Hietamankoski

Seutukunnan suurin koski

Hietamankoskea vuodelta 1953

Hietamankoskea vuodelta 1953

Hietamankoski oli aikoinaan yksi Keski-Suomen upeimpia paikkoja. Seudun asukkaat olivat ylpeitä luonnonkauniista asuinpaikastaan ja esittelivät koskea mielellään vierailleen. Keväällä tuomien kukkiessa tulvivan Hietamankosken kuohut olivat parhaimmillaan. Hietaman saari oli ennen seutukunnan nuorten suosittu kokoontumispaikka ja sinne mentiin joukolla kauniina kesäiltoina ja sunnuntaipäivinä yhdessä aikaa viettämään. Nykyisin Hietaman saari on lakannut olemasta saari voimalaitosrakentamisen seurauksena. Monet kuuluisat taiteilijat ovat maalanneet aikojen saatossa kosken maisemia ja sitä on ikuistettu tuhansiin ja taas tuhansiin valokuviin. Hietamankosken suuri putouskorkeus kiinnosti ennen monia yrittäjiä ja talojen koskiosuuksista käytiin kiistaa ja niitä jopa ostettiin kilpaa. Aina eivät kaikki tehdyt kaupat olleet kuitenkaan ihan rehellisiä.

Laurilan ja Iisakkilan maita

Laurilan talo vuonna 1952

Laurilan talo vuonna 1952

Hietamankoski sekä sen yläpuolella olevat Aittokoski ja Kiimaskoski sijaitsivat ennen Laurilan ja Iisakkilan tilojen mailla. Näiden seudun suurimpien tilojen lisäksi paikkakunnan monilla muillakin taloilla oli manttaalinsa mukainen osuus koskeen. 1800-luvun loppupuolella koskeen rakennettiin kolme myllyä. Vanhin niistä oli Ylämylly, jonka häviämisestä on nykyisin kulunut aikaa jo lähes 100 vuotta. Sen omisti entinen Parantalan talon poika ja myöhemmin Oittilan talon isäntä Samuli Parantainen. Laurilan isäntä Juho Vesterinen rakennutti koskeen Alamyllyn, joka siirtyi myöhemmin talokaupassa G.A. Serlachiukselle. Vesterinen jätti kuitenkin kaupassa itselleen elinikäisen käyttöoikeus myllyyn. Vielä 1950-luvulla koskessa olleen jalka- eli hierrinmyllyn rakensivat Eerolan ja Nääsilän talolliset yhdessä säilyttääkseen myllyoikeudet koskessa itsellään.

Aivan 1800-luvun lopussa Hietamankosken koskiosuuksista kilpailivat keskenään Ylistö & Roini ja G.A. Serlachius, joka osti lopulta koko Laurilan tilan. Koskiosuuksista käytiin riitaa useita vuosia ja kinastelu päättyi lopulta siten, että koko Hietamankoski jäi Serlachiuksen haltuun. Koskiosuuksista käytiin ankarasti kauppaa ja niitä ostettiin ja tingittiin kiivaasti Juho Vesterisen toimiessa Serlachiuksen ostoasiamiehenä. Osuuksien hinnat vaihtelivat 400-600 markan välillä. Iisakkilan talo, joka joutui luovuttamaan koskiosuuskaupassa myös huomattavan osan maataan, sai siitä korvaukseksi 40000 silloista markkaa. Kaupantekoa kesti kaikkiaan lähes 20-vuotta ja eipä ole ihme, jos ostaja lausahtikin lopulta kaupanteon hitauteen tuskastuneena:

“Kunhan tuo käärmeen nahkainen mies saataisiin taipumaan!"

Myöhemmät Iisakkilan talon omistajat muistelivat karvaudella tehtyjä koskikauppoja. Sopimuksen mukaan talolle piti jäädä ainainen kalastusoikeus koskeen. Taitava asianajaja merkitsi kuitenkin kauppakirjaan vieraskielisen sanan persoonallinen. Tästä aiheutui se, että vanha isäntä Ville Savolaisen kuoltua perillisille ilmoitettiin, että kalastusoikeus on päättynyt. Se koski tehdyn kauppakirjan mukaan vain persoonallisesti Ville Savolaista. Koskiosuuksien myyntiin ei vaikuttanut yksinomaan raha, vaan paikkakunnalla oltiin vahvasti siinä uskossa, että myymällä koskiosuudet alueelle saadaan tehdaslaitos. Se elvyttäisi suuresti hiljaisen maalaiskylän elinkeinoelämää ja tarjoaisi kaivattuja työtilaisuuksia. Lupaukset asian puolesta olivat ainakin hyvät. G.A. Serlachius lähetti 30.3.1897 asian tiimoilta Juho Vesteriselle seuraavan sisältöisen kirjeen:

