperiosaston korvikkeeksi perustettiin Tehdas- ja sekatyöväen osasto vuonna 1910. Kuitenkin edelleen haaveiltiin ja vähitellen ryhdyttiin jopa yrityksiin perustaa paperiosasto uudelleen. Edessä oli kuitenkin vaikea ja kivikkoinen taival. Nimimerkki Simeon kertoi kokemuksistaan Sorretun Voimassa seuraavasti:

"Kokoontui vain noin 50 työläistä. Selittivät, että kun tehdas, saha- ja uittoyhtiössäkin töitä tehdään kahdessa löysissä, niin toinen puoli on nytkin töissä. Sanoivat, että jos puhe olisi ollut sunnuntaista, niin kyllä joukkoa olisi ollut. Äänekoski sairastaa vieläkin niitä haavoja mitä sinne tuli viimeisessä työtaistelussa työläisten riveihin. Eihän rikkuri tule työväenpuhujaa kuulemaan, sehän vain kerää kultia kapitalisteille. Useita luokkatietoisia ja kestäviä henkilöitä on rintamassa, jotka seisovat vankkana aatteensa puolesta huolimatta papin ja nimismiehen urkinnasta ja kiristyksistä."

Esimerkkinä kiristyksestä mainitaan työväentalolta vaadittu teatteritalon palovakuutus. Palokunnan talolta sitä ei vaadittu, vaikka sielläkin näyteltiin. Paria viikkoa aikaisemmin oli Sorretun Voimassa kerrottu havaintoja Äänekoskelta ja sitä kuinka palkat olivat siellä vain 2-2,50 mk päivässä. Työläisten sanottiin elävän siellä kädestä suuhun ja monilla olevan tilipäivänä suorituksia kauppoihin. Äänekosken 800 työläisestä kirjoittaja sanoo vain toista sataa olevan mukana työväenyhdistyksessä eikä ammattiyhdistystoiminnasta ole juurikaan tietoa. Kirjoittaja paheksuu vielä sitä, että luokkatiedottomat työläiset joko tekevät 4-5 tuntia päivässä ylitöitä tai ajavat naiset ja lapset töihin 1-1,50 markan päiväpalkalla hengissä pysyäkseen.

Missään vaiheessa Äänekoskella ei tilanne kuitenkaan mennyt niin kireäksi kuin lähinaapurissa Suolahdessa, jossa sahanomistaja Ali Riihijärvi kielsi sakon uhalla sahatyöläisten ammattiosastoon kuuluvia tulemasta töihin. Työhön otettavilla piti olla mukanaan todistus, että he eivät kuuluneet ammattiosastoon. Vielä vuoden 1915 lopulla Sorretun Voimassa valitetaan Äänekosken tehtaalle rikkureina tulleiden työläisten nurjaa suhtautumista työväenliikkeeseen:

"Onhan tunnettua, että sellaiset työläiset, jotka työtaistelun sattuessa rientävät työnantajien avuksi ja ryhtyvät niinkin häpeälliseen tehtävään kuin työhaluisen tehtävä on, ovat aina valmiit tanssimaan työnantajan soittaman pillin mukaan. Siitä on seurauksena työläisten aineellinen sekä henkinen rappeutuminen."

Palkkoja kirjoittaja myös valitti huonoiksi. Sahalla maksettiin vain jopa 1,80 markkaa 10-tuntisesta päivästä. Kirjoittaja ihmetteli, millä suuren perheen saa elämään, kun pienestä palkasta maksaa ensin asunnon ja polttopuut. Vuoden 1916 maaliskuussa O. Toivonen kummastelee Äänekosken työväestön luokkatietoisuuden puutetta:

"Äänekoski on tehdaspaikka ja luulisi työläisten ymmärtävän oman asemansa, kun näkevät niin selvästi sen erotuksen mikä on heidän työläisten ja työnantajan välillä ja näkevät myöskin mitenkä he luovat rikkauksista senkin osan, jonka nuo kapitalistit saavat, joka osa on paljon suurempi, kun se osa minkä työläiset saavat. Vaikka nuo kapitalistit eivät ota osaa työhön ei minkäänlaisessa muodossa. Sanotulla paikkakunnalla eivät työläiset ole järjestyneitä kun nimeksi. Työväenyhdistyksen jäsenmäärä ei ole mikään suuri. Ammattiosastoja ei ole ollenkaan. Lukuun ottamatta sellaista joka on niin pikkuinen jäsenmäärältään, että se ei merkitse mitään."

