AY-toiminta ja kulttuuri

Iltamat kulttuurin tuloväylä

Iltamien merkitys yleensäkin työväenjärjestöissä oli paljon suurempi kuin esim. nykynuoriso saattaa kuvitella. Ne olivat usein taloudellisesti hyvin tuottavia jopa niin, että järjestön talous saattoi suurimmaksi osaksi tukeutua iltamista saatuun tuloon. Äärimmäinen esimerkki on tässä suhteessa metalliosaston kassakirja vuodelta 1914, jolloin jäsenmaksutuloja oli alle 20 mk, mutta iltamista oli saatu 82,67 mk. Koko vuonna oli menoja vain 55.75 mk, joten iltamatulot peittivät ne reilusti. Ehkä sen takia ei jäsenmaksujen karhuamisesta pidetty niin väliä. Vuosi 1914 oli kuitenkin toiminnaltaan ehkä passiivisin osaston perustamisen jälkeen, joten iltamien merkitys taloudessa korostui tavallista enemmän.

Iltamat olivat myös ihmisten suuren kulttuurinälän merkittäviä tyydyttäjiä. Eihän sillin ollut aavistustakaan nykyisestä valtavasta kulttuurin tarjonnasta. Ei ollut sähköisiä tiedotusvälineitä kuten radio ja televisiota. Sanomalehdet olivat vaatimattomia kulttuurianniltaan. Vain muutaman vuosikymmenen takana oli aika, jolloin täysin viranomaisten hyväksymiä kulttuurin lähteitä olivat lähinnä vain Raamattu ja virsikirja. Lähes kaiken muun katsottiin olevan pahasta. Nämä käsitykset istuivat vielä lujassa monien mielissä. Jotain perua näistä näkemyksistä lienee se, että iltamia etukäteen mainostettaessa saatettiin tanssimista sanoa säärensätkyttelyksi, hytkyttelyksi tai muuten vastaavasti hieman halventavaan sävyyn. Erikoisesti nuorille iltamat olivat kuin keidas erämaassa. Työpäivät oli pitkiä. Tehtiin paljon raskasta työtä käsin. Koneita ei ollut juuri muualla kuin tehtaassa ihmisten apuna. Työskenneltiin myös lauantaisin ja silloinkin yleensä normaali 12-tuntinen työpäivä.

Piioilla ja rengeillä teetettiin taloon kuuluvia välttämättömiä töitä myös maanantaisin ja pyhäpäivinä. Ei siis ollut ihme, että lähes kaikki, jotka kynnelle kykenivät, tulivat iltamiin, jos paikkakunnalla sellaisia oli. Niitähän oli. Rajoittavin tekijä oli ainakin äänekoskelaisen työväenliikkeen piirissä tilojen puute. Iltamavuorojen saannista työväentalolta tunnuttiin melkein tapellun. Kuitenkin saatettiin paheksua työväenyhdistyksen asettamia maksuja talon käytöstä, vaikka niitä on pidettävä kohtuullisina ainakin metalliosaston kassakirjasta nähtäviin iltamien nettotuloihin verrattuna. Kun työväenyhdistys ehdotti iltamien vähentämistä, oltiin ehdotusta tiukasti vastustamassa. Perusteluina esitettiin mm. seuraavaa:

"Nuoriso siirtyy naapuritaloon, joka on myös kärkäs saalistamaan."

"Osastojen iltamavuorot voivat sattua vain epäedulliseen aikaan esimerkiksi kesään."

Naapuritalolla tarkoitettiin ilmeisesti palokunnan taloa, jossa nuorisoseura järjesti iltamia. Molempien talojen luokkatietoinen väki kiersi kaukaa toisen osapuolen riennot. Suuri osa nuorisosta oli kuitenkin mihinkään leireihin sitoutumatonta. Siksi kilpailu iltamalipun ostajista pysyi kireänä. Äänekosken metalliammattiosasto piti jo perustamisvuotenaan 1908 lokakuussa ensimmäiset iltamansa. Niiden puhdas rahallinen tuotto oli 62,91 mk, joka oli vain noin 10 % koko vuoden tuloista. Osastossa oli yhteensä 32 jäsentä ja toimintaa riitti monelle taholle. Ilmeisesti ei iltamien pitämistä osaston olemassaolon alkuvuosina pidetty kovinkaan tärkeänä pidetty. Suhteellisen suuri jäsenmäärä takasi osastolle melkoiset tulot jo pelkkinä jäsenmaksuina, joten senkään puolesta ei ollut suurta painetta pitää iltamia. Vuoden 1908-09 paperitehtaan työsulku tuntuu valjastaneen koko työväenliikkeen huvitoiminnan keräämään rahaa sulkulaisille. Metalliosastolle ei näytä jääneen oikein tilaakaan pitää iltamia. Kesäkuussa mieli oli matalalla hävityn paperisulun takia. Iltamien pitämisestä ei tullut vieläkään mitään.

Osaston talous iltamien varassa

Vaikka työsulku ei suoranaisesti paljon metalliosastoa koetellutkaan, niin kuitenkin häviöstä seurasi jäsenkato ja sen mukana vuonna 1910 osaston talous pysyi pystyssä lähes yksistään pidettyjen kaksien iltamien varassa. Niistä jäi puhdasta tuloa n. 125 mk. Eivät olleet suuria osaston menotkaan lamaantuneen toiminnan seurauksena. Suurin yksittäinen menoerä oli Sorretun Voimalle lainattu 25 mk. Vuonna 1911 pidettiin kahdet, taloudellisesti varsin hyvin onnistuneet iltamat. Suurimmat kustannukset iltamista koituivat Työväen torvisoittokunnalle maksetusta 15-20 mk palkkiosta. Joskus iltamien musiikista huolehti vain haitarinsoittaja, jonka sai 2-5 markalla, mutta olihan torvisoittokunta sentään ihan toista. Ilmeisesti soittajien palkkiota pidettiin suurenlaisena, koska tapaninpäiväksi iltamia suunniteltaessa soittajien palkasta päätettiin keskustella.

