Ensimmäiset urheilukilpailut

Vanhan aseman edustalla vuonna 1900

Vanha asema, postitalo ja urheilupaikka

Vanha asema, postitalo ja urheilupaikka

Äänekosken vanhan rautatieaseman edustalla Hiskinmäellä pidettiin syrjäisen kylän ensimmäiset yleisurheilukilpailut vuonna 1900. Tämä tapahtui likimain samoihin aikoihin kuin Äänekoski OY:n Pikkupässi aloitti Suolahden ja Äänekosken välisen säännöllisen liikennöimisen. Ensimmäisten urheilukilpailujen jälkeen urheilupaikka siirtyi vanhan rautatieaseman luota Palomäen alueelle Äänemäen kupeeseen. Tällä alueella toimittiin melko pitkään ilman varsinaista urheilukenttää. Palomäen kenttä saatiin käyttöön 1933-1934. Tontti oli alunperin Äänekoski Oy:n omistuksessa ja yhtiö lahjoitti sen Äänekosken vapaapalokunnalle vuonna 1903. Alueelle rakennettiin myöhemmin sumialaisen Kalle Kauton johdolla palokunnantalo, joka tuhoutui rajussa tulipalossa keväällä 1947.

Urheilutoiminnan alkuajoista Äänekoskella kertoo seuraavassa paikkakunnalle vuosisadan vaihteessa tullut tehtaiden entinen rakennusmestari Erland Ritanen:

"Meitä oli vuonna 1900 Äänekoskella muutaman innostuneen miehen porukka, joka pani alkuun urheilutouhut, vaikka itse asia olikin sangen outo ja ulkonaiset edellytykset miltei olemattomat. Urheilukentästä ei silloin luonnollisestikaan vielä uneksittu, vanhana asemana ja entisenä postitalona tunnetun Hiskinmäen rakennuksen edustalle teimme jonkinlaiset hyppy ja- heittopaikat ja niin sitten panimme pystyyn ensimmäiset kilpailut."

"Ohjelmassa oli tällöin viisiottelu, johon kuuluivat pituus, korkeus, kolmiloikka, kuula ja keihäs. Kilpailijoita oli 11. Voittajaksi selviytyi räätäli Siljander, toiseksi tuli Äänekoskella silloin opettajana ollut Jaakko Tapio, minä olin kolmas ja neljänneksi pääsi poliisi Ristonen, joka muutti myöhemmin Kanadaan, missä tälläkin hetkellä 82-vuotiaana elää."

"Mikä sitten sai aikaan urheiluinnostuksen Äänekoskella, joka ei silloin vielä ollut kauppala eikä kirkonkyläkään, vaan tavallinen maalaiskylä, missä teollisuus kylläkin oli jo alkanut saada jalansijaa. Edellä mainittu opettaja Tapio oli päässyt seminaarissa tietoiseksi urheilun ja voimistelun konsteista ja hän se oli, joka neuvoi meille, miten eri lajeja piti suorittaa. Tapio oli täällä pari vuotta, muuttaen sitten syntymäsijoilleen Kyröskosken tehtaitten kasööriksi. Räätäli Siljander, Sysmästä peräisin oleva mies, oli innokkaimpia urheilijoita ja mm. hyvä hiihtämään. Olihan meitä jo silloin hyvä joukko urheilunharrastajia, mutta eipä heistä nykyään enää monta elossa liene."

"Äänekosken urheilupaikka siirtyi heti ensimmäisten kilpailujen jälkeen vanhan aseman luota sille alueelle, missä nykyinen tehtaan kenttä sijaitsee ja missä mm. tulipalon tuhoama palokunnantalo oli. Me raivasimme metsää pois, täyttelimme kuoppapaikkoja ja teimme sinne myös suoran 100 metrin juoksua varten. Ja vasta vuosien 1933-1934 tienoilla sinne oikea urheilukenttä saatiinkin."

"Kuten jo mainitsin, olin ensimmäisissä Äänekosken kilpailuissa kolmas. Siitä kasvoi innostukseni kuitenkin suuresti ja niinpä jo toisena vuonna selvisin voittajaksi. Huononlaistahan olikin yrittely ensimmäisissä kilpailuissa, niinpä minäkin pääsin korkeutta vain 120 cm. Myöhemmin toi harjoittelu yli puoli metriä lisää! Tapio oli tässä lajissa silloin alkuaikoina ihailtava tekijä. Hän hyppäsi 140 cm ja vielä tyylillä, joka herätti ihmetystä: Hän kääntyi riman ylityksen loppuvaiheessa rinta rimaan päin!"

"Urheilutoiminta liittyi tavallaan silloin Äänekoskella alkaneeseen palokuntatoimintaan. Ottelut järjestettiin palokuntajuhlien yhteydessä kuten etupäässä muuallakin Keski-Suomessa. Äänekoskella oli ensimmäistä vuotta lukuun ottamatta kuitenkin tapana järjestää lisäksi kesän toiset kilpailut helluntaina. Palkintoina oli alkuvuosina rahaa."

"Outoahan yleisurheilu Äänekosken kansalle silloin oli, kun se ensiaskeleitaan otti. Kaikella kunnioituksella ja ihailulla pomppimiseen ja paiskimiseen kuitenkin suhtauduttiin. Itse valtiopäivämies Kalle Piilonen, Äänekosken kehityksen luoja, seuraili melkoisella kiinnostuksella, kun minä palokuntajuhlissa lempilajissani korkeushypyssä ylin korkeuden toisensa jälkeen. Hän sanoi minulle illalla: Tulkaapas huomenna minun puheilleni. Minä sitten aamulla menin ajatellen, että mistähän työhommasta nyt lienee kysymys. Mutta ei sellaisesta puhuttu ensinkään, vaan Piilonen syötti ja juotti minua kuin parasta ystävää ja kehui: Oli se ihmeellistä katsella, kun te siinä korkeushypyssä niin mukavasti kääntelitte ja vääntelitte itseänne. No, meistä tuli sitten Piilosen kanssa oikein hyvat ystävykset ja tämä hyvä suhde säilyi jatkuvasti."

Lähteet

  1. Keskisuomalainen 23.8.1952
  2. Taisto Poikosen kokoelmat