Puolisen vuotta myöhemmin lokakuussa 1916 SAJ:n matka-asiamies Sulho Leppä onnistui perustamaan Äänekoskellekin paperityöläisten ammattiosaston. Siihen liittyi heti yli 40 jäsentä ja moni rikkurina töihin tullutkin liittyi osastoon. Johtokuntaankin tuli entisiä rikkureita. Samalla reissulla Leppä perusti myös sahatyöläisten ammattiosaston, johon liittyi alussa 12 jäsentä. Kummankin osaston perustajat ovat varmoja, että jäsenluku lähtee nopeasti kasvuun, sillä nykyinen aika ajaa työläisiä järjestöön, jossa he yhteisvoimin koettavat turvata itseään taloudellista puristusta vastaan.

Ammattiosastojen perustamiseen ja entisten toiminnassa olleiden virkistymiseen vaikutti oleellisesti I-maailmansodan aiheuttama tilanne elintarvikepulineen, keinottelijoineen ja poliittisine sortoineen. Vaikutuksensa oli varmasti myös vuoden 1916 eduskuntavaaleilla, jolloin sosialistit saivat eduskuntaan yksinkertaisen enemmistön. Sellainen tilanne rohkaisi monet ennen arkailleet toimimaan etujensa puolesta. Ay-liikkeen aktivoitumisen seuraukset näkyivät varsin pian Äänekoskella. Jo joulukuussa tehtaan isännistölle jätettiin kirjelmä, jossa anottiin palkkoja korotettaviksi. Solidaariseen palkkapolitiikkaan pyrittiin selvästi, sillä korotusta esitettiin porrastettavaksi siten, että alle 2 mk päivässä ansaitsevat saisivat 35 %:n korotuksen ja yli 4 mk tienaavat enää 20 %. Pakkasalin urakalla työskenteleville naisille haluttiin taattavaksi 2.25 markan pohjapalkka päivältä. Yhtiön jo ennen maksaman kalliin ajan lisän ei katsottu riittävän. Perheelliset olivat saaneet 15 mk kuukaudessa lisää sekä vielä sen lisäksi 4 mk vaimoa ja 2 mk kutakin lasta kohti. Ay-liike katsoi tehtaan kannattavuuden olevan hyvän ja tuotteilla olevan korkean hinnan niitä ylös myytäessä. Korotusesitys ei vielä kuitenkaan mennyt lävitse. Vasta tsaarivallan kukistaminen antoi työväestönkin vaatimuksille lisäpontta. Huhtikuussa 1917 saatiin lakon uhalla 8-tuntinen työpäivä. Ilmeisesti tavallinen työläinen koki tapahtuman suurempana vallankumouksena kuin tsaarin kukistumisen. Tehtaan johto saatiin tekemään myös työehtosopimus ainakin paperityöläisten kanssa ja lisäksi kesällä korotettiin palkkoja.

Metalliosaston perustaminen

Äänekosken metallityöväen ammattiosasto perustettiin 1.2.1908. Puheenjohtajaksi valittiin Onni Oksanen ja kirjuriksi Väinö Lähteenmäki. Jäsenmaksu oli 50 penniä kuukaudelta. Nuoret oppilaiksi luokitellut pääsivät puolella eli 25 pennin kuukausimaksulla. Jo perustamiskuukautena tehtiin päätös, jolla tilattiin osaston jäsenille Metallityöläinen-lehti. Se maksettiin osaston varoista. Myöhempinä vuosina osastolla ei enää aina ollut varaa lehteä jäsenilleen kustantaa.

