Erland Ritanen

Kuka hän oli?

Rakennusmestari Erland Ritanen

Rakennusmestari Erland Ritanen

Hän syntyi 16.8.1877 Ruovedellä ja oli nuoruudessaan työssä Kyröskoskella. Hän muutti vähän yli 20-vuotiaana Äänekosken syntymässä olevalle teollisuuspaikkakunnalle 1900-luvun vaihteessa. Erland Ritanen oli ammatiltaan yhtiön rakennusmestari ja hänen taitonsa olivat tuohon aikaan kysyttyjä Äänekoskella. Hänen kädenjälkensä ovat vielä tänäkin päivänä näkyvillä monessa paikassa Äänekoskea: Esimerkiksi Kuhnamon sauna- ja pyykkituparakennus sekä koko Pukkimäen puutaloalue on rakennettu hänen valvonnassaan. Paikkakunnalle tultuaan 1900-luvun alussa hän asui ensin Hiskinmäellä ja muutti sieltä myöhemmin 1920-luvulla rakentumassa olevalle Pukkimäen asuntoalueelle taloon B300. Hän vaimonsa Anna Elina Ritanen o.s. Hänninen syntyi 6.12.1880 Saarijärvellä ja kuoli ennen miestään 2.7.1951. Heillä oli yhdeksän lasta. Tyttöjä oli Lempi, joka kuoli aivan pienenä, Irja sekä Lahja. Poikia oli Aarne, Alvar, Arvo, Mauri, Pauli ja Pentti. Pojista Alvar haavoittui talvisodassa 9.2.1940 Mustaojalla ja kuoli myöhemmin 43.SotaS. Aarne kaatui jatkosodan alkuvaiheessa 7.9.1941 Suojujoella. Arvolla oli valokuvaamo ensin Ritasenmäellä ja myöhemmin keskustassa, Mauri oli rakennusmestari, Pauli muurari ja Pentti oli instrumenttiasentajana tehtaalla. Hän muutti myöhemmin Mänttään perheensä kanssa. Lahjan pojista Aimo Ritanen perusti myöhemmin paikkakunnalla hyvin tunnetun Ritasen leipomon ja Antto oli sulfiittisellutehtaalla vuoromestarina.

Erland Ritanen oli armoton urheilumies. Hänen lajejaan olivat yleisurheilu, hiihto, luistelu ja soutu. Paikkakunnalla järjestetyissä VPK:n juhlissa hän osallistui aina kaikkiin mahdollisiin urheilulajeihin. Hänellä olikin kotonaan iso ja komea palkintokaappi, jossa oli runsaasti mitalleja. Urheilu-uransa aikana hän saavutti viidessä vuodessa myös 91 rahapalkintoa. Erland Ritanen oli myös innokas palokuntamies ja hän oli mukana myös kunnallisissa luottamustoimissa. Penkkiurheilussa hän oli painikatsomoiden väriläiskä.

Vanhan tarinan mukaan koko Pukkimäki olisi saanut nimensä Erland Ritasen äänekkäästi määkivistä pukeista. Myöhemmin hän rakensi itselleen oman talon Ritasen mäelle entisen Ritalan tilan maille. Ritasen taloksi yhä vieläkin kutsuttu talo on pystyssä aivan nykyisen Nuokkarin länsipuolella. Samalle alueelle nousi myöhemmin hänen poikiensakin talot. Ritasen taloista löytyy valokuvia Onnelanmäki-osiosta.

Erland Ritanen oli helposti lähestyttävä tavallinen kansanmies. Kerrotaan, että eräs mies olisi Pukkimäen asuntoaluetta rakennettaessa ollut halukas pääsemään sinne töihin. Hän oli etsiskellyt vastaavaa rakennusmestaria, mutta ei ollut tätä kuitenkaan löytänyt mistään. Toiset olivat sitten opastaneet, että etsi sellaista polkupyörällä ajavaa miestä, jolla on halkaistu karvalakki päässä. Työnkyselijä oli lopulta löytänyt etsimänsä mestarin ja sai vielä töitäkin.

Erland Ritanen muistelee

VPK:n alkuvuosina toimi palokunnan ylipäällikkönä kauppias Hovinen. Komentosanasto oli noin niinkuin omatekoista ja miehistö tottumatonta äkseeraukseen. Harjoituspaikkana oli pässiradan asemapiha, jossa miehet seisoivat joltisessakin rivissä. Ylipäällikkö ei aina -seisoen miestensä edessä- muistanut vasenta ja oikeaa ja silloin hän katsoi parhaaksi antaa komentosanansa maastomerkkien mukaan:

"Käännös Mannilaan päin - käännös sillalle päin."

Äänekosken tehtaiden ns. vanha saha sijaitsi kosken niskassa Äänejärven itäisessä päässä. Saha paloi vuonna 1905. Palon aikana oli VPK täysin voimin mukana sammutustöissä, olipa vaimoväkeäkin mukana vesipostissa, sillä käsikäyttöiseen pumppuun piti kantaa vesi ihmisvoimin toimivalla ketjulla, jolloin paikallaan seisten aina ikäänkuin nakattiin kädestä käteen. Lyhyt ja tukeva vanhapoika-insinööri Holm käveli huolestuneena kosken yli johtavalla sillalla keppi kädessä ja katseli toisten hikistä aherrusta. Vaimoihminen, joka juuri oli ottamassa vettä ketjun alussa sillan korvassa hihkaisi:

”Tuokin lurjus tuossa vain seisoksii ja kahtoo, eikä käy avuks, tuos on vettä niskaas, ettet ies pala!”

sanoi ja paiskasi ämpärin vettä insinöörin niskaan -ei tuntenut kai miestä. Insinööri ei suuttunut, meni vain asuntoonsa ja muutti kuivaa päälleen sekä palasi sitten palopaikalle. Sammutustöissä kunnostautuneille jaettiin ainakin viidelle miehelle rahapalkinnot urheasta toiminnasta palon aikana. Palkinnot saatiin palokuntien liitolta.