“Herra ruununnimismies J.Flinkman ilmoittaa, että 20 päivänä tulevaa huhtikuuta pitää maanmittari Malmberg kalastusjaon Kiimasjärven piirissä. Jos nyt Kiimasjärven piirikuntalaiset, kun he saavat kuulla, kuinka laillinen jako määrätään, niin olisi hyvä, jos ne kaikki samassa tilaisuudessa olisivat saapuvilla, että yhdellä elikkä toisella tavalla sopimus saataisiin toimeen. Se olisi suotavaa niin köyhältä, kuin rikkaaltakin, että tässä päästäisiin työn alkuun, josta epäilemättä olisi hyöty ja siunaus koko kosken läheisyydelle. Minä en tahdo uskoa, että Kiimasjärven piirikuntalaiset ovat niin kovasydämisiä, etteivät he vihdoin viimein soisi työtä ja ansiota useasti kurjuutta ja nälkää näkeville köyhille. Roini ajaa ainoastaan omia etujaan, jotka eivät missään suhteessa hyödytä paikkakuntaa, ja Kiimasjärvelaiset auttavat häntä tässä köyhän kiusaamisessa. Koettakaa saada tietoon, jos Roini on saanut kiinnitystä kaupoissa, niiden talojen kanssa, joiden kanssa hän on kauppaa tehnyt. Ilmoittakaa myös minulle kaikessa salaisuudessa, mitä nämä Kiimasjärven piirikunnan talot maksaisivat ja mistä hinnasta niiden omistajat suostuisivat niitä myymään. Varustettuna kaikilla näillä tiedoilla annatte minulle kirjeessä. Jos Kiimasjärveläiset sitä vastoin eivät tahdo mennä sopimukseen, niin pantakoon riidan alle kysymykset. Minä puolestani rupean oitis rakentamaan ja kyllä tässä asiassa voidaan riidellä ainakin miespolven ajan."

Kaikella kunnioituksella
G.A. Serlachius

Eräässä toisessa kirjeessä samalta vuodelta 1897 todetaan kuitenkin seuraavaa:

"...tänä vuonna ei kai tule mitään töitä Hietamankoskessa, sillä minulla on täällä rautatien rakentaminen ja muutakin, vaan kun siellä aletaan, niin käy se nopeasti".

Kirjeessä mainittu radan rakentamistyö liittyy Mänttän ja Vilppulan välisen kapearaiteisen rautatien rakentamiseen. Koska rakennustyöhön ei saanut valtion varoja, Serlachius aloitti itse vuonna 1889 kapearaiteisen rautatien suunnittelun Vilppulan-Mäntän välille. Rautatie sai senaatilta rakentamisluvan 22.1.1897, joskin rakennustyöt oli aloitettu jo vuoden 1896 puolella. Rata saatiin valmiiksi jo syksyllä 1897 ja sen pituus oli 6,7 kilometriä. Rakentaminen maksoi yhteensä 194006 markkaa, josta valtion osuus oli 60000 markkaa. Ensimmäinen matkustajajuna kulki Vilppulasta Mänttään 17.10.1897. Väliaikainen liikenne käynnistyi helmikuussa 1898 ja helmikuussa 1900 rata avautui lopulta yleiselle liikenteelle.

G.A. Serlachiuksen taustoja

G.A. Serlachius

G.A. Serlachius 1830-1901

Gustaf Adolf Serlachius syntyi 5.11.1830 Ilomantsissa nimismies Gustaf Serlachiuksen perheeseen. Isä kuoli pojan ollessa vain 13-vuotias. Leskeksi jäätyään äiti muutti lastensa kanssa Kuopioon, jossa Gustaf Adolf laitettiin oppilaaksi Kuopion yläalkeiskouluun vuonna 1843. Hän joutui kuitenkin eroamaan koulusta jo 1846 perheen taloudellisten vaikeuksien vuoksi. Koulunkäynnin loputtua Gustaf Adolf valitsi äitinsä ehdotuksen mukaan apteekkialan.