Jäsenistön kantavana voimana näyttävät alkuun olleen sepät, mutta mukaan ovat kelvanneet mm. lämmittäjätkin. Osaston kokouksista päätettiin ilmoittaa tehtaan portilla, leipuri Sirkan kulmassa ja alisella rautatien sillalla. Vuoden 1908 kassakirjasta on nähtävissä, että perustamisvuonna osastoon liittyi 32 jäsentä, joista tosin kuusi muutti kesken vuotta pois paikkakunnalta. Vain 19 jäsentä maksoi koko vuoden maksut ja näistäkin oli oppilaita viisi. Vanhojen työväenveteraanien lienee ollut joskus vaikeaa ymmärtää ammatillisen järjestäytymisen tarvetta. Se oli nähtävissä mm. siinä, että seppä Salmelin katsottiin eronneeksi osastosta ja samalla johtokunnasta, kun hän ei ole suorittanut maksuvelvollisuuksiaan.

Työväenyhdistyksessä Salmelin teki pitkän päivätyön ja sai siitä hyvästä mm. valtiorikostuomion vuonna 1918. Jonkinlaista lastentautia osastolaisilla näyttää olleen suhtautumisessa kokouksiin, koska pöytäkirja patistaa heitä saapumaan ajallaan paikalle. Osaston jäsenten keskinäistä yhteenkuuluvuutta pyrittiin edistämään muutenkin kun aatteellisin keinoin. Esimerkkinä tästä on pöytäkirjan maininta, jossa lähemmän toveruuden herättämiseksi päätettiin luopua teitittelystä osastolaisten kesken. Päätettiinpä vielä asian tehostamiseksi kerätä sakkoa 10 penniä jokaisesta teitittelystä kahden viikon koeajan jälkeen. Sitkeässä tuntuu tapa kuitenkin työväestönkin keskuudessa istuneen, koska yli kuusi vuotta myöhemmin löytyy taas maininta, jossa teitittely päätettiin jäsenten kesken lopettaa.

Vuosien 1908-1909 työsulku oli kova isku metalliosastollekin. Kassakirjasta löytyy enää 22 jäsentä, joista kolme muutti jo alkuvuodesta Amerikkaan. Vain yhdeksän jäsentä maksoi koko vuoden maksut ja näistäkin oli neljä oppilaita, jotka maksoivat vain puolikkaan maksun. Kun maksajia oli näinkin vähän, niin ei ollut ihme, että osastolaisilta kerättiin ylimääräinen maksu huoneenvuokran maksamiseksi työväenyhdistykselle. Osasto oli yksimielisesti valmis menemään lakkoon sulkulaisten puolesta, mutta liitto ei antanut siihen lupaa. 20-vuotishistoriikki kertoo asiasta:

"...osasto päätti yksimielisesti ryhtyä kannatuslakkoon, jos liitto sellaiseen velvoittaa. Kuitenkin selvittiin siitä muuta tietä, koska metallityöläisiä ei tiedustelun johdosta velvoitettukaan tekemään sulun alaisia töitä."

Sulun seurauksena osaston jäsenmäärä laski niin, että se oli vuonna 1910 enää 13 henkeä. Suunnilleen sillä tasolla se pysyikin vuoteen 1917 saakka, jolloin jäsenmäärä kaksinkertaistui nousten 25 henkeen. Jäsenmäärän laskua seurasi toiminnan heikkeneminen lähes kaikilla tasoilla. Tyypillinen esimerkki tästä on tilinpito. Vuoden 1910 tileistä on annettu tili- ja vastuuvapaus, vaikka tilinpito on lievästikin sanoen ollut aika puutteellista. Vasta vuoden 1917 tileihin palasi kirjanpidollinen järjestys. Silloinhan toiminta muutenkin virkistyi.

Muuttoliike oli jäsenistölle ja sen mukana osaston toiminnalle jatkuva riesa. Työsulun seurauksien lisäksi lähes vuosittain muutti joku Amerikkaan. Työttömyysvuonna 1912 sinne muuttaneet olisivat halunneet säilyttää jäsenyytensä osastossa. Liitolta pyydettiin asiaan selvitystä ja saatiinkin, mutta miten asia lopulta ratkesi, ei selviä lähteistä. Muuttoliikettä lisäsi myös työnantajan harjoittama mielivalta työntekijöiden erottamisessa. Yksi osaston perustajista Otto Paananen erotettiin työstä ilman syytä. Vielä paria kuukautta myöhemmin Paanasen asiasta on pöytäkirjassa maininta, jossa epäillään erottamisen taustalla piilevän myös jonkinlaista poikoteerausta, mikä ilmeisesti tarkoitti erottamista hänen ammattiyhdistysaktiivisuutensa takia.