Insinööri Hammaren oli harvinaisen komea ja suurikokoinen uros kuusi tuumaa päälle kolmen kyynärän. Tulipa Viitasaarelta Äänekoskelle suurikokoinen räätäli Kinnunen. Hammaren oli käymässä pukuasioissa Kinnusella, ja kun hän poistui sieltä, tuli liikkeen edessä häntä vastaan joku seutua tuntematon mies ja nähtyään inssin kysyä tokaisi:

"Työhön sitä kaikesta peättäin ootteennii se reätäl Kinnunen?”

Silloin arvonsa tunteva patruuna huiskautti keppiään miekkosen nenän edessä ja karjaisi:

”Vai räätäli, onkos mokomaa kuultu -minä en ole räätäli en osaa ommella, ja vaikka osaisinkin, en ainakaan teille”.

Sanoi ja lähti kivakasti kohti asuntoaan.

Palokuntajuhlissa oli joskus ylen harvinaisiakin urheilulajeja, vai mitä sanotte seuraavasta ottelulajista: Suuri, puhdas tynnyri, josta oli otettu pohjat pois. Tynnyri ripustettiin kolmijalan varaan köysiin ja kilpailijoiden oli sukellettava läpi -se kai oli osana estejuoksussa. Mestari Ritanen laittoi tynnyrin ja voitti lienee kai salassa harjoitellut. Monet jäivät kiikkuvaan tynnyriin mahastaan kiinni ja rimpuilivat kauan, ennenkuin selvisivät esteestä. VPK:lla oli aikoinaan oma voimisteluseurakin, jonka johtajia oli mestari E. Ritanen. Joukkue harjoitteli ahkerasti ja esiintyi palokunnan juhlissa. Tehtaan johdon harrastuksesta on kuvaavaa se, että tirehtööri Hammarenin rouva teki aivan omin käsin silkkisen johtajan vyön, värikkään ja komean. Vyössä oli upeat tupsutkin. Kun vyö luovutettiin Ritaselle juhlassa sanoi rouva:

"Johtajalla pitää olla komea vyö, erottuu paremmin muista voimistelijoista - ei sekoitu toisiin - antaa miehelle ryhtiä.”

Olisi ollut suotavaa, että vyö olisi säilynyt tallessa, mutta se hukkui Ritasen asunnonmuutossa.

Tirehtööri Hammaren oli monessa suhteessa erittäin pidetty mies alaistensa keskuudessa vaativaisuudestaan huolimatta. Kuvaavaa on, että kun hän vakavan sairauden vuoksi oli hoidettavana Ruotsissa ja kun hänen sisarenpoikansa, luutnantti Cristiansson oli häntä katsomassa, hän kysyy:

"Montako poikaa sillä mestari Ritasella jo on?”

Luutnantti ei muista lukumäärää, mutta toteaa vain:

”Monta on, mutta enhän nyt muista.”

Hammaren pyytää ilmoittamaan asiasta itselleen. Ja kun hän -parantumattomasti sairaana- saa kirjeellisen, tai oliko se nyt vallan sähkeellisen tiedon:

"Ritasella on seitsemän poikaa ja yksi tytär”

niin kuolemansa edellä hän lähettää Ritaselle Yhdyspankin talletuskirjan, jossa on 7500 markan summa ja ilmoitus:

”Tuhat kullekin pojalle, viisisataa tytölle.”

Hammaren kuoli pian sen jälkeen Tukholmassa. Ei edes kiitoskirje häntä tavoittanut. Tirehtööri Hammarenille syntyi pitkän odotuksen jälkeen poika täällä Äänekoskella. Pojan syntymän muistoksi lyhennettiin tehtaan kaksitoistatuntinen työpäivä tunnilla. Ei sitä isän kullanmurua kaikille näytettykään. Sillä oli parittain hoitajia, koulutettuja, ja poju punnittiin aina kahden tunnin väliajoin isän iloksi. -Mestari Ritasen vei onnellinen isä poikaansa katsomaan. Oli mestari poikia nähnyt kotonaankin ja terveitä niistä tuli vähemmälläkin huollolla. Mutta komea oli poika Hammarenilla, tosin vain ainoa, sillä kai sitä niin ylenpalttisesti huolettiinkin. Kysyy tirehtööri:

”Mitäs mestari tykkää pojasta, onko yhtä komia kuin omat poijaat?”

Siihen mestari valtioviisaasti vastaa:

”Ainakin yhtä kommee on, ja mikäs on ollessa, kun on molemmilla komeet tekijätkin.”

Erland Ritasen kuolema

Erland Ritanen kuoli Äänekoskella 11.1.1962 85-vuoden ikäisenä ja hänet on haudattu Äänekosken vanhalle hautausmaalle. Hän oli yksi niitä vanhoja äänekoskelaisia, jotka omalla työllään, persoonallaan ja toiminnallaan ovat vaikuttaneet paljon paikkakunnan kehitykseen ja nykypäivään.

Lähteet

  1. Äänekoskea ja äänekoskelaisia, Erik Relander, 2011
  2. Äänekosken vapaaehtoinen palokunta 1896-1996, Matti Korhonen, Keijo Hartikainen, 1996