Hän palveli harjoittelijana ja farmaseuttina eri paikoissa ja suoritti 23-vuotiaana proviisorin tutkinnon Turussa. Sieltä Serlachius muutti Tampereelle ja ryhtyi hoitamaan Tennbergin apteekkia, jonka hän osti velaksi vuonna 1858. Hän avioitui 1859 Alice Eufrosyne Maexmontanin kanssa. Perheeseen syntyi seitsemän lasta, joista neljä ensimmäistä kuoli alle vuoden ikäisenä. Serlachius harjoitti Tampereella myös muuta liiketoimintaa. Hän toimi muun muassa Fredrik Idestamin puuhiomon isännöitsijänä ja oivalsi nopeasti hiomotoiminnan kannattavuuden. Puuhiomo tulisi olemaan hänen alansa.

Vuonna 1868 G. A. Serlachius myi apteekkinsa ja muutti Keuruulle, josta hän osti Mäntänkosken läntisen rannan vesiosuuksineen. Hän rakennutti kosken partaalle puuhiomon, joka valmistui maaliskuussa 1869. Serlachiuksella oli edessään kolme kiihkeää vuosikymmentä. Niiden aikana hän sai sitkeästi raataen ja uhkarohkeasti velkaantuen perustettua kaksi puuhiomoa, kaksi höyrysahaa, paperitehtaan, pahvinjalostustehtaan ja pussitehtaan. Puuhiomon alku oli täynnä käytännöllisiä ja taloudellisia vaikeuksia. Mänttä oli syrjäinen paikka ja kaukana sen aikaisista kulkuväylistä. Puuhioke piti aluksi kuljettaa veneillä, hevosilla ja höyrylaivalla Hämeenlinnaan ja sieltä rautateitse Viipurin kautta Pietariin.

G. A. Serlachius toimi aktiivisesti Pohjanmaan radan linjauksen muuttamiseksi Näsijärven länsipuolelta itäpuolelle lähelle Mänttää. Hän kirjoitti sanomalehtiin ja vaikutti yleiseen mielipiteeseen, jotta radan linjaus käännettäisiin asutuilta seuduilta erämaahan. Näin lopulta myös tapahtui vuonna 1882. Hänen tavoitteensa oli tietysti saada omat tuotteensa markkinoille entistä nopeammin ja halvemmalla. Samalla suurella tahdonvoimalla hän vei läpi hankkeen talviliikenteen järjestämisestä Hangosta Kööpenhaminaan ja Englantiin, kun maahamme hankittiin ensimmäinen jäänmurtaja. Hänet palkittiin kauppaneuvoksen arvonimellä vuonna 1896 pääosin juuri edellä mainituista syistä. Kauppaneuvos G. A. Serlachius kuoli 71-vuotiaana 13.6.1901.

Hietamankosken karttoja

Alla Hietamankosken alueen karttoja ajalta ennen Serlachiuksen tehdasprojektia. Ylemmästä kartasta näkyy tehtaan ajateltu rakennuspaikka kosken länsirannalla. Samasta kartasta selviää myös se, miten tehtaan energian tarve eli raakaveden syöttö ajateltiin toteuttaa. Kosken myllyrakennusten sijainti samoin kuin tukkirännin juoksu näkyy molemmista aluetta kuvaavista kartoista.

Hietamankosken rakentaminen unohtui

Noista ajoista on tänään eletty jo hyvinkin miespolvi ja vuosikymmeniin asiasta ei ole enää riidelty, mutta ei ole myöskään tehdasta rakennettu. Serlachiuksen varhainen kuolema vuonna 1901 on luultavasti vaikuttanut ainakin osittain Mäntän ulkopuolella tapahtuvien uudisrakennusprojektien toteutumiseen. Yhtiön mielenkiinto suuntautui ehkä enenevässä määrin vuodesta 1904 alkaen Jyväskylän kainalossa olevan Kankaan paperitehtaan toiminnan kehittämiseen. Hietamankosken teollistaminen jäi taka-alalle ja unohtui vähitellen kokonaan. Ainoa muutos olivat kosken uuden omistajan kieltotaulut, jotka kielsivät liikkumisen koskialueella.