Näytelmä iltamien ohjelmanumerona

Vuoden 1911 maaliskuulla pidetyssä iltamassa ei ollut lainkaan näytelmää. Sitä pyrittiin korvaamaan Huiman voimistelijoiden esityksillä. Syksyn iltamaan näytelmää jo sinnikkäästi puuhattiin. Jos ei ole näytelmäseuraa ja vaikka siltä ei saada näytelmää niin pyydetään yksityisiä henkilöitä näyttämään kappaletta. Paria viikkoa myöhemmin näytelmäksi oli valittu Iimäillä, jota oli tarkoitus näytellä osastolaisten omin voimin. Vajaan kuukauden harjoitusaika lienee opettanut sen, että näytelmiin on paneuduttava ajoissa, koska heti pidettyjen iltamien jälkeen alettiin hommata näytelmää. Aikaa oli lähes kolme kuukautta suunniteltuihin iltamiin. Liekö ollut tilojen puute esteenä, kun joulukuun iltamista ei löydy kuitenkaan mainintaa asiakirjoista.

Helmikuussa 1912 iltamat kuitenkin pidettiin. Näytelminä olivat Halleyn tähti ja Hieno käytös. Ties monennenko kerran niissäkin iltamissa Selma Smed esitti runon ja Kalle Ojanen kertoi sadun ja lopussa oli tavan mukaan tanssia. Näitä iltamia varten painatettiin Sorretun Voiman kirjapainossa 50 kpl iltamaohjelmaa. Lipunmyyjille korostettiin erikseen, että pilettiä" ei saa myydä juopuneelle. Elettiinhän noina vuosina aikaa, jolloin työväenliike pyrki ihanteellisesti täysraittiuteen. Syksyn 1912 iltamiin päätettiin hommata näytelmä, vaikka näytelmäseuraa ei ollutkaan. Jäsenten vähälukuisuuden takia koko osasto muodosti huvitoimikunnan. Asiakirjat eivät kerro, joutuivatko kaikki kynnelle kykenevät näyttelemään jälleen lyhyellä varoitusajalla. Soittokunnalle päätettiin maksaa mitä pyytävät. Lieneekö soittamista pidetty taas kalliina, kun heti iltamien jälkeen pidetyssä kokouksessa päätettiin pyytää soittamaan seuraavalla kerralla ilmaiseksi.

Lisätulon saamiseksi päätettiin pitää kukkahuutokauppa. Peruukkien vuokrat päätettiin maksaa mieskohtaisesti omasta pussista. Näytelmäksi valittiin Kun hätä on suurin, jos näyttelijät suostuvat sen näyttelemään. Avarasydämisiäkin tunnutaan olleen, kun päätettiin laskea sisään kaikki työväenjärjestöihin kuulumattomatkin. Ohjelmansuorittajat saivat pientä korvausta vaivoistaan. Soittajat saattoivat saada kolme 15 pennin ravintolalippua ja muut kaksi. Kesällä 1913 päätettiin liiton kehotuksesta pitää iltamat liiton lakko- ja sulkukassan hyväksi. Pari vuotta aikaisemmin liiton ehdotus työnjuhlan pitämiseksi taisi mennä kuuroille korville, kun mainintaa sellaisen juhlan pitämisestä ei ainakaan metalliosaston papereissa näy. Syksyn 1913 iltamiin yritettiin saada uutuusnäytelmä Baldevin häät. Ehtona oli kuitenkin, että esityslupa maksaa 10 markkaa. Noina vuosina tsaarivallan sorto oli pahimmillaan ja mm. näytelmät saatiin valita vain viranomaisten hyväksymien näytelmien luettelosta.

Kevään 1914 iltamissa ei ollut näytelmää. Sitä kaivattiin myös kesäkuussa extempore järjestetyissä iltamissa, jotka pidettiin liiton puhujan ilmoitettua tulostaan paikkakunnalle. Sormi ei mennyt silloinkaan järjestäjillä suuhun. Vanhoja ihmisiä päätettiin pyytää tanssimaan purpuria iltamien näyttävyyden parantamiseksi. Syksyllä näytelmäseuraa pyydettiin esittämään Murtuneita tai joku muu näytelmä. Metalliosaston iltamien aallonpohja saavutettiin vuonna 1915, jolloin kyllä keväällä iltamia suunniteltiin ja näytelmätkin valittiin, mutta mistään ei löydy mainintaa suunnitelman toteutumisesta. Noina aikoina tilinpito kassakirjassa oli myös sekavimmillaan, joten iltamien puuttumista tileistä ei sovi ihmetellä.

Aikaisemmin oli otettu huvitoimikuntaan sivusta lisäjäseniä. Nämä olivat yleensä naisia, joka oli jo siksikin tarpeellista, koska osaston jäsenistö koostui muuten miehistä. Vuoden 1914 jälkeen on vasta joulukuussa 1916 löydettävissä dokumentteja pidetyistä iltamista. Seuraava kevät lienee mennyt niin tsaarivallan kukistumisen ja sitä seuranneen vapautumisen huumassa, että iltamia ei ehditty järjestää. Syksyn 1917 iltamia jouduttiin kerran siirtämään marraskuun suurlakon takia. Ne pidettiinkin jo itsenäisessä Suomessa 9.12.1917. Lokakuun vallankumouksen päivänä 7.11.1917 oli valittu näytelmäksi Lonellin lakko. Huomattavaa on myös se, että vallinneen inflaation seurauksena lippujen hinnat olivat tuntuvasti nousseet aikaisemmasta. Vuodelle 1918 lähdettiin varmaankin toiveikkaina, kun oli saatu väljemmät puitteet poliittiseen toimintaan.