Vuosi 1912 näyttää olleen osastolle oikea koettelemusten vuosi. Alkuvuodesta kaivattiin edellisen rahastonhoitajan jäljiltä kassaa. Kokoushuoneen vuokranmaksusta oltiin huolissaan. Harkittiin jopa huoneen vuokraamista muulta kuin työväentalolta, jonka vuokraa pidettiin korkeana. Kassan kartuttamiseksi kerättiin ylimääräistä jäsenmaksua ja kierrätettiin keräyslistaa. Ylimääräinen rahanmeno oli mm. kolmelle jäsenelle maksettu 51,90 markan työttömyysavustus. Joskus paistoi päivä risukasaankin, kun osaston jäsen Joseph Tuovinen ylennettiin työnjohtajaksi. Hänelle anottiin jäsenoikeuksien lykkäyskortti, mutta liittotoimikunta ei siihen suostunut. Samassa kokouksessa todettiin, että vuoden 1912 johtokuntaan varajäseniksi ei riitä miehiä. Vielä saman vuoden keväällä osaston huvitoimintaa uhkasi lamaannus, kun sekä huvitoimikunnan puheenjohtaja että kirjuri muuttivat Amerikkaan.

Uusia jäseniä osastoon yritettiin värvätä pois muuttaneiden tilalle. Aina joitakin tulikin, koska jäsenmäärä pysyi suunnilleen samana. Lieneeköhän jäsenhankinnassa menty joskus lähes uskonnollisen hurmion asteelle, koska mainitaan päätetyn käyttää mieskohtaista agitaatiota järjestäytymättömien työläisten herätystyössä. Kerran mainitaan peräti kolmen uuden jäsenen hyväksymisestä osastoon. Toiminnan suuntautumista yhä lisääntyvässä määrin koko työväenliikkeen päämääriä palvelemaan osoittaa se, osasto päätti ryhtyä vuonna 1915 kehottamaan työläisiä liittymään jäseniksi osuuskauppaan, jotta äänioikeuskysymys saataisiin edustajakokouksissa oikealle tolalle. Taistelu osuuskauppaliikkeen suuntautumisesta siis heijastui Äänekoskelle saakka. Seuraavana vuonna tapahtuneessa liikkeen jakautumisessa Äänekosken osuuskauppa tuli mukaan työväenliikettä tukevaan edistysmielisten osuuskauppojen rintamaan.

Kokouksissa käymiset ja niihin ajallaan tuleminen muodostui ajoittain ongelmalliseksi. Jäsenmäärän ollessa vain hieman yli kymmenen saattoi jo pienikin yhteensattuma tai laiminlyönti heijastua kokouksen pitoon. Ruvettiinpa välillä pitämään erikoista mustaa kirjaa poissaoloista, myöhästelyistä ja jopa kokousten aikaan puhumisista. Nähtävästi puhumisten kirjaamisella haluttiin aktivoida niitä jäseniä, jotka eivät kokouksissa juuri suutaan avanneet.

Vielä vuosi 1916 oli osastolle harmaiden pilvien peittämä. Tsaarivallan kukistuminen kevättalvella 1917 nosti osaston uuteen eloon. Jäsenmäärä kaksinkertaistui vuoden aikana. Toiminta vilkastui kaikin puolin. Oltiin mukana hankkimassa työväentalolle urkuharmonia. Joukkovoimaa haluttiin olla näyttämässä vappujuhlissa ilman työn rasitteita, koska pyydettiin työnantajilta koko päivä vapaaksi. Edellisenä vuonna oli vielä tyydytty puoleen päivään. Maailmansodan aiheuttama pula elintarvikkeista varjosti osaston uutta nousua. Inflaatio nakersi markan arvoa. Sen seurauksena kaikki jäsenet joutuivat ylempään maksuluokkaan. Oltiin huolestuneita, pääseekö enää olojen vakiinnuttua takaisin alempaan maksuluokkaan. Liitolta asiaa tiedusteltaessa oli vastaus, että osasto voi itse määrätä jäsentensä maksuluokan.