Hietamankosken ympäristössä on kuitenkin eletty jo kauan ennen näitäkin aikoja. Siitä on todisteena esimerkiksi Aittokosken pohjasta löydetty kivituura. Se kertoo omaa historiaansa vuosituhansien takaa. Koski on kuohunut kuuluvasti sukupolvesta toiseen suurten lohien käydessä ennen kalastajien mertoihin. Vain pieni osa kosken valtavasta voimasta oli tähän asti käytetty ihmiselle hyödylliseen työhön.

Juho Vesterisen taustoja

Kuka sitten oli jo aiemmin mainittu Juho Vesterinen? Hän oli Hietaman Laurilan talon isäntä ja hän osti vaimonsa Stiinan kanssa Iso-Hyytiälän sukutilan vuonna 1881 tilaa kymmenen vuotta isännöineeltä Matti Hyytiäiseltä. Tällöin myös Hietamankosken omistus siirtyi huomattavalta osin hänelle. Tämän oivaltaen hän rakennutti koskeen toisen myllyn eli ns. Alamyllyn entisen Samulin myllyn lisäksi. Viimeksi mainittua alettiin tämän jälkeen luonnollisesti kutsua Ylämyllyksi.

Vesterinen myi Laurilan talon 1.10.1895 G.A. Serlachiukselle 35000 mk hinnasta. Kaupassa hän sai lisäksi elinikäisen mylly- ja torppaoikeuden. Kaupasta saamillaan varoilla Vesterinen rakensi käyttöönsä Hietamalle Rauhalinna-nimisen talon. Vesterisen tekemää Laurilan talon kauppaa edelsi Johannes Liimataisen 1.8.1895 tapahtunut Topian talon koskiosuuden myynti Äänekoski Oy:lle. Muutamaa vuotta myöhemmin Liimatainen myi koko talonsa koskiosuuden jo aiemmin ostaneelle Äänekoski Oy:lle. Nämä molemmat talokaupat olivat osa sitä suurempaa tilakauppojen sarjaa, jolla seutukunnalle pyrittiin luomaan teollisuuden rakentamisen edellytyksiä. Äänekosken rannalla tämä toteutui, mutta Hietamankoski ei teollisuutta koskaan saanut.

Myllytulojen lisäksi Vesterisellä oli muitakin tuloja ja hän toimi myös asiamiehenä. Hänen on kerrottu olleen siihen työhön hyvin sopivanluontoinen mies: Hän oli tunnollinen, ymmärtäväinen, ehdottoman uskollinen ja rehellinen asiakkaitaan kohtaan. Hän oli myöskin herra, joka olemuksellaan erottui tavallisten maalaisten joukosta. Hän osasi olla myös ankara arvostelija ja jopa diktaattori tarvittaessa. Hän riitaantui usein Nääsilän nuoren ja ylpeän isännän J.A. Järvenpään kanssa. Juho Vesterinen oli myöskin mukana yhteiskunnallisissa luottamustehtävissä lautamiehenä, kansakoulun johtokunnassa ja sexmannina eli kylän vanhimpana. Kinkereillä hän aina istui vaimonsa Stiinan kanssa pappien pöydässä.

Lyhyestä varrestaan huolimatta hän oli myöskin rohkea ja pelkäämätön. Siihen aikaan Hietaman ja Parantalan seudulla elämä oli joskus varsin rauhatonta. Alueella liikkuivat mm. Matti Haapoja ja Hummeri. Heihin liittyi paikkakunnalta Lemppa-Kalle, Ukon-Matti ja kuuluja Parantalan veljeksiä. Niihin aikoihin sattui paljon varkauksia, puukotuksia ja jopa tappojakin. Vesterisen tultua Laurilaan hän lupasi palauttaa järjestyksen paikkakunnalle. Hän sai siitä joukon vihat päälleen ja he uhkasivat jopa tappaa tämän. Olot kuitenkin rauhoittuivat vähitellen Hummerin mentyä Amerikkaan, Haapojan ja Lemppa-Kallen jouduttua linnaan, Hermannin ja Oskarin paettua Venäjälle ja Matti Parantaisen mentyä naimisiin.

Uskollisuudestaan Serlachiuksen asioiden hoidosta hän sai tältä suoraan Pietarista hankitun hienon piipun koteloineen ja myöhemmin vielä hopeakellon varustettuna vahvoilla 140 cm pitkillä hopeaperillä. Kellon kannessa oli kaiverrus:

"Sanasta miestä sarvista härkää."