Osastolle vuosi oli juhlavuosi. Suunniteltiin 10-vuotisjuhlien pitoa 17.5. Näytelmäksi valittiin Hirviherrat ja käskettiin näytelmäseuran hyvin pelata. Kokous pidettiin lähes viikon kansalaissodan alkamisen jälkeen. Kovin-kiivaasti ei luokkasota Äänekoskella näkynyt, kun paikallinen suojeluskunta oli heikko ja punakaartia ei ollut.

Perheiltamat jäsenistön aktivointia

Työväenyhdistykselle maksettavaan könttäsummaan talon käytöstä kuului yleensä myös oikeus järjestää pari kertaa vuodessa ns. perheiltamat. Niillä ei ollut tarkoitus kerätä rahaa. Yleensä ne tuottivatkin muutaman markan tappion. Tarkoitus oli lisätä keskinäistä viihtymistä ja myös muiden kuin järjestöissä toimivien perheenjäsenten vetämistä mukaan. Tilaisuudet tarkoitettiin tavallisesti vain työväenjärjestöjen jäsenille ja heidän perheenjäsenilleen, mutta ilmeisesti varsinkin nuorille seurusteleville pareille oli tervetullut käytäntö, että jokainen jäsen sai tuoda yhden vieraan mukanaan. Näytelmiäkin perheiltamissa esitettiin.

Vappu

Vappujuhlaa tunnutaan vietetyn heti yhdistyksen perustamisesta saakka. Aluksi muoto oli lähempänä normaaleja iltamia, mutta myöhemmin alettiin yhä näyttävämmin marssia torvien soidessa. Vuonna 1907 Sorretun Voimassa sanotaan Äänekosken ja Suolahden työväestön kokoontuneen sankkana joukkona Paatelan pysäkille, jossa punalippujen liehuessa kajautteli torvisoittokunta mahtavia säveliä ilmoille. Seuraavina vuosina ei kuitenkaan enää Rotkolaan kokoonnuttu. Vielä vuonna 1913 ei kuitenkaan vappujuhlien pitopaikka näytä olleen itsestään selvää, koska Sorretun Voimassa nimimerkki K.L. kyselee, missä Äänekosken kuntaan kuuluvat järjestöt aikovat vappujuhliansa viettää. Samalla hän esittää Äänekoskea pitopaikaksi kunnallisena keskuksena.

Ainakin vuosien 1911 ja 1914 vappuina ohjelmana oli kävelyretki, joka joidenkin arvelujen mukaan olisi suuntautunut nykyisen urheilukentän tienoille. Kävelyretki ei suinkaan karsinut ohjelmasta runonlausuntaa, puhetta ym. vastaavaa iltamaohjelmaa, jonka esittämiselle ulkoilmassa ei ollut esteitä. Työväen torvisoittokunnan osuus oli kuitenkin selvästi normaalia korostetummin esillä. Vappujuhlalla oli ainakin vuonna 1914 protestiin vivahtava luonteensa, koska sortokaudesta huolimatta soittokunta soitti mm. Marseljeesin ja lehtiuutisessa mainittiin, että virkavalta ei ollut paikalla.

Vuonna 1917 tsaarivallan kukistuttua oli vappujuhlissa väkeä kaksinkertainen määrä esim. vuoteen 1914 verrattuna. Paikalla oli tuolloin noin 1200 henkeä. Väen lisääntymiseen ei ilmeisesti ollut syynä vallankumous vaan se, että juhlat pidettiin Rotkolassa, jonne väki marssi kulkueena torvien raikuessa sekä Äänekoskelta että Suolahdesta. Päiväjuhlan lisäksi vappuna olivat työväentalolla ohjelmalliset iltamat. Näytelmäksi oli yleensä valittu paljon harjoitusta vaativa moninäytöksinen kappale kuten esim. Tukkijoella, Nuori Mylläri tai Kevätjuhla.

Naamiaiset

Ajoittain naamiaiset näyttävät olleen varsin suosittu iltamien muoto Äänekosken työväenyhdistyksessä. Jo vuonna 1907 pidettyä pukuiltamaa voi pitää naamiaisten esiasteena. Tavallista iltamaohjelmaa kevensi lisäksi VPK:n soittokunta esityksillään. Pääsiäisenä 1908 pidettyjä naamiaisia mainostettiin jopa kahteen kertaan Sorretun Voimassa. Musiikista huolehti jouhiorkesteri. Neljälle parhaiten naamioituneelle maksettiin 15mk, 10mk, 7mk ja 5mk palkinnot. Parin markan päiväpalkkaan tottuneille palkinnot olivat suuria. Ilmeisesti tuloksiin naamiaisista oltiin tyytyväisiä, koska jo saman vuoden syksynä pidettiin uudet naamiaiset.

Ilmeisesti hävityn työsulun seuraukset näkyivät huvirintamallakin, sillä vasta 1913 on löydettävissä seuraavat naamiaiset. Silloinkin parhaiten naamioituneet saivat rahapalkintoja. Vuotta myöhemmin pidettyjen naamiaisten palkintojen arvosta 8mk, 6mk, 4mk ja 2mk on nähtävissä tiukan rahan aika. Olihan palkintojen arvo pudonnut lähes puoleen vuoden 1908 huipusta. Naamiaiset näyttävät lopullisesti vakiinnuttaneen asemansa yhtenä iltamien väriläiskänä I-maailmansodan vuosina, koska myös 1915 ja 1916 työväenyhdistys piti naamiaiset.

Kesäjuhlat

Kaksi kertaa ennen vuotta 1918 Äänekoskella vietettiin koko vaalipiiriä koskevia kesäjuhlia. Vuonna 1908 elokuussa oli päivällä ensin varsinainen kesäjuhla ja parin kolmen tunnin tauon jälkeen iltama. Näytelmänä oli Matti Kurikan kirjoittama Viimeinen ponnistus. Vuoden 1912 heinäkuussa vietettiin toveruusjuhlaa, jossa myös oli sekä päivä- että iltajuhla. Paikalla oli mm. Vaasan läänin itäisen vaalipiirin neljä sos.dem. kansanedustajaa. Hehän juhlan alunperin ideoivat. Tilaisuutta pidettiin niin tärkeänä, että siitä ilmoitettiin Sorretun Voimassa peräti etusivulla. Juhlalla saatiin kokoon 177,61 mk puhdasta tuloa. Rahat oli tarkoitus käyttää sos.dem. piirin puolueopiston stipendirahastoon. Väkeä paikalle oli tullut aina Saarijärveltä saakka.