Kansalaissota katkaisee virinneen toiminnan

Kansalaissodan puhkeaminen tammikuun lopussa 1918 keskeytti metalliosaston toiminnan jo helmikuun alkupuolella. Lopullinen niitti keskeytykselle tuli, kun valkoinen hallitus järjesti asevelvollisuuskutsunnat maaliskuun aikana. Niihin ei Äänekoskenkaan työväestön valveutunein osa suostunut menemään. Seurauksena oli vangitsemisia. Työväentalosta tuli vankila suolahtelaisille aseista kieltäytyneille ja äänekoskelaiset vietiin Suolahden Kukkulalle. Arestia kesti kaikkiaan yhdeksän viikkoa. Huono ruoka, syöpäläiset ja koti-ikävä olivat vankeuden pahimmat riesat. Aktiivisimpia työväenjohtajia Äänekoskeltakin vietiin Tammisaaren pahamaineiseen valkoisten vankilaan. Viljam Pynnönen -niminen ammattiyhdistysaktiivi ja Parantalan työväenyhdistyksen johtohahmo ja puheenjohtaja Jalmari Heinänen sekä kymmenkunta muuta kuoli vuoden 1918 vankilareissulla. Matti Väyrysen kertoman mukaan esim. Heinänen kuoli saatuaan vankilaa ruokapaketin ja syötyään yhtä-äkkiä runsaasti voimakasta ruokaa.

Metalliosaston 20-vuotiskertomuksen mukaan alkuvuodesta 1918 jäseniä oli jo 29 henkeä. Toiminta tuntuu olleen menossa vireästi eteenpäin. Jäsenmaksujakin ehdittiin kerätä 213,40 mk. Osaston kirjaston arvo oli 97,28 mk. Rahastonhoitaja Lindström oli tehnyt tilinpäätöksen kesken vuotta 31.8.1918 ja allekirjoittanut sen johtokunnan puolesta. Toiminta aloitettiin uudelleen kansalaissodan jälkeen 10.1.1919 Pohjanvalon kahvilassa pidetyllä kokouksella.

Metalliosaston suhteet työväenyhdistykseen

Vaikka epäilemättä monet osaston jäsenet toimivat myös työväenyhdistyksessä, niin rajanveto yhdistykseen pidettiin varsin selkeänä. Metalliosaston suhteet tuntuvat ty:n olleen kuitenkin hieman lämpimämmät kuin joidenkin muiden ammattiosastojen. Esim. yhdistyksen ehdottama korvaus talon käytöstä hyväksyttiin suuremmitta mukinoitta. Yhdistys peri 3 mk vuodessa jäsentä kohti siitä, että osasto piti sen tiloissa kokouksensa sekä lisäksi kaksi tavallista ja kaksi perheiltamaa. Perheiltama tarkoitti tilaisuutta, jossa oli läsnäolo-oikeus vain osaston jäsenillä ja heidän perheenjäsenillään ja joista ei yleensä kertynyt rahallista voittoa montakaan markkaa. Joskus perheiltamaan sai tuoda yhden vieraan jäsentä kohti. Ainakin riiusteleville pareille tämä sääntö oli tervetullut.

Ty:n näytelmäseuran kanssa oltiin iltamien ohjelman takia paljon vuorovaikutuksessa. Pöytäkirjoista löytyy maininta, jonka mukaan näytelmäseuralle annetaan näytelmän Korvenkylän nuoriso roolivihkot sillä ehdolla, että näytelmäseura esittää sen ensi kerran metalliosaston iltamissa. Jotkut osaston jäsenet havittelivat oman puhujaseuran perustamisesta, mutta kokouksessa päätettiin kuitenkin tyytyä käymään työväenyhdistyksen puhujaseurassa. Lähes olematon koulupohja aiheutti suurta tarvetta jäsenistön itsensä kehittämiseen, joten siltä pohjalta asian ottaminen esille kokouksessa oli merkittävää. Opiskelua oltiin valmiit tukemaan laittamalla opinhaluinen viiden viikon kursseille, jos muutkin paikallisjärjestöt häntä tukevat. Kuitenkin avustus katsottiin myöhemmin tarpeettomaksi, kun kunnallislautakunta ei ollut ottanut huomioon osaston jo aiemmin tekemää ehdotusta H. Kinnusen opintoavustuksesta.