Juho Vesterisellä ja hänen vaimollaan Stiinalla oli vain yksi tytär Silja. Tämä kävi nuoruudessaan koulua mm. Ahvenanmaalla. Silja ei mennyt koskaan naimisiin, vaan hän hoiteli yksinäisenä Rauhanlinnassa Hietaman postia uskollisen kasvattinsa Silpa Niitysen kanssa vuosikymmenet. Silja Vesteristä pidettiin yleisesti ylpeänä ja äreänä ihmisenä. Tämä luulo osoittautui lopulta vääräksi, kun hän kuoli keväällä 1946. Kaikkien suureksi yllätykseksi hän oli testamentannut omaisuutensa jaettavaksi välttämättömien pienien poistojen jälkeen tasan Hietaman Nuorisoseuralle ja sotasokeille. Tuo vanha nainen tuskin kuitenkaan koskaan olisi saattanut kuvitella, miten monimutkaiseksi nykyinen yhteiskunta osaa tehdä tuollaisenkin kokonaan riidattoman omaisuuden jakamisen. Kaikkiaan testamentin toimeenpanossa meni aikaa seitsemän vuotta, josta papereiden selvittely ja maksujen suorittaminen vastoin testamentin määräyksiä vei huomattavan osan omaisuudesta.

Koskireitti ja sen siltoja

Hietamankosken riippusilta

Hietamankosken riippusilta

Hietamankoski kuului yhtenä osana Saarijärven Summasesta alkavaan koski- ja vesireittiin, joka päättyi Äänekoskella Kuhnamo-järveen. Reitin alkupisteen Summasen ja sen päätepisteen Kuhnamon välinen korkeusero on 16,7 metriä ja reitin kokonaispituus on hieman vajaat 17 km. Summaseen vesi laskee etelästä päin Lannejokea pitkin Lannevedestä ja Kyynämöisestä sekä pohjoisesta päin Leuhunkosken ja Kallinjärven kautta Saarijärvestä ja siihen läheisesti liittyvästä Lumperoisesta. Summasjärven alapuolella olevaan Kiimasjärveen tulee lisävesiä Pyhäjärvestä Parantalankosken kautta. Koskeen on rakennettu voimalaitos, jonka putouskorkeus on 13,0 m. Voimalaitos otettiin käyttöön vuonna 1960. Kiimasjärvestä vedet virtaavat Kiimaskosken, Aittokosken, Hietamankosken ja Vätälänkosken kautta Naarajärveen ja siitä edelleen Naarakosken-Kissakosken kautta edelleen reitin laskupaikkaan Kuhnamoon. Hietamonkoskeen on rakennettu vuonna 1966 voimalaitos, jonka putouskorkeus on 13,5 m.

Aittokosken vanhasilta vuonna 1953

Aittokosken vanhasilta vuonna 1952

Hietaman- ja Aittokoskien alueella asutus oli jakautunut koskireitin molemmille puolille jo hyvin varhain. Tästä syystä vesistön ylittävät sillat olivat tärkeitä kulkuväyliä ja lyhensivät kuljettavien matkojen pituutta. Hietamankosken riippusillan arkut rakennettiin varhain jo 1800-luvun lopulla mahdollisesti sinne tulevan voimalaitoksen patorakennelmaa silmällä pitäen. Hieman ylempänä ollut Aittokosken silta aiheutti Mäkikylän ihmisille paljon huolta ja vaivaa heikon rakenteensa vuoksi. Vuoden 1899 suuri tulva vei jopa sillan kokonaan mennessään. Tällöin ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin pujotella polkuja myöten Poika-ahon ja Lehdon kautta Honkolaa, sillä ns. Pienisiltakin oli lähtenyt tulvan mukaan. Vuonna 1952 siltaa varten saatiin valtion apuraha ja sen turvin rakennettiin uusi parempi silta. Se tuli kaikkiaan maksamaan noin 10 miljoonaa markkaa.

Tuhannet ja taas tuhannet tukit ovat virranneet keväisin Hietaman koskesta kohti maailman markkinoita. Talvisaikana kosken pauhu jo kauan ennustanut suojokelaisille lauhtuvaa säätä. Punaista lohenlihaa himoitsevat onkimiehet ovat saaneet monet sakot luvattomasta kalustamisesta.