Vuoden 1912 kesä näyttää olleen tavallista aktiivisempaa juhlimisen aikaa, koska vielä elokuussa vain toista kuukautta toveruusjuhlan jälkeen pidettiin kesäjuhla, josta Sorretun Voimassa tiedotettiin peräti kolmeen eri otteeseen. Näytelmäksi oli valittu Virkistysmatka, joka määriteltiin ilmoituksessa 3-näytöksiseksi pilaksi. Edellisenä vuonna kesäjuhla oli sattuneesta syystä kokonaan peruutettu. Vuoden 1909 kesäjuhlaa jouduttiin ainakin kerran siirtämään. Syynä lienee ollut työsulun jälkeinen voimavarojen puute. Vuonna 1913 pidettiin edellisen kesän tapaan kahdet kesäjuhlat. Niistä jälkimmäiset elokuussa pidetyt olivat työnjuhlan nimellä. Seuraavinakin vuosina on lähteistä löydettävissä tietoja ennen kansalaissotaa pidetyistä kesäjuhlista.

Arpajaiset

Arpajaiset olivat hyvin merkittävä toimintamuoto työväenyhdistyksen talouden pönkittämiseksi erikoisesti vuosien 1906-1911 välillä. Vuoden 1906 arpajaisista löytyy vain kassakirjamerkintä, jonka mukaan 17.6 pidetyistä arpajaisista oli tuloja 1500 mk kesäkuulle merkittyinä ja vielä marraskuullekin merkittyinä 403,30 mk. Rahan sijoittamisessa ei ollut vaikeuksia, sillä heinäkuun alussa maksettiin kauppias W.Rutasen 922 markan velkakirja, joka oli ilmeisesti edellisenä vuotena työväentalon rakentamisen aikaan syntynyt. Vuoden 1907 touko- ja kesäkuu tuntuvat menneen kokonaan arpajaishumussa. Psykologisesti tilanne on ymmärrettävä, sillä olihan aika juuri aktiivisinta järjestäytymisen aikaa äänekoskelaisessa työväenliikkeessä niin kuin koko maassakin. Elettiin myös taloudellista nousukautta, joten raha ei ollut aivan niin kireällä työläisperheissäkään kuin tavallisesti. Lisäksi yhdistyksen rakennusvelkojen lyhentämiseen tarvittiin kipeästi rahaa. Vuoden 1907 arpajaiskampanjan tulos oli edelleen loistava. Voittoa saatiin 1264 mk. Summa oli jokseenkin sama mikä saatiin arpojen myynnistä, eli kulut peitettiin muilla iltamatuloilla kuten pääsylipuilla, keräyksillä, ravintolatuloilla, urheilemisista perittävillä maksuilla jne. Noin kolmannes arpojen hinnasta jaettiin voittoina ulos.

Vuosi 1909 alkoi synkissä merkeissä, sillä paperiosaston työsulku jatkui alkukesään saakka. Iltamia pidettiin myös sulkulaisten auttamiseksi, mutta sillä ei ollut mainittavaa merkitystä. Taloudellisen tilanteen parantamiseksi päätettiin taas turvautua hyväksi osoittautuneeseen keinoon eli arpajaisiin. Tsaarin Ohrana oli kuitenkin hyvin tietoinen Äänekosken järjestäytyneen työväestön hädänalaisesta asemasta, koska lupaa ei annettu arpajaisten pitoon. Sorretun Voima kertoo lyhyesti itse kenraalikuvernööri Bobrikovin hylänneen Äänekosken ty:n arpajaislupa-anomuksen. Arpajaislupa saatiin taas vuoden 1910 kesällä. Noin puoltatoista kuukautta ennen ilmoitettiin Sorretun Voimassa arpajaisista alustavasti yhteensattumien välttämiseksi. Paria päivää ennen arpajaisia puffattiin tilaisuutta lehdessä pienellä jutulla, jossa mm. lupsakasti esiteltiin ohjelmaa

"Arpajaisvoittoja on paljon ja joukossa arvokkaitakin. Arpajaisten kenttäohjelmassa on torvisoittoa Jyväskylän kaupungin soittokunnalta, urheilukilpailuja viisiottelussa, naiset juoksevat kilpaa 100 metrin matkalla, pojat 60 metrin matkalla pusseihin pistettynä".

"Illalla alkaa klo 7 aikaan iltama. Siellä torvisoittoa, Tuomen Onni puhua päristää, runo lausutaan, satu kerrotaan. Ei sovintoa ennen uhria -esitetään, samoin Tinttamareski ja loppujen lopuksi tanssata tömistetään, että hippulat tuutii."

Arpajaisten onnistumisesta raportoitiin harvinaisen nopeasti Sorretun Voimassa eli jo seuraavan päivän lehdessä. Taloudellista tulosta sanottiin hyväksi, mikä näkyy myös kassakirjan 1507,81 markan tulona. Ainoana negatiivisena huomiona oli apteekin tippojen vaikutus muutamissa mieshenkilöissä. Kassakirjasta voi todeta yhdistyksen rahatilanteen olleen harvinaisen hyvän vuoden lopussa, sillä vuosi 1911 voitiin alkaa niin, että kassassa oli rahaa 930 mk.