Holhoava metalliliitto

Osaston liityttyä perustamisensa jälkeen Suomen metallityöväen liittoon ei normaalista jäsenmaksuja ja Metallityöläinen-lehteä koskevista järjestelyistä suuresti poikkeavaa tapahtumaa ollut ammattiosaston ja liiton välillä ennen vuoden 1909 syksyä. Paperitehtaan työsulkuun joutui kolme osaston jäsentä. Muut jäsenet olisivat olleet yksimielisesti valmiita lakolla tukemaan sulkuun joutuneita, mutta liitto ei antanut siihen lupaa, vain korosti sitä, että osaston on pysyttävä kasassa. Liitto antoi sulkuun joutuneille vuoden 1909 I-neljänneksellä noin 75 % maksetusta 250 markan avustusmäärästä. Toisella vuosineljänneksellä liiton osuus jäi alle 50 % maksetusta 124,80 mk:n avustuksesta. Kokonaissumma pieneni senkin takia, että yksi sulkuun joutuneista oli jo ehtinyt muuttaa Amerikkaan. Kaksi muuta seurasi myöhemmin perässä. Kun osasto oli itsekin usein melkoisissa rahavaikeuksissa, niin aina ei jaksettu suhtautua oikein herttaisesti liiton ehdottamiin ylimääräisiin maksuihin. Niinpä liiton toimistolle laitettiin moitekirja, kun se velvoitti osastot julkaisemaan maksullisesti toimitsijain osoitteet Metallityöläisessä.

Hyvin perusteltuina liiton esittämät maksut suoritettiin jupinoitta. Sellainen oli mm. ylimääräinen maksu kahdeksan tunnin työpäivän rahastoa varten. Liittotoimikunnan esitystä yhteistoiminnasta Skandinavian veljesliittojen kanssa kannatettiin jokseenkin yksimielisesti. Samoin oltiin liiton kanssa samaa mieltä ammattipiirin lakkauttamisesta, koska se ei ollut vastannut odotuksia esim. puhujien hankkimisessa. Liittotoimistolle laitettiin pyynnöstä luettelo osaston alueella työsulun aikana 1908-1909 toimineista rikkureista ja pettureista. Yhdyttiin myös SAJ:n kehotukseen olla ostamatta neljän tamperelaisen kenkätehtaan tuotteita työtaistelun tukemiseksi.

Joskus laitettiin liittotoimikunnalle risuja ruusujen sijasta. Kokous päätti antaa liittotoimikunnalle paheksumislauseen siitä syystä, että asioiden annettiin venyä näin pitkälle. Pöytäkirjasta ei selviä mikä asia oli kyseessä, mutta ilmeisesti annettiin potut pottuina asioiden hitaasta hoitamisesta. Edustajakokoukset olivat taloudellisesti raskas taakka vähäjäseniselle ammattiosastolle. Siihen aikaanhan matkustaminen oli suhteessa kallista. Kuormaa pyrittiin keventämään lähettämällä yhteinen edustaja Suolahden osaston kanssa. Pidettiinpä sitä varten jopa ammattiosastojen yhteisiä kokouksia suolahtelaisten kanssa. Joskus oltiin yhteydessä Jyväskyläänkin samoissa merkeissä. Viimeisessä kokouksessa ennen kansalaissotaa päätettiin olla laittamatta omaa ehdokasta SAJ:n edustajakokoukseen, mutta voidaan kannattaa jonkun toisen osaston ehdokasta. Paria viikkoa aikaisemmin ei liiton kiertokirjeen kehotuksesta huolimatta valittu edustajaa piirikokoukseen, koska edustajan palkka olisi osaston maksettava ja varoja siihen ei ollut.

Solidaarisuus

Ensimmäinen metalliosaston todellinen solidaarisuuden osoitus tapahtui lähietäisyydellä, kun paperitehdas omalla kylällä joutui työsulkuun. Äänin 20-0 päätettiin tukea avustuslakolla paperiosastoa, jos liitto siihen velvoittaa. Niin rajua sulkulaisten tukemista liitto kuitenkin vastusti ja velvoitti tekemään kaikkia töitä, oli sitten kyseessä rikkurien rikkomat koneet tai ei. Kukaan ei saa sanoa itseänsä ylös, että joukko pysyy koossa. Jossitteluksi jää, kuinka paljon remonttimiesten lakolla olisi pystytty paperityöläisiä tukemaan, mutta ilmeisesti rikkurivoimin nekin työt olisi aikaa myöten tehty. Kolmea sulun takia työttömäksi jäänyttä osaston jäsentä avustettiin osaksi osaston varoin.