Hietamankoski tänään

Hietamankoski keväällä 2016

Hietamankoski keväällä 2016

Lopulta Hietamankosken voima sitten valjastettiin. Paikalle ei tullut G.A. Serlachiuksen kaavailemaa teollisuutta, vaan koskeen tuli voimalaitos. Se valmistui Kiimasjärven ja Naarajärven välissä olevaan Hietamankoskeen. Laitos valmistui vuonna 1966 ja alussa sen omisti Hietamankoski Oy. Nykyisin laitos on Vatterfallin omistuksessa. Voimalaitoksen putouskorkeus on 13,5 metriä ja rakennevirtaama 60,0 m3/s. Teholtaan laitos on 7,2 MW ja sen tuottama vuosienergia 26 GWh. Teholtaan Hietamankosken voimalaitos on aika pieni. Esimerkiksi Fortumin nykyisin omistama Imatran voimalaitos Vuoksen yläniskalla tuottaa 178 MW ja sen vuodessa tuottama energia on 1000 GWh. Hietamankoski tuottaakin vuodessa noin vain 2,6 % Imatran tuottamasta energiasta.

Tänä päivänä koskea ja sen voimalaitosta tarkasteltaessa tulee mieleen, että olisiko koski kannattanut sittenkin jättää rakentamatta ja antaa sen kuohua vapaana ja valtoimenaan. Tuskinpa sen tuottaman energian puuttumista Suomen sähköverkosta tänään edes huomattaisiin. Vesivoimalaitos on aiheuttanut ympäröivään vesistöön monenlaisia ongelmia. Esimerkiksi vedenpintojen voimakas vaihtelu sekä Kiimasjärvessä että itse Suojoessa ja Naarajärvessä vaikeuttaa järvireitin virkistyskäyttöä ja ranta-asutusta.

Mitä alueella sitten pitäisi tehdä

Keski-Suomen pintavesien toimenpideohjelma vuoteen 2015 ehdottaa, että Suojoen ekologista tilaa voitaisiin parantaa rakentamalla kalatie Hietamankosken voimalaitospadon ja alakanavan välille. Lisäksi kunnostamalla varsinkin luonnonmukaiseen tulvauomaan ympärivuoden vesittyvä purouoma sekä lieventämällä lyhytaikaissäännöstelyn haittavaikutuksia minimijuoksutuksella. Ohitustien rakentaminen Hietamankoskeen on selvästi haastavampaa kuin esimerkiksi Leuhunkoskeen, sillä alue on ahdas ja alavesipinnan vaihtelu on hyvin suurta. Tulvauomaan olisi kunnostettava mutkitteleva, moni-ilmeinen puroalue, joka pystytään vesittämään myös minimivirtaamalla ympäri vuoden ja jossa vaelluskaloilla olisi mahdollista kutea ja viettää poikaskausi. Lisäksi pitäisi selvittää mahdollisuutta nostaa Naarajärven alivesikorkeuksia ja kunnostaa Naarakosken niskaa nykyistä enemmän. Näiden toimien jälkeen uskotaan Suojoen hydromorfologisen tilan paranevan merkittävästi.

Saarijärven reitin kalakantoihin ovat vaikuttaneet voimalaitosten rakentaminen ja alueen järvien säännöstely. Aiemmin runsas taimenkanta on hävinnyt lähes kokonaan. Kalojen luontaiset kulkureitit ovat tukkeutuneet voimalaitosten ja niistä puuttuvien kalaportaiden takia. Saarijärven reitin runsas humus- ja ravinnepitoisuus häiritsee vesistön virkistys- ja kalastuskäyttöä. Reitin yläosalla tärkeimmät kalalajit tänä päivänä ovat hauki, ahven, lahna, kuha, kuore, made ja säyne. Etenkin Pyhäjärvessä esiintyy myös muikkua ja siikaa, joskin kannat ovat aiemmasta heikentyneet. Taimenkantaa reitillä on ylläpidetty jossain määrin istutuksilla.

Lähteet

  1. Mukaelma Viljo Mehtolan kirjoituksesta Hietamankoski
  2. Serlachius museo, G.A. Serlachiuksen tarina
  3. Wikipedia, Mäntän-Vilppulan rautatie
  4. Kyyjärveltä Naarajärvelle Vesienhoito Saarijärven reitillä, Päivi Saari ja Tarja Stenman
  5. Suomen vesivoimalaitokset / Hydropower plants in Finland
  6. Kymijoen vesistön yläosan vesien käytön kokonaissuunnitelma, Vesihallitus 1980
  7. Valokuvat Vanhan Äänekosken kotiseutuyhdistys
  8. Videomateriaali Youtube