Vuonna 1911 saatiin vielä järjestää kesälliset arpajaishuvit ennen tsaarivallan sorron kiristymistä. Seuraavana kesänä Sorretun Voimasta on löydettävissä vain yhdet työväenyhdistyksen järjestämät arpajaiset ja ihan muutamat yleishyödylliset arpajaiset. Tsaarivalta katsoi työväenliikkeen olevan pyrkimystensä tiellä vielä selvemmin kuin porvariston ja antoi hyvin rajoitetusti arpajaislupia ja nekin lähinnä yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Joka tapauksessa vuoden 1911 arpajaiset tuottivat taas yli 1500 mk. Väkeä houkuteltiin ilmoituksessa paikalle mm. kertomalla, että Äänekoski-laiva kuljettaa ihmisiä Sumiaisista saakka. Arpajaiset peittivät lähes puolet vuoden menoista, joista suurin oli lainana ja avustuksena Sorretun Voimalle annettu summa.

Venäjän Tsaarin kukistuttua kevättalvella 1917 tulivat arpajaiset jälleen kesän ohjelmaan. Syyskuun alussa pidetyistä arpajaisista ei kuitenkaan ole niiden pitämisestä kertovan ilmoituksen lisäksi muita dokumentteja löydettävissä, joten tulos jää arvailujen varaan. Ilmeisesti suomalaisilla oli jo vuosisadan alussa suuri viehtymys rahapeleihin, kun köyhälistökin pysyi arpajaisilla kokoamaan noinkin merkittäviä summia.

Kissaviikosta työnjuhlaan

Ehkä erikoisin iltamien pitoaika oli ns. kissaviikko syksyllä loka-marraskuun vaihteessa, jolloin palkolliset saivat vapaaviikon. Silloin heille myös yleensä maksettiin vuosipalkka. Huvitoimikunnan ja näytelmäseuran pöytäkirjoista näkyy, että suurta huomiota kiinnitettiin hyvän ohjelman saamiseksi kissaviikon iltamaan. Silloin oli tulijoita tavallista runsaammin eikä rahakaan ollut niin kadoksissa kuin tavallisesti. Joskus saatettiin kissaviikolla pitää toisetkin iltamat arkipäivänä.

Vuodenvaihteen tienoilla varsinkin tapaninpäivä oli suosittu iltamienpitopäivä. Olihan väki levännyt edellisen päivän. Uudenvuoden aattona pidettiin usein maksuton perheiltama ja jälleen loppiaisena normaali iltama. Työväen Yhdistyksen vuosikokouksen aikaan pidettiin vuosijuhla, jolla tuntuu olleen oma erikoinen luonteensa. Sen yhteydessä paneuduttiin siihen, mitä edellisenä vuonna oli saatu aikaan ja mitä alkaneena vuotena oli tarkoitus tehdä. Pääsiäinen ja sitä edeltänyt Marianpäivä tarjosivat vuosisadan alun raskaan työn raatajille kevättalvella ja keväällä tilaisuuden rentoon yhdessäoloon iltamissa. Uusi, työnsä aloittanut huvitoimikunta halusi tavallisesti näyttää kykeneväisyytensä iltamien järjestämisessä. Tosin pääsiäisen iltaman järjestämistä saattoi jo varjostaa vapun läheisyys. Pidettiinhän työväen vappujuhlaa aatteellisesti vuoden merkittävimpänä yhteistilaisuutena jo vuosisadan alussa.

Erikoisesti 1910-luvulla oli kesäisin tapana viettää AY-väelle tarkoitettuja työnjuhlia. Päiväjuhlassa oli tavallisesti urheilukilpailujen lisäksi tyypillistä iltamaohjelmaa kuten torvisoittoa, puhe, runonlausuntaa jne. Illalla oli vielä erikseen varsinainen iltama, jonne näytetään valmistetun tavallista parempaa ohjelmaa. Torvisoiton, puheen ja runonlausunnan lisäksi iltaman kantavin ohjelmanumero oli lähes poikkeuksetta näytelmä. Vanhimpia säilyneitä teatteriarvosteluja löytyy 31.8.1913 olleesta työnjuhlasta, jossa työväenyhdistyksen näytelmäseura esitti 4-näytöksisen kappaleen Omantunnon mato. Sen kerrotaan sujuneen lukuun ottamatta kiduttavan pitkiä väliaikoja ja lauluja hyvänpuoleisesti. Mainitsemista ansaitsee eritoten Torkola. Samoin Liisa, Taavetti ja Malakias. He veivät rooliansa aika reippaasti. Teksti ei kerro ketkä roolia esittivät.

Turneeiltamat Äänekosken ulkopuolella

Ennen vuotta 1918 ei vielä voitu autoliikenteen vähäisyyden takia tehdä turneematkoja ympäristökuntiin kovinkaan paljon. Kulkeminen tapahtui pääasiassa kesällä vesistöjä myöten ja rajoittui siksi ainoastaan Laukaa-Viitasaari akselille. Enimmäkseen kohteena olivat Konginkangas ja Viitasaari, joihin kulkeminen oli suhteellisen helppoa säännöllisen laivaliikenteen vuoksi. Jo pelkkä laivamatka oli elämys monille sen ajan vähän matkusteleville ihmisille.

Ensimmäinen dokumentti työväenyhdistyksen huvimatkasta löytyy jo heinäkuulta 1908 Sorretun Voimasta. Ilmoituksessa ei ollut matkan kohdetta eikä kulkuneuvoa, mutta ilmeisesti matka tehtiin laivalla, koska se maksoi 50 penniä henkilöltä. Ravintola oli mukana. Työväenyhdistyksen torvisoittokunta oli vetonaula, joka sai ihmiset lähiseudullakin kokoontumaan iltamiin. Käytiinpä soittelemassa jopa Jyväskylässä saakka sikäläisen Ty:n ja urheiluseura Veikkojen huvimatkalla Vuorelassa.