Vuoden 1911 alussa pitkään jatkunut kirjapainotyöntekijäin lakko heijastui SAJ:n kautta kovasti myös Äänekoskelle. Jo helmikuussa äänin 7-3 päätettiin lakkolaisia tukea 5%:llä päiväpalkasta 3%:n sijasta. Päätettiin myös olla korjaamatta rikkureiden särkemiä kirjapainokoneita. Maaliskuussa osaston kokouksella ei ollut mitään sitä vastaan, että SAJ keräsi vielä 50 penniä jäseneltä lakkolaisten tukemiseksi. Vielä huhtikuussa jatkettiin jäsenten ylimääräistä verotusta avustuskassan täydentämiseksi, vaikka lakko oli jo päättynyt. Toukokuun kokouksessa todettiin työnantajan saaneen kirjapainolakossa tahtonsa läpi, liiton rikki ja palkat alas. Vielä SAJ keräsi 10 viikolta ylimääräisen 50 penniä/viikko jäsenmaksun. Silti jaksettiin ryhtyä keräämään Koskensaaren lakkolaisille avustusta. Seuraavana vuonna elokuussa 1912 rahaa kerättiin Kymi-yhtiön lakkolaisten hyväksi. Erikoista oli se, että varoja kerättiin myös järjestäytymättömiltä, koska voitto on myös heidän jos sellainen saavutetaan. Liekö keräys onnistunut huonosti vai nielikö pitkä lakko paljon rahaa, mutta vielä paria kuukautta myöhemmin lakon johdosta kannettiin ylimääräistä maksua 7,50 mk jäseneltä.

Lakkojen ja niitä seuranneiden ylimääräisten maksujen takia joutui monen jäsenen uskollisuus osastoa kohtaan kovalle koetukselle. Lakkojen yhteydessä esille tullut työnantajien mielivalta oli sitä vastapainoksi lujittamassa. Joka tapauksessa Äänekosken metalliosaston ydinjoukko pysyi kasassa sortokauden viimeisiä vuosia yleisesti vallinneen aallonpohjan aikana. Metalliosasto ei ollut pelkästään lakkojen yhteydessä solidaarinen. Se näkyy mm. siitä, että saatettiin kerätä rahaa jopa Helsingin Malmin työväentalon rakentamiseen tai voitiin akiteerata jäseniä paikallisen osuuskaupan jäseniksi, jotta voitaisiin vastustaa porvarien mielivaltaa yleisäänestyksessä. Silloinhan osuuskauppaliike ei ollut vielä jakaantunut, vaan kaikki osuuskauppahenkiset toimivat saman lipun alla.

Kansainvälisyyskään ei ollut vierasta, vaikka sähköisiä tiedotusvälineitä ei ollutkaan ihmisten maailmankuvaa vielä avartamassa. Yksimielisesti äänin 8-0 kannatettiin kansainväliseen ammattiliittoon liittymistä muutamaa kuukautta ennen I-maailmansodan puhkeamista. Tsaarivallan kukistuttua lahjoitettiin vallankumouksellisten kassaan yksi päiväpalkka jäsentä kohti. Vallankumouksen seurauksena rahaa annettiin työväen järjestyskaartille. Löytyypä tilikirjoista merkintä punaisen rusettikankaankin ostamisesta vallankumousta juhlistamaan. Vallankumouksen vuosi oli muuten osastolle synkkä, sillä monille oli taas maksettava työttömyysavustusta. Kireän kassatilanteen vuoksi lienee valittu Jyväskylän osaston suosituksesta Kusti Jokinen edustajakokousehdokkaaksi. Ehtona oli kuitenkin, että hän ei ole sama mies, joka on ollut kahtena edellisenä kesänä täällä Keitele-laivassa koneenkäyttäjänä. Ilmeisesti kyseessä ei ollut sama mies, koska muutamaa viikkoa myöhemmin Jokista kannatettiin edustajakokousehdokkaaksi.

Lähteet

  1. Taisto Poikosen arkisto