Konginkankaalla käytiin esiintymässä neljänä vuonna peräkkäin. Vuonna 1913 käytiin kesäjuhlassa näyttelemässä Onnellisin mies maailmassa. Seuraavana kesänä torvisoittokunta teki huvimatkan, jonka yhteydessä pidettiin normaali iltama 4-näytöksine näytelmineen. Matkalle lähdettiin jo klo 11 laivalla ja perillä oltiin niin, että klo 18 voitiin aloittaa iltamat. Yöllä tultiin takaisin, koska aamulla oli oltava töissä. Koko lysti iltamalippuineen ja laivamatkoineen maksoi 1,50 mk hengeltä. Erikoinen jälkinäytös oli matkasta seuraavana keväänä, kun alettiin kaivata juuri tuolla matkalla esitetyn näytelmän Tunnustukset yhteydessä käytettyä punaista takkia. Se saatiinkin sitten lopulta takaisin. Huomattavaa on, että takkia takaisin hommatessa käytettiin apuna jo puhelinta. Seuraavana juhannuksena 1915 näytelmäseura järjesti iltamat Konginkankaalla. Ohjelmassa olivat yksinäytöksiset huvinäytelmät Kihlaus ja Setä. Matkaa tehtiin uudella Suolahti-laivalla. Äänekoskelta lähdettiin Klo 14 ja yöllä 23.30 alkoi paluumatka.

Puhuja iltaman tähtiesiintyjä

Runojen lausumista voi sanoa tavanomaisimmaksi iltamaohjelmaksi ennen kansalaissotaa. Yleensä runoja oli vain yksi iltamaa kohti. Mahdollisuuksien mukaan pyrittiin esittämään työväenhenkistä runoutta, vaikka siitä olikin vielä silloin kova puute. Jyväskylässä vaikuttanut Pietari Salmenoja ryhtyi täyttämään tätä aukkoa juuri ennen kansalaissotaa. Hänen runojaan painettiin mm. Sorretun Voimaan, joten ne olivat helposti kenen tahansa esitettävissä. Äänekoskelaisista runonlausujista aloitti uransa jo 13-vuotiaana vuonna 1908 Hanna Nyholm o.s. Kangasniemi. Kuten monet muutkin, hänkin vaikutti monilla eri kulttuurin alueilla osallistuen myös mm. näytelmiin aina roolien kirjoittamisesta alkaen. Satu oli lähes yhtä usein ohjelmassa kuin runokin. Kalle Ojanen tuntuu olleen yhteen aikaan vakituinen sadunkertoja. Erikoisesti työväenliikkeen aatemaailmaa edustavia satuja ei juuri ollut, vaikka kerrotaan Ruokolahden isännän Otto Kovasen sellaisia sepitelleen paljon.

Työväen aatemaailma pääsi parhaiten esille puhujien kautta. Niiden hommaamisessa vuosisadan alun tiedotusvälineillä oli melkoinen vaiva. Puuhaan oli syytä ryhtyä ajoissa, että ei olisi käynyt kuten vuonna 1910, jolloin 12. päivänä huhtikuuta kokous hylkäsi esitetyn ajatuksen tamperelaisen puhujan hankkimisesta vappujuhlaan, koska sen katsottiin tulevan liian kalliiksi. Kokous päätti pyytää puhujaksi Oskari Suutalan Jyväskylästä. Viikkoa myöhemmin todettiin oltavan myöhässä ja päätettiin pyytää puhuja lähempää. Lauri Koistinen velvoitettiin pyytämään isäänsä opettaja Koistista puhujaksi. Näin ainakin silloiset suhteellisen korkeat matkakustannukset tulivat minimoiduiksi.

Vuotta myöhemmin oltiin viisaampia ja varattiin Oskari Suutala tarpeeksi ajoissa niin, että kokouksessa paria viikkoa ennen vappua voitiin todeta asia varmaksi. Joskus oltiin niin kyllästyneitä puheiden kuuntelemiseen, että ei otettu iltamiin lainkaan puhujaa. Pöytäkirja vuodelta 1912 toteaa:

"Nykyään olleiden paljojen luennoiden takia ei hommata puhujaa iltamaan."

Toteamus heijastelee kansansivistystyön vahvaa asemaa työväenliikkeen tehtäväkentässä. Silloinen kehittymätön koululaitos suorastaan pakotti työväenliikkeen kouluttamaan jäseniään. Sitä tekivät osaltaan usein myös työväenliikkeen puhujat. Aatteellisten asioiden lisäksi puhujat joutuivat tietämättömälle kansalle selvittämään aivan yksinkertaisiakin yhteiskunnallisia asioita, joita valtio ja kirkko eivät katsoneet tarpeellisiksi opettaa.

Hauskuus ja ajanviete

Kevyt, ajanvietteeksi tarkoitettu ohjelma oli yleensä iltamissa tärkeällä sijalla. Tällä tavalla pyrittiin lieventämään jopa 12-tuntisen työpäivän ja monella tavalla puutteellisen arkielämän huolia. Esitettyjen huvinäytelmien lisäksi keksittiin muutakin hauskaa. Pöytäkirjat kertovat mm. Kalle Ojasen kertoneen murrejuttuja. Ilmeisesti materiaalina oli Kalle Väänäsen savon murteella kirjoitettuja tekstejä. Hauska oli varmasti myös kesäjuhliin suunniteltu hevosennimiarvoitus. Sisällöllisesti hauskoja olivat myös ilveily ja humoreski, vaikka niiden tarkkaa sisältöä on vaikeaa saada selville.

Jonkinlaista yltiöhauskutusta tuntuu edustaneen kesäjuhlien urheilukilpailujen yhteydessä pidetty takaperin juoksu naisille. Tämä oli ohjelmassa vuosina 1907 ja 1909, mutta on saattanut kärsiä osanottajien puutteesta, koska sitä ei enää myöhemmin esiintynyt. Iltamien taloudellisia päämääriä myötäilivät huutokaupat, joissa myytiin kukkia tai karamellejä. Karamellejä oli jo yleensä saatavana kaupasta, mutta kukat poimittiin kesällä luonnosta ja talvella ne tehtiin paperista.

Oman ja edellisiä subjektiivisemman hauskutustavan muodosti huviposti, jossa käytettiin sekä kortteja että kirjeitä. Viimemainitut olivat kovin tarpeellisia tehtäessä treffejä mielitietyn kanssa, lemmenrunoja laitettaessa tai muuten vaan toisilta salattavia asioita viestitettäessä. Ettei huvipostin laittaminen tulisi kovin kalliiksi päätettiin, että vain kolmesta ensimmäisestä kirjeestä oli maksettava vaaditut viisi penniä ja loput sai ilmaiseksi.

Voimistelu ja urheilu

Voimistelu oli työväenyhdistyksen iltamaohjelmassa mukana alusta saakka. Yleisön silmiä eivät suinkaan silloin sulostuttaneet nuoret tiukoissa voimisteluasuissa esiintyneet tytöt, vaan raavaat miehet, jotka olivat paljon nykyisiä voimistelijoita väljemmin puettuja. Tavallisesti esitettiin sauvaliikkeitä, mutta harvinaista ei ollut pyramidien tekeminen ja esitettiinpä itse tehdyillä nojapuilla ja rekillä aivan normaalia telinevoimisteluakin.

Varsinaisesti kuitenkin urheilu liittyi iltamiin vain kesällä, vaikka joskus talvellakin järjestettiin hiihtokilpailuja. Kesäjuhlien urheilukilpailujen päälajina oli miesten 4- tai 5-ottelu. Lajeina oli usein vain heittoja ja hyppyjä. Lajivalintaan on saattanut vaikuttaa se, että molemmat paikalliset urheilukuninkaat Valpas Nyholm ja Erland Ritanen olivat voimamiehiä eivätkä niinkään juoksijoita. Naisille ja pikkupojille oli pikajuoksua. Hauskutukseksi saatettiin pojat laittaa juoksemaan matkansa pusseinin pistettyinä. Tarkkuutta vaativia urheilulajeja olivat tikanheitto ja ampuminen, joka suoritettiin pienoiskiväärillä. Voimamiehille oli varattu voimavasaralla lyöntiä. Joskus arvuutettiin pussissa olevien herneiden lukumäärää ja kilpailtiin naulan lyönnissä. Kaikista kilpailuista jaettiin palkintoja. Moniottelijat saivat yleensä mitaleja ja muista kilpailuista saatiin esineitä kuten maljakko yms, mutta ei rahapalkintokaan mikään harvinaisuus ollut.

Torvisoitto oli yleisömagneetti

Musiikki veti väkeä iltamiin. Radio, nauhurit ja levysoittimet eivät vielä olleet kenenkään musiikinnälkää tyydyttämässä. Yksittäisiä viulun-, kanteleen- ja haitarinsoittajia oli ollut jo aiemmin, mutta oikein orkesterin esiintymistä eivät monet äänekoskelaiset olleet kuulleet vielä viime vuosisadan puolella.

Työväenyhdistys on kassakirjan mukaan maksanut ensi kerran orkesterista vuonna 1906. Siitä yhteydestä ei selviä soittajat, mutta ilmeisesti kyseessä oli VPK:n soittokunta, joka jo ainakin seuraavana keväänä on esiintynyt TY:n iltamissa. Monet TY:n jäsenet soittivat VPK:n soittokunnassa ja se esiintyi kaikkien tarvitsijoiden tilaisuuksissa.

Rauhanomainen rinnakkaiselo kuitenkin katkesi työsulun seurauksena syntyneen työväestön kahtiajaon seurauksena. Vuoden 1910 tapanina eivät orkesteriin kuuluvat TY:n jäsenet suostuneet soittamaan Palomäellä rikkurien iltamissa, koska jo aiemmin oli luvattu soittaa työväentalolla. Se tiesi VPK:n soittokunnan hajoamista. Työsulun aikana tapahtuneen välien kylmenemisen jälkeen soittokunnan puuttumista yritettiin aluksi korvata mm. harmonin soitolla ja yhteislaululla. Noin kuukautta myöhemmin tehtiin oikein päätös, että torvisoittokuntaa ei oteta, vaikka ohjelmaan ei näyttänyt tulleen muutakaan musiikkia. Muutamaa kuukautta myöhemmin musiikkia pyydettiin esittämään gramophonilla.

Työväenyhdistyksellä oli jo jonkin aikaa ollut oma jouhiorkesteri, joka oli sen tilaisuuksissa esiintynyt noin kolmena vuotena ennen työsulkua. Se koostui sellosta sekä viuluista ja johtajana toimi Juho Vuolle. Huhtikuulta 1908 huvitoimikunnan pöytäkirjasta löytyy maininta, jossa pidettäviin naamiaisiin tuli sekä jouhiorkesteri että harmoninsoittaja esiintymään. Iltama oli siitäkin harvinainen, että ohjelmassa ei ollut lainkaan näytelmää, mikä oli siihen aikaan kovin poikkeuksellisia. Jouhiorkesteri ei sulun jälkeen näy jostakin syystä esiintyneen työväen iltamissa. Lopullisesti jouhiorkesteri jäi historiaan, kun sen viulut myytiin Mäntän työväenyhdistykselle torvisoittokunnan tultua perustetuksi.

VPK:n soittokunta ei esiintynyt sulun jälkeen työväentalolla. Vuoden 1911 helmikuussa perustettiin työväen torvisoittokunta. Se tiesi huomattavaa menoerää yhdistykselle, mutta samalla saavutettiin hyvä kilpailuasema yleisön vetämiseksi työväen iltamiin. Taloudellisten vaikeuksien vuoksi omaakaan torvisoittokuntaa ei aina kyetty palkkaamaan esiintymään eri osastojen tilaisuuksissa. Näytelmä ja huvitoimikunnan pöytäkirjoista on nähtävissä, että kaikissa merkittävimmissä ohjelmallisissa tilaisuuksissa torvisoittoa oli, mutta monissa tavallisissa iltamissa musiikista huolehti vain harmonin tai harmonikan soittaja. Usein esiintyneitä soittajia olivat esim. kelloseppä Oskar Tammelin, Kalle Blomberg, August Jauhiainen ja Oskari Aaltonen. Soittajan sai 2,50 markalla, mutta orkesterille piti maksaa 10-20 mk, mikä muodosti jo huomattavan menon iltamien kassaa. Soittokunnan monissa yhteyksissä valitettua ahneutta on sikäli ymmärrettävä, että perustamisensa jälkeen soittokunnalla oli talous ahtaalla instrumenttien hankkimisen vuoksi.

Kuplettia ja kuorolaulua

TY:n iltamissa ei laulaminenkaan ollut vierasta, vaikka kovin vankkaa asemaa sillä ei ennen kansalaissotaa ollut. Vuonna 1908 ohjelmassa oli jo laulunäytelmä Suutarin mökillä, vain vuotta myöhemmin peräti kaksi laulamista vaativaa näytelmää, Onnellisin mies maailmassa ja Tukkijoella ja seuraavana vuonna Junula ja Tanula. Molemmista viimemainituista tuntuu tulleen oikein bravuurinumeroita, kun niitä esitettiin useita kertoja vielä seuraavinakin vuosina.

Kisällilaulua ei vielä kansalaissodan edellä tunnettu, mutta kupletteja esitettiin aika usein. Esittäjinä olivat mm. Valpas Nyholm ja Taavi Väyrynen, jotka ansioituivat työväenliikkeessä monella muullakin sektorilla. Oman puumerkkinsä Äänekosken musiikkielämään painoi myös monitoimimies Kalle Ojanen, joka valittiin laatimaan työväenyhdistyksen torvisoittokunnan 5-vuotiskertomusta, vaikka ei itse musiikkimiehiä olutkaan.

Kuorolaulusta on ensimmäinen pöytäkirjamerkintä vuodelta 1914 joulukuulta, jolloin valittiin 10-henkinen laulukuoro ottamaan vastaan uutta vuotta. Vuotta myöhemmin kuoroa on jo kovasti puuhattu. Perustamistarpeesta oltiin yksimielisiä, mutta asiaa vielä siirrettiin, kun ei tiedetty neliäänen nuottien saamismahdollisuutta ja harjoittelemista. Seuraavana vuonna kuoro perustettiin. Vuoden 1917 lopulla työväenyhdistyksellä oli sekakuoro, joka esiintyi näytelmäseuran iltamassa. Aatteellisuuden nousun merkkinä voidaan pitää sitä, että huvitoimikunnan kokouksessa vuonna 1918 laulettiin aluksi laulu työväen laulukirjasta. Ennen ei sellaisesta näy mainintoja. Kansalaissota tuli kuitenkin pian nujertamaan aatteen maininkeja.

Tanssi

Tanssiminen kuului iltamien ohjelmaan yhtä erottamattomasti kuin näytelmä. Ilmeisesti tanssiminen ei kuitenkaan ollut aivan kaikkien mieleen, koska äänekoskelaiset Sorretun Voiman kirjeenvaihtajat ovat käyttäneet siitä pisteliäästi vähemmän mairittelevia nimityksiä. Nimim. Lanko kirjoittaa:

"...sekä lopuksi myöskin sitä ijänkaikkista kintun kiveverrystä."

Sama nimimerkki toteaa, että pelkkiä tanssi-iltamia ei ole montakaan pidetty. Ohjelmallisissa iltamissa tanssiaika jäikin varsin lyhyeksi. Varsinkaan nuoriso ei ollut tähän aina tyytyväinen. Tanssin pidentämiseen keksittiin keinoja. Vuoden 1908 syksyllä naamiaiset päätettiin aloittaa jo klo 6 illalla, että jää tanssiaikaa. Vuonna 1914 vapun edellä pidetyissä iltamissa ohjelmaa muutettiin niin, että tanssia oli heti alussa ja ilmeisesti myös lopussa. Uudenvuoden aattona samana vuonna päätettiin väliajatkin tanssia, jos on aikaa. Jo aikaisemmin samana syksynä oli kielletty pölkkyparissa tanssiminen, eli miesten tanssiminen keskenään. Kielto lankesi myös sakilaistanssille eli poppareita ei aina katsottu hyvällä silmällä silloinkaan. Sopivuuden rajoillakin saatettiin joskus tansseja suunniteltaessa liikkua:

"Johtokunta on pitämässään kokouksessa 3 päivänä syyskuuta päättänyt pitää tanssi iltaman 10 päivänä samaa kuuta jos on kovasti runsaasti väkeä ja lykkäs tämän lopullisesti huvitoimikunnan niskoillen että tämä järjestää valmiiksi että sitten kun nähtään että on paljon väkeä liijaksi niin sitten tanssi pystyyn että saadas rahaa ja tämä otettiin keskustelun alaiseksi ja vähän aikaa keskusteltiin ja tultiin siihen tulokseen että se on vähän sopimatonda törmätä ja näin kumottiin tämä esitys ja päätettiin että ei pidetä."

Kielellisesti vaikeaselkoinen lainaus kuvastaa hyvin sitä, kuinka vaikeata kokouksen sihteereiden oli joskus pukea sanoiksi kokouksessa käytyjä keskusteluja, kun ei oltu totuttu kirjalliseen ilmaisuun.

Yleisen tanssimisen lisäksi iltamissa saattoi olla ohjelmanumerona kansantanssia, jota myös pukutanssiksi kutsuttiin. Tanssittiin esimerkiksi viulun tai klarinetin säessyksellä purpuria tai Koiviston polkkaa. Pukutanssin nimen kansantanssit saivat siitä, kun tanssijat pyrkivät mahdollisuuksien mukaan pukeutumaan kansallispukuihin.

Lähteet

  1. Taisto Poikosen